Blogin nimi: Meiltä ja muualta

Blogi aloitettu: 12.10.2008
Blogimerkintöjä: 1 kpl
Avainsanat: Suomi-USA kpl
  • Kesä keikkuen meni31.10.2025 klo 13:09

    ja ollaan jo kohta marraskuussa. Tuntuu, että vuosien karttuessa kesät sujahtavat ohitse nopeammin kuin aiemmin. Oma kesäni oli etupäässä oleilua mökillä ja siellä kaadettujen puiden prosessointia, jotta puuhuolto on kuosissa sitten 2026.  

    Tulipa sentään piipahdettua Münchenin Oktoberfestillä syyskuun lopussa. Väkeä riitti ja tunnelma on kyllä ainakin kerran livenä kokemisen arvoinen Theresienwiesen tapahtuma-alueella ja miksei myös saksalaista olutkulttuuria hyvin vaalivissa muissakin oluttuvissa.

    Onkohan meidän suomalaisten ja saksalaisten juomatavoissa eroa. Vaikka olutta monet litran tuopeissa nauttivat runsaastikin, tunnelma oli välitön, laulu raikasi isoissa juhlateltoissa ja en ainoatakaan riidan haastamista ja tappelua ympärilläni havainnut. Voi olla, että saksalaisen oluen raaka-aineissa onkin joku huonon tuulen ja rähisemisen estävä ainesosa.

    Nyt olen siirtynyt USA:aan vanhaan tapaan. Tänään on Halloween, johon ihmiset näyttävät panostavan vuosi vuodelta enemmän oman pukeutumisensa ja piha- ja asuntokoristeiden myötä. Lapsillehan tämä on suuri Trick and Treat -tapahtuma, jossa he kiertävät naapuristoa kuka mitenkin Halloween-teemaa pukeutumisessaaan noudattaen ja keräävät kilokaupalla karkkia, joka tietenkin ilahduttaa heitä itseään ja ehkä joitakin hammaslääkäreitäkin. Olen huomannut, että vuosi vuodelta Suomessakin kaupallisesti tähän Halloweeniin panostetaan yhä enemmän.

    Toivottelen lukijoilleni pimeyden sietokykyä ja muistakaa, että pimeyttä valaisemaan tulee lunta ja noin 7 viikon kuluttua päivä taas alkaa pidentyä ja sen myötäkin mielialakin taas paranee, noin uskon.

     

    Takaisin blogimerkintöihin


Älypää tiedottaa

  • Älypää toivottaa kaikille äideille oikein hyvää äitienpäivää!

    10.5.2026

    Kukkia, kakkua, onnitteluja, niistä on perinteinen äitienpäivä tehty! Liput liehuvat taas äitien kunniaksi, ja Älypään Äitienpäivävisassakin juhlistetaan äitien omaa päivää! Älypää toivottaa oikein hyvää äitienpäivää kaikille äideille!

    Muista myös kokeilla Älypään perinteistä Äitienpäivä-visaa.

  • Kuplivan hauskaa vappua kaikille Älypään pelaajille!

    30.4.2026

    Taas on aika korkata simapullot, puhaltaa serpentiinit ilmaan ja valita juuri se itselle sopivin vappupallo! Juhlatunnelmaan voi virittäytyä myös Älypään perinteisen Vappuvisan parissa. Oikein hauskaa vappua kaikille pelaajille!

    Testaa tietosi Vappuvisassa!

  • Pääsiäinen on taas täällä, samoin Älypään Pääsiäisvisa!

    3.4.2026

    Oikein hyvää mämmin, suklaamunien ja tietovisojen täyteistä pääsiäisaikaa Älypään pelaajille!

    Käy kokeilemassa Älypään pääsiäisvisaa!

Lue lisää tiedotteita