Hollolan Kapatuosian linnavuori29.8.2011 klo 08:14
Kapatuosian linnavuori sijaitsee Päijät-Hämeessä Hollolassa, Hollolan keskiaikaisen kivikirkon läheisyydessä. Linnavuorena tätä tasaisen laen omaavaa mäkeä lienee käytetty noin vuosina 1000?1200 jaa., mutta asutusta paikalla on ollut paljon kauemmin, jopa vuodesta 6000 eaa. Mäellä on tehty useita kaivauksia, viimeksi vuonna 1999. Linnavuoriajalta on löytynyt muun muassa hopearahojen kappaleita 1000-luvun alkupuolelta. Varhaisemmasta asutuksesta kertovat luun ja kvartsin kappaleet sekä muinaiset tulisijat.
Nimi Kapatuosia viitannee Kappadokiaan, jolla on oleellinen merkitys etenkin ortodoksisessa kristinuskossa. Tämä kuvastanee 1000-luvun alun tilannetta, jolloin idän kirkon vaikutus ulottui itäiseen Hämeeseen asti. Ortodoksit ovat saattaneet käyttää linnavuorta puolustusasemana länttä vastaan. Mäelle pääsee polkuja ja rappuja pitkin. Huipulla on nykyään puurakenteinen näkötorni, joka tarjoaa näkymän Vesijärvelle. Sitä käyttävät myös lintuharrastajat havaintotornina.
Kappadokia on alue ja muinainen maakunta Vähän-Aasian eli Anatolian itäosassa Kappadokia oli heettien maakunta näiden suuruudenaikana. Myöhemmin alueesta tuli Persian satraappikunta.
Äänestän mitä todennäköisimmin kuvan torniin kiipeämisen vuoden uroteokseni.

Älypää tiedottaa
Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille Älypään pelaajille!
6.12.2025
Linnan juhlia odotellessa ajan saa kulumaan Älypään Linnan juhlat -visan sekä Itsenäisyyspäivävisan parissa! Visoista löytyy paljon Suomen itsenäisyyteen, menneiden vuosien Linnan juhliin ja itsenäisyyspäivän viettoon liittyviä kysymyksiä! Rauhaisaa itsenäisyyspäivää kaikille!
Testaa tietosi Itsenäisyyspäivävisassa!
Testaa tietosi Linnan juhlat -visassa!Älypään jouluvisat ovat täällä!
1.12.2025
Nyt on taas se aika vuodesta, jolloin Älypään jouluvisat viihdyttävät pelaajia jouluvalmistelujenHyv Laita siis joululauluja soimaan, ota joulutortun seuraksi mukillinen glögiä ja testaa, mitä kaikkea tiedät joulun herkuista, jouluisesta musiikista ja erilaisista jouluperinteistä!
Testaa tietosi jouluvisassa!
Testaa tietosi joululauluista!
Testaa tietosi jouluruuasta!Pelaa uutta Suomipop-visaa!
26.9.2025
Älypään musiikkivisojen valikoima laajenee uudella Suomipop-visalla! Mikäli Kuumaan, Portion Boysin, Behmin ja muiden kotimaisten artistien musiikki on sinulle tuttua, tämä visa on juuri sinua varten! Laita siis suomipop soimaan ja testaa tietosi menneiden vuosien hiteistä ja viimeisimmistä uutuusbiiseistä!
Pelaa Suomipop-visaa!