George Clooneyn huvila30.9.2013 klo 15:40
Tässäpä tämä nyt sitten on, George Clooneyn huvila. Se sijaitsee Italiassa Como -järven rannalla. Clooneyn sanotaan kiinnostuneen huvilasta, kun hänen ystävänsä Brad Pitt oli esitellyt lähellä sijaitsevaa omaa taloaan hänelle. Huhu tietää kertoa, että kauppahinta oli vaivaiset seitsemän miljoonaa dollaria.
Mitenkään ainutlaatuinen Clooneyn huvila ei alueella ole, vaan paikka suorastaan vilisee erityisesti Hollywood -kuuluisuuksia, mutta myös menneisyyden merkkihenkilöt ovat viihtyneet alueen 1500 - 1800-luvuilta peräisin olevilla huviloilla. Muiden muassa Napoleon ja Winston Churchill ja monet muut historian kuuluisuudet ovat vierailleet tai asuneet alueella. Clooney on asuttanut rantaa vuodesta 2002.
Huvilan paikka on ehdottomasti luonnonkaunis, mutta haittapuolena voi pitää sitä, että ympärille on rakennettu toinen toistaan hienompia rakennuksia lähes pilvin pimein. Näyttää myös siltä, että George Clooney on elänyt huvilassaan peräti vaarallista elämää, koska lehtitietojen mukaan aivan hänen huvilansa vierestä järven pohjasta on löydetty toisen maailmansodan aikainen pommilasti. Useiden satojen kilojen pommilasti oli kumottu 20 metrin päähän huvilan rantaveteen. Järven pohjassa lojuva pommilasti sisälsi tavallisia pommeja, lentopommeja ja käsikranaatteja. Paitsi pommeja mainitaan Clooneyn rannasta löytyneen myös naisen ruumis. Ruumista ei mainita tehdyn itse rannassa, vaan arvellaan, että ruumis olisi ajautunut siihen jostakin kauempaa.
George Clooney on amerikkalainen Oscar -palkittu näyttelijä, elokuvatuottaja ja elokuvaohjaaja, joka on syntynyt vuonna 1961. Hänen tunnetuimpia elokuviaan ovat muiden muassa Meren raivo, Ocean's Eleven, Eräänä kauniina päivänä, Batman&Robin ja Veteen piirretty viiva. Amerikanirlantilaiseen perheeseen syntyneen Clooneyn sanotaan eläneen lapsuutensa ja nuoruutensa ylellisessä ympäristössä. Hänen isänsä oli televisiotoimittaja ja äitinsä laulaja ja näyttelijä.
Omasta mielestäni ainakin toimintaelokuviin Clooneyta parempi vaihtoehto on Jason Statham ellei Jari Halosta oteta lukuun. Jari Halosen rooli Vares -elokuvan Miesmannina on lyömätön. Stathamia voisi suositella vaikka uusiin komisario Palmu -filmatisointeihin.
Joka tapauksessa Clooneyn huvila on Como -järvellä nähtävyys. Siinä vene melkein kaatuu kyljelleen, kun turistit hyökkäävät laidalle katsomaan ja kuvaamaan rakennusta ja tuijottamaan silmät toistakymmentä senttimetriä ulkona päästä sattuisiko itse Clooneysta näkymään edes vilaus tai kävisikö niin onnellisesti, että Clooneys istuisi rantapenkalla onkimassa, kuten hänen tapoihinsa tiettävästi kuuluu.

Älypää tiedottaa
Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille Älypään pelaajille!
6.12.2025
Linnan juhlia odotellessa ajan saa kulumaan Älypään Linnan juhlat -visan sekä Itsenäisyyspäivävisan parissa! Visoista löytyy paljon Suomen itsenäisyyteen, menneiden vuosien Linnan juhliin ja itsenäisyyspäivän viettoon liittyviä kysymyksiä! Rauhaisaa itsenäisyyspäivää kaikille!
Testaa tietosi Itsenäisyyspäivävisassa!
Testaa tietosi Linnan juhlat -visassa!Älypään jouluvisat ovat täällä!
1.12.2025
Nyt on taas se aika vuodesta, jolloin Älypään jouluvisat viihdyttävät pelaajia jouluvalmistelujenHyv Laita siis joululauluja soimaan, ota joulutortun seuraksi mukillinen glögiä ja testaa, mitä kaikkea tiedät joulun herkuista, jouluisesta musiikista ja erilaisista jouluperinteistä!
Testaa tietosi jouluvisassa!
Testaa tietosi joululauluista!
Testaa tietosi jouluruuasta!Pelaa uutta Suomipop-visaa!
26.9.2025
Älypään musiikkivisojen valikoima laajenee uudella Suomipop-visalla! Mikäli Kuumaan, Portion Boysin, Behmin ja muiden kotimaisten artistien musiikki on sinulle tuttua, tämä visa on juuri sinua varten! Laita siis suomipop soimaan ja testaa tietosi menneiden vuosien hiteistä ja viimeisimmistä uutuusbiiseistä!
Pelaa Suomipop-visaa!