Blogin nimi: Maailma sanoin ja kuvin

Blogi aloitettu: 25.5.2007
Blogimerkintöjä: 1 kpl
  • Kuutamolla9.1.2010 klo 10:58

    Yleisnimenä kuu on planeetan luonnollinen kiertolainen. Joillakin planeetoilla on lisäksi renkaat. Ulomman aurinkokunnan raskailla planeetoilla on useita kuita ja uusia kuita löydetään koko ajan lisää.

    Maata kiertävän Kuun uskotaan syntyneen erillisenä taivaankappaleena noin 4,6 miljardia vuotta sitten. Tarkkaa selitystä Kuun synnystä ei tiedetä. Olettamuksia Kuun synnystä löytyy ainakin kaksi: toisen olettamuksen mukaan Marsin kokoinen protoplaneetta Thea olisi törmännyt nuoreen Maahan ja irrottanut tarpeeksi ainesta Kuun muodostumiseen. Toinen teoria kulkee kaappausteorian nimellä: Kuu olisi syntynyt muualla ja Maa olisi siepannut sen. Uskottavampana pidettäneen kuitenkin törmäysteoriaa.

    Kuun kuori koostuu kevyistä kivilajeista, kuten esimerkiksi gabrosta. Kuun suurin kraatteri on lähes 600 km:n läpimittainen Hertzsprung. Tunnetuin lienee paljainkin silmin näkyvä Tycho, josta lähtee sädemäisesti kirkkaita viiruja.13. marraskuuta 2009 NASA ilmoitti LCROSS-luotaimen havaintoihin pohjautuen, että Kuussa on suuri määrä jäätynyttä vettä.

    Ensimmäinen ihmisen matka kuunpinnalle tapahtui 21. heinäkuuta vuonna 1969, jolloin Kuuhun laskeutui kaksi astronauttia, Neil Armstrong ja Buzz Aldrin. Kaiken kaikkiaan Kuussa on käynyt 12 astronauttia vuosina 1969–1972.

    Kuvan torni mitä ilmeisimmin on Mustankallion vesitorni Lahdessa. Se on rakennettu Lahden kaupungin Kivimaan kaupunginosaan ja sen ylävesisäiliö on otettu käyttöön vuonna 1963.

    Kuutamolla

     

    Takaisin blogimerkintöihin


Älypää tiedottaa

  • Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille Älypään pelaajille!

    6.12.2025

    Linnan juhlia odotellessa ajan saa kulumaan Älypään Linnan juhlat -visan sekä Itsenäisyyspäivävisan parissa! Visoista löytyy paljon Suomen itsenäisyyteen, menneiden vuosien Linnan juhliin ja itsenäisyyspäivän viettoon liittyviä kysymyksiä! Rauhaisaa itsenäisyyspäivää kaikille!

    Testaa tietosi Itsenäisyyspäivävisassa!

    Testaa tietosi Linnan juhlat -visassa!

  • Älypään jouluvisat ovat täällä!

    1.12.2025

    Nyt on taas se aika vuodesta, jolloin Älypään jouluvisat viihdyttävät pelaajia jouluvalmistelujenHyv Laita siis joululauluja soimaan, ota joulutortun seuraksi mukillinen glögiä ja testaa, mitä kaikkea tiedät joulun herkuista, jouluisesta musiikista ja erilaisista jouluperinteistä!



    Testaa tietosi jouluvisassa!

    Testaa tietosi joululauluista!

    Testaa tietosi jouluruuasta!

  • Pelaa uutta Suomipop-visaa!

    26.9.2025

    Älypään musiikkivisojen valikoima laajenee uudella Suomipop-visalla! Mikäli Kuumaan, Portion Boysin, Behmin ja muiden kotimaisten artistien musiikki on sinulle tuttua, tämä visa on juuri sinua varten! Laita siis suomipop soimaan ja testaa tietosi menneiden vuosien hiteistä ja viimeisimmistä uutuusbiiseistä!

    Pelaa Suomipop-visaa!

Lue lisää tiedotteita