Vaivaishenkilö29.1.2011 klo 19:24
Tässä Karstulan kirkon vaivaisukko. Se on 99 cm korkea ja sen valmistumisvuosi on 1855. Laitan kuvan tähän siitä syystä, etten ilman sukupuolitestiä usko henkilöä mieheksi. Mutta niin kuuleman mukaan on asian laita, että kysymyksessä on nimenomaan vaivaisukko.
Itse Karstulan kirkko valmistui vuonna 1853. Kirkon rakensi Jaakko Heikinpoika Kuorikoski arkkitehti A. F. Granstedtin laatimien piirustusten pohjalta, joiden lähtökohtana olivat Kuorikosken itsensä vuosikymmen aikaisemmin laatimat vanhakantaista keskeiskirkkoa esittävät suunnitelmat. Kirkossa on Pekka Halosen maalaama alttaritaulu sekä Urho Lehtisen maalauksia. Kirkkoa kunnostettiin vuonna 1904 arkkitehti Josef Stenbäckin tekemien piirustusten mukaan ja 1950-luvulla arkkitehti Kauno S. Kallion johtamana. Karstulan ensimmäinen kirkko oli ollut 1775 valmistunut tasavartinen puinen ristikirkko.
Soinin kirkosta sen sijaan löytyy Suomen ainoa vaivaisakka. Vieressä on lause âJoka köyhää armahtaa, hän lainaa Herralleâ. Vaivaisakka on Suomen ainoa akka 107 vaivaisukon joukossa ja sen veisti v. 1854 lehtimäkeläinen Matti Taipale viiden hopearuplan hinnasta. Tarina ei kerro minkä takia puuveistoksesta tuli juuri nainen, mutta ilmeisesti puun muodon vuoksi.

Älypää tiedottaa
Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille Älypään pelaajille!
6.12.2025
Linnan juhlia odotellessa ajan saa kulumaan Älypään Linnan juhlat -visan sekä Itsenäisyyspäivävisan parissa! Visoista löytyy paljon Suomen itsenäisyyteen, menneiden vuosien Linnan juhliin ja itsenäisyyspäivän viettoon liittyviä kysymyksiä! Rauhaisaa itsenäisyyspäivää kaikille!
Testaa tietosi Itsenäisyyspäivävisassa!
Testaa tietosi Linnan juhlat -visassa!Älypään jouluvisat ovat täällä!
1.12.2025
Nyt on taas se aika vuodesta, jolloin Älypään jouluvisat viihdyttävät pelaajia jouluvalmistelujenHyv Laita siis joululauluja soimaan, ota joulutortun seuraksi mukillinen glögiä ja testaa, mitä kaikkea tiedät joulun herkuista, jouluisesta musiikista ja erilaisista jouluperinteistä!
Testaa tietosi jouluvisassa!
Testaa tietosi joululauluista!
Testaa tietosi jouluruuasta!Pelaa uutta Suomipop-visaa!
26.9.2025
Älypään musiikkivisojen valikoima laajenee uudella Suomipop-visalla! Mikäli Kuumaan, Portion Boysin, Behmin ja muiden kotimaisten artistien musiikki on sinulle tuttua, tämä visa on juuri sinua varten! Laita siis suomipop soimaan ja testaa tietosi menneiden vuosien hiteistä ja viimeisimmistä uutuusbiiseistä!
Pelaa Suomipop-visaa!