Blogin nimi: Maailma sanoin ja kuvin

Blogi aloitettu: 25.5.2007
Blogimerkintöjä: 1 kpl
  • Polkupyörä16.1.2011 klo 15:33

    Polkupyörä on lihasvoimalla toimiva ajoneuvo, jonka rakenne perustuu yleensä kahteen peräkkäiseen pyörään, jotka yhdistää runko. Tavallisesti polkupyörää liikutetaan pyörittämällä polkimia jaloilla. Polkimista voima siirtyy ketjun välityksellä takapyörään. Voimansiirrossa on käytetty myös nivelakselia. Polkupyörää ohjataan kääntämällä ohjaustankoa sekä kallistamalla koko pyörää.

    Polkupyörän hyötysuhde on hyvä, koska sillä liikuttaessa liikkeet ovat pääosin pyöriviä. Pyöräily kuluttaa matkaan nähden huomattavasti vähemmän energiaa kuin esimerkiksi juokseminen tai kävely. Kilometrin matkalla vauhdilla 16 km/h pyöräilevä kuluttaa 0,9 kilojoulea energiaa jokaista kehon kilogrammaa kohti, kun vastaavasti juoksija kuluttaa 4,0 kilojoulea. Vuonna 1995 polkupyöriä tuotettiin 107 miljoonaa kappaletta. Samana vuonna autoja valmistettiin noin 37 miljoonaa kappaletta. Vuonna 2001 tehdyn arvion mukaan maailmassa on 1,4 miljardia pyörää ja 340 miljoonaa autoa.

    Polkupyörän alkuperästä ei olla täysin selvillä. Joidenkin lähteiden mukaan sumerilaiset keksivät polkupyörän 5500 vuotta sitten. Euroopasta löytyi merkkejä polkupyörän alkumuodosta jo 1500-luvulta. Polkupyörän historian katsotaan kuitenkin alkavan 1800-luvun taitteesta.

    Saksalaisen vapaaherra Karl Draisin tiedetään patentoineen vuonna 1817 ensimmäisen etäisesti polkupyörää jollain tapaa muistuttavan puisen kulkuvälineen, potkupyörän, jota kutsutaan draisiiniksi. Polkupyörälle, jossa ei ole ketjuja ja jonka polkimet on yhdistetty etupyörään vipuvarsin, vakiintui myöhemmin termi velosipedi. Tämän nykyisen polkupyörän esi-isän kehitti pariisilainen vaunuseppä Pierre Michaux vuonna 1861, ja sen patentoi hänen palveluksessaan toiminut Pierre Lallemet vuonna 1866 Yhdysvalloissa. Lähde: Wikipedia.

    Polkupyörä

    Takaisin blogimerkintöihin


Älypää tiedottaa

  • Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille Älypään pelaajille!

    6.12.2025

    Linnan juhlia odotellessa ajan saa kulumaan Älypään Linnan juhlat -visan sekä Itsenäisyyspäivävisan parissa! Visoista löytyy paljon Suomen itsenäisyyteen, menneiden vuosien Linnan juhliin ja itsenäisyyspäivän viettoon liittyviä kysymyksiä! Rauhaisaa itsenäisyyspäivää kaikille!

    Testaa tietosi Itsenäisyyspäivävisassa!

    Testaa tietosi Linnan juhlat -visassa!

  • Älypään jouluvisat ovat täällä!

    1.12.2025

    Nyt on taas se aika vuodesta, jolloin Älypään jouluvisat viihdyttävät pelaajia jouluvalmistelujenHyv Laita siis joululauluja soimaan, ota joulutortun seuraksi mukillinen glögiä ja testaa, mitä kaikkea tiedät joulun herkuista, jouluisesta musiikista ja erilaisista jouluperinteistä!



    Testaa tietosi jouluvisassa!

    Testaa tietosi joululauluista!

    Testaa tietosi jouluruuasta!

  • Pelaa uutta Suomipop-visaa!

    26.9.2025

    Älypään musiikkivisojen valikoima laajenee uudella Suomipop-visalla! Mikäli Kuumaan, Portion Boysin, Behmin ja muiden kotimaisten artistien musiikki on sinulle tuttua, tämä visa on juuri sinua varten! Laita siis suomipop soimaan ja testaa tietosi menneiden vuosien hiteistä ja viimeisimmistä uutuusbiiseistä!

    Pelaa Suomipop-visaa!

Lue lisää tiedotteita