Blogin nimi: Maailma sanoin ja kuvin

Blogi aloitettu: 25.5.2007
Blogimerkintöjä: 1 kpl
  • Metsä21.12.2009 klo 07:31

     

    Metsä on elinympäristö, biotooppi, joka koostuu pitkistä yleensä puurunkoisista kasveista, joiden latvuskerros muodostaa melko yhtenäisen peitteen ja joiden seassa esiintyy lyhyempiä kasveja muodostaen alempia kerroksia.

    Suomen metsät on jaoteltu metsätyyppeihin, joista tärkeimmät ovat (rehevimmästä karuimpaan): lehtometsä, lehtomainen metsä, tuore kangas, kuivahko kangas, kuiva kangas ja karukkokangas. Kutakin metsätyyppiä luonnehtivat tietyt opaskasvit. Lehdossa monet pitkävartiset ja mehevät ruohot ja saniaiset, lehtomaisessa käenkaali, sananjalka ja sammalet, tuoreella mustikka ja sammalet, kuivalla puolukka ja jäkälät ja karukolla kanerva ja jäkälät. Useat lintulajit ovat tyypillisiä tietyn metsätyypin metsässä, esimerkiksi mustapääkerttu lehdossa, hippiäinen tuoreella ja leppälintu karukossa.

    Näin ainakin teoriassa. Monesta kuvasta päätellen, kulkuneuvon ikkunasta ulos katsellen, metsän voinee määritellä alueeksi, jolla on joskus kasvanut puuksi nimitettyjä kasveja.

    Metsä

    Takaisin blogimerkintöihin


Älypää tiedottaa

  • Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille Älypään pelaajille!

    6.12.2025

    Linnan juhlia odotellessa ajan saa kulumaan Älypään Linnan juhlat -visan sekä Itsenäisyyspäivävisan parissa! Visoista löytyy paljon Suomen itsenäisyyteen, menneiden vuosien Linnan juhliin ja itsenäisyyspäivän viettoon liittyviä kysymyksiä! Rauhaisaa itsenäisyyspäivää kaikille!

    Testaa tietosi Itsenäisyyspäivävisassa!

    Testaa tietosi Linnan juhlat -visassa!

  • Älypään jouluvisat ovat täällä!

    1.12.2025

    Nyt on taas se aika vuodesta, jolloin Älypään jouluvisat viihdyttävät pelaajia jouluvalmistelujenHyv Laita siis joululauluja soimaan, ota joulutortun seuraksi mukillinen glögiä ja testaa, mitä kaikkea tiedät joulun herkuista, jouluisesta musiikista ja erilaisista jouluperinteistä!



    Testaa tietosi jouluvisassa!

    Testaa tietosi joululauluista!

    Testaa tietosi jouluruuasta!

  • Pelaa uutta Suomipop-visaa!

    26.9.2025

    Älypään musiikkivisojen valikoima laajenee uudella Suomipop-visalla! Mikäli Kuumaan, Portion Boysin, Behmin ja muiden kotimaisten artistien musiikki on sinulle tuttua, tämä visa on juuri sinua varten! Laita siis suomipop soimaan ja testaa tietosi menneiden vuosien hiteistä ja viimeisimmistä uutuusbiiseistä!

    Pelaa Suomipop-visaa!

Lue lisää tiedotteita