Blogin nimi: Maailma sanoin ja kuvin

Blogi aloitettu: 25.5.2007
Blogimerkintöjä: 1 kpl
  • Not So Bad3.6.2010 klo 18:58

    Seinäjoki on 57 291 asukkaan rautateiden risteyskohtaan kasvanut Etelä-Pohjanmaan maakuntakeskus, joka sai kaupunkioikeudet 1960. Ennen vuotta 1959 oli olemassa sekä Seinäjoen kauppala että Seinäjoen maalaiskunta. Seinäjoki oli alun perin pieni Pohjanmaan radan asemakylä, joka syntyi ratojen risteyskohtaan Ilmajoen kunnan syrjäkylällä. Nykyisin Seinäjoki on yksi Suomen nopeimmin kasvavista kaupungeista.

    Kaupunki tunnetaan Alvar Aallon suunnittelemasta Lakeuden rististä, Tangomarkkinoista, Provinssirockista, Vauhtiajoista, pesäpallojoukkue Maila-Jusseista, extremeryhmä Extreme Duudsoneista ja rullalautailija Arto Saaresta.

    Tutustuin ensimmäisen kerran Seinäjokeen joskus 1980-luvun lopulla, kun matkustin syyskesällä junalla Helsingistä Ouluun. Juna pysähtyi Seinäjoen asemalla. Tuolloin kaupunki vaikutti pieneltä valkovihreältä kylältä peltojen keskellä.  Sittemmin kaupunki on kasvanut kuntaliitosten myötä suunnilleen kolminkertaiseksi. Toimittajan, joka väittää Seinäjokea Suomen rumimmaksi kaupungiksi, täytyy olla ainakin jonkin verran erikoinen.

    sjk

     

    Takaisin blogimerkintöihin


Älypää tiedottaa

  • Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille Älypään pelaajille!

    6.12.2025

    Linnan juhlia odotellessa ajan saa kulumaan Älypään Linnan juhlat -visan sekä Itsenäisyyspäivävisan parissa! Visoista löytyy paljon Suomen itsenäisyyteen, menneiden vuosien Linnan juhliin ja itsenäisyyspäivän viettoon liittyviä kysymyksiä! Rauhaisaa itsenäisyyspäivää kaikille!

    Testaa tietosi Itsenäisyyspäivävisassa!

    Testaa tietosi Linnan juhlat -visassa!

  • Älypään jouluvisat ovat täällä!

    1.12.2025

    Nyt on taas se aika vuodesta, jolloin Älypään jouluvisat viihdyttävät pelaajia jouluvalmistelujenHyv Laita siis joululauluja soimaan, ota joulutortun seuraksi mukillinen glögiä ja testaa, mitä kaikkea tiedät joulun herkuista, jouluisesta musiikista ja erilaisista jouluperinteistä!



    Testaa tietosi jouluvisassa!

    Testaa tietosi joululauluista!

    Testaa tietosi jouluruuasta!

  • Pelaa uutta Suomipop-visaa!

    26.9.2025

    Älypään musiikkivisojen valikoima laajenee uudella Suomipop-visalla! Mikäli Kuumaan, Portion Boysin, Behmin ja muiden kotimaisten artistien musiikki on sinulle tuttua, tämä visa on juuri sinua varten! Laita siis suomipop soimaan ja testaa tietosi menneiden vuosien hiteistä ja viimeisimmistä uutuusbiiseistä!

    Pelaa Suomipop-visaa!

Lue lisää tiedotteita