Rönkkösen patsaspuisto, Parikkala31.8.2010 klo 13:11
Kuvassa Veijo Rönkkösen patsaspuisto Valtatie kuuden varressa Parikkalassa. Puiston suuruus on 6000 neliötä ja patsaita löytyy 450 kappaletta. Kuuluisin Patsaspuiston veistosryhmistä on erilleen rajattu ja aidattu yli kahdensadan patsaan Joogapuisto. Rönkkönen syntyi 25. helmikuuta 1944 Parikkalan Koitsanlahdella, vajaan kilometrin päässä nykyisestä valtakunnan rajasta nelilapsisen perheen nuorimpana. Kuusitoistavuotiaana Veijo Rönkkönen meni töihin Simpeleen paperitehtaan kartonkikoneen prässipojaksi. Ensimmäisestä tilistä hän osti kymmenen omenapuun taimea ja perusti kotipihalleen puutarhan, josta tuli myöhemmin merkittävä osa hänen luomaansa taideympäristöä. Rönkkönen menehtyi sairauskohtaukseen 66-vuotiaana kotonaan Parikkalassa. Veijo Rönkkönen sai Suomi-palkinnon vuonna 2007. Suomi-palkinto on Opetusministeriön vuosittain jakama kulttuuripalkinto. Se voidaan myöntää tunnustuksena joko merkittävästä taiteellisesta urasta, huomattavasta taiteellisesta saavutuksesta tai lupaavasta läpimurrosta.
Â
Rönkkösen kuoleman jälkeen puisto on jäänyt vaille hoitoa, ja patsaiden kunto alkaa rapistua. Kuntaa huolenpito puistosta ei kiinnosta, vaan se toivoo vastuun kantajaksi yksityistä yrittäjää. Ite-taiteen (kansantaiteen) suojeluyhdistys pyrkii saamaan puiston suojelukohteeksi. Puistoa pidetään Suomen huomattavimpana ITE-kohteena, ja se valittiin vuoden 2008 kotimaiseksi matkailukohteeksi.Lähde: Wikipedia

Älypää tiedottaa
Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille Älypään pelaajille!
6.12.2025
Linnan juhlia odotellessa ajan saa kulumaan Älypään Linnan juhlat -visan sekä Itsenäisyyspäivävisan parissa! Visoista löytyy paljon Suomen itsenäisyyteen, menneiden vuosien Linnan juhliin ja itsenäisyyspäivän viettoon liittyviä kysymyksiä! Rauhaisaa itsenäisyyspäivää kaikille!
Testaa tietosi Itsenäisyyspäivävisassa!
Testaa tietosi Linnan juhlat -visassa!Älypään jouluvisat ovat täällä!
1.12.2025
Nyt on taas se aika vuodesta, jolloin Älypään jouluvisat viihdyttävät pelaajia jouluvalmistelujenHyv Laita siis joululauluja soimaan, ota joulutortun seuraksi mukillinen glögiä ja testaa, mitä kaikkea tiedät joulun herkuista, jouluisesta musiikista ja erilaisista jouluperinteistä!
Testaa tietosi jouluvisassa!
Testaa tietosi joululauluista!
Testaa tietosi jouluruuasta!Pelaa uutta Suomipop-visaa!
26.9.2025
Älypään musiikkivisojen valikoima laajenee uudella Suomipop-visalla! Mikäli Kuumaan, Portion Boysin, Behmin ja muiden kotimaisten artistien musiikki on sinulle tuttua, tämä visa on juuri sinua varten! Laita siis suomipop soimaan ja testaa tietosi menneiden vuosien hiteistä ja viimeisimmistä uutuusbiiseistä!
Pelaa Suomipop-visaa!