Seinäjoki-Törnävä, syksy 200915.12.2009 klo 18:37
Juolahti mieleen dokumentoida vaihteeksi näkymiä Törnävältä. Kuvassa syksyisessä (2009) iltavalaistuksessa näkyvät niin osa Törnävän kartanoa kuin kaistale itse Seinäjokeakin. Aina silloin tällöin täytyy tehdä tutkimusmatka, löytöretki, lähiympäristöön sen selvittämiseksi, onko maailma muuttunut. Ja jos on, niin miten. Toistaiseksi asian selvittämiseksi en ole keksinyt parempaa keinoa kuin valokuvan. Eriaikana otettuja valokuvia vertailemalla voi päästä selville, mikä kohta kuvasta on muuttunut.Valo taas on sähkömagneettisen spektrin ihmissilmällä havaittava osa. Näkyvä valo asettuu suunnilleen aallonpituuksille 350â700 nanometriä. Ihmissilmä näkee parhaiten keltaista tai kellanvihreää valoa, jonka aallonpituus on 555 nm. Valoa lyhytaaltoisempaa säteilyä kutsutaan ultravioletiksi ja pitempiaaltoista infrapunaiseksi. Valoaaltojen kolme perusominaisuutta ovat kirkkaus, amplitudi, väri eli aallonpituus ja polarisaatio eli värähtelykulma. Aalto-hiukkasdualismin vuoksi valolla on sekä hiukkas- että aalto -ominaisuus ja valo etenee valokvantteina eli fotoneina. Valoa käytetään muiden muassa tiedonsiirtoon valokuidussa, mutta myös valokuvauksessa valo on tärkeä, koska musta valokuva muistuttaa mielestäni enemmän keisarin uusia vaatteita kuin itse valokuvaa. Toisin kuin ääni, valo pystyy etenemään tyhjiössä. Valon nopeudeksi tyhjiössä mainitaan 299 792 458 metriä sekunnissa.

Älypää tiedottaa
Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille Älypään pelaajille!
6.12.2025
Linnan juhlia odotellessa ajan saa kulumaan Älypään Linnan juhlat -visan sekä Itsenäisyyspäivävisan parissa! Visoista löytyy paljon Suomen itsenäisyyteen, menneiden vuosien Linnan juhliin ja itsenäisyyspäivän viettoon liittyviä kysymyksiä! Rauhaisaa itsenäisyyspäivää kaikille!
Testaa tietosi Itsenäisyyspäivävisassa!
Testaa tietosi Linnan juhlat -visassa!Älypään jouluvisat ovat täällä!
1.12.2025
Nyt on taas se aika vuodesta, jolloin Älypään jouluvisat viihdyttävät pelaajia jouluvalmistelujenHyv Laita siis joululauluja soimaan, ota joulutortun seuraksi mukillinen glögiä ja testaa, mitä kaikkea tiedät joulun herkuista, jouluisesta musiikista ja erilaisista jouluperinteistä!
Testaa tietosi jouluvisassa!
Testaa tietosi joululauluista!
Testaa tietosi jouluruuasta!Pelaa uutta Suomipop-visaa!
26.9.2025
Älypään musiikkivisojen valikoima laajenee uudella Suomipop-visalla! Mikäli Kuumaan, Portion Boysin, Behmin ja muiden kotimaisten artistien musiikki on sinulle tuttua, tämä visa on juuri sinua varten! Laita siis suomipop soimaan ja testaa tietosi menneiden vuosien hiteistä ja viimeisimmistä uutuusbiiseistä!
Pelaa Suomipop-visaa!