Brinkkalan talo10.12.2009 klo 19:04
Vanha Suurtori, Gamla Stortorget, on Turun keskustassa sijaitseva keskiaikainen tori. Suurtori sijaitsee II kaupunginosassa, aivan tuomiokirkon välittömässä läheisyydessä. Alue oli Turun hallinnollinen ja kaupallinen keskus kaupungin syntyhetkistä 1200-luvulta aina Turun paloon asti.
Nykyisin Vanhan Suurtorin varrella on rakennuksia vain torin eteläisellä sivustalla, sillä sen pohjoispuolella olevat korttelit muutettiin Turun palon jälkeen Porthaninpuistoksi. Torin varrella sijaitsee neljä historiallisesti arvokasta rakennusta, jotka Turun kaupunki on saneerannut kulttuurikäyttöön: Brinkkala, Vanha Raatihuone, Hjeltintalo sekä Juseliuksentalo. Pääosa torin rakennuksista on peräisin Turun palon jälkeiseltä ajalta ja edustaa uusklassismia, kuten Rettigin tupakkatehdas ja Suomen ensimmäinen ulkoilmaravintola Pinella.
Jokaisena jouluaattona kello 12 luetaan Brinkkalan talon parvekkeelta
joulurauhan julistus. Tämä vanha tapa on jatkunut Suurtorilla keskiajalta lähtien. Radion ja television välityksellä muutkin kuin turkulaiset voivat seurata vanhan tekstin lukemista. Vanha Suurtori on Turun joulunajan keskus. Siellä järjestetään joulutapahtumia, muun muassa joulumarkkinat ja joulukonsertteja. Kuvassa näkyy paitsi Brinkkalan talo myös näkymä joulumarkkinoille.
Älypää tiedottaa
Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille Älypään pelaajille!
6.12.2025
Linnan juhlia odotellessa ajan saa kulumaan Älypään Linnan juhlat -visan sekä Itsenäisyyspäivävisan parissa! Visoista löytyy paljon Suomen itsenäisyyteen, menneiden vuosien Linnan juhliin ja itsenäisyyspäivän viettoon liittyviä kysymyksiä! Rauhaisaa itsenäisyyspäivää kaikille!
Testaa tietosi Itsenäisyyspäivävisassa!
Testaa tietosi Linnan juhlat -visassa!Älypään jouluvisat ovat täällä!
1.12.2025
Nyt on taas se aika vuodesta, jolloin Älypään jouluvisat viihdyttävät pelaajia jouluvalmistelujenHyv Laita siis joululauluja soimaan, ota joulutortun seuraksi mukillinen glögiä ja testaa, mitä kaikkea tiedät joulun herkuista, jouluisesta musiikista ja erilaisista jouluperinteistä!
Testaa tietosi jouluvisassa!
Testaa tietosi joululauluista!
Testaa tietosi jouluruuasta!Pelaa uutta Suomipop-visaa!
26.9.2025
Älypään musiikkivisojen valikoima laajenee uudella Suomipop-visalla! Mikäli Kuumaan, Portion Boysin, Behmin ja muiden kotimaisten artistien musiikki on sinulle tuttua, tämä visa on juuri sinua varten! Laita siis suomipop soimaan ja testaa tietosi menneiden vuosien hiteistä ja viimeisimmistä uutuusbiiseistä!
Pelaa Suomipop-visaa!