Neuschwansteinin linna30.1.2014 klo 11:33
Neuschwansteinin linna sijaitsee Baijerissa, Etelä-Saksassa. Se on rakennettu 1800 -luvun lopulla ja se on saanut nimensä Richard Wagnerin oopperan Lohengrin mukaan. Baijerin tuolloinen kuningas Ludvig II rakennutti linnan yksityiseksi asumuksekseen. Linnan suunnittelijaksi mainitaan Christian Jank. Kauaa ei kuningas ehtinyt linnassa asua ennen kuolemaansa, joten linna jäi myös joiltakin osiltaan keskeneräiseksi. Esimerkiksi valtaistuinsalista puuttuu valtaistuin.
Rakennus on nykyisin yksi Saksan suosituimpia nähtävyyksiä. Linnassa vieraille vuosittain yli miljoona ihmistä. Linna mainitaan myös esikuvaksi Walt Disneyn satulinnalle elokuvassa Prinsessa Ruusunen.
Ludvig II oli Baijerin kuningas vuosina 1864-1886. Hänet tunnetaan käytökseltään omalaatuisena kuninkaana, joka rakennutti useita satumaisen hienoja linnoja. Vuonna 1886 hänet syrjäytettiin vallasta julistamalla hänet mielisairaaksi. Ilman lääkärintarkastusta tosin. Muutamaa päivää myöhemmin hän sitten kuolikin sopivasti, hukkumalla hämärissä olosuhteissa.

Älypää tiedottaa
Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille Älypään pelaajille!
6.12.2025
Linnan juhlia odotellessa ajan saa kulumaan Älypään Linnan juhlat -visan sekä Itsenäisyyspäivävisan parissa! Visoista löytyy paljon Suomen itsenäisyyteen, menneiden vuosien Linnan juhliin ja itsenäisyyspäivän viettoon liittyviä kysymyksiä! Rauhaisaa itsenäisyyspäivää kaikille!
Testaa tietosi Itsenäisyyspäivävisassa!
Testaa tietosi Linnan juhlat -visassa!Älypään jouluvisat ovat täällä!
1.12.2025
Nyt on taas se aika vuodesta, jolloin Älypään jouluvisat viihdyttävät pelaajia jouluvalmistelujenHyv Laita siis joululauluja soimaan, ota joulutortun seuraksi mukillinen glögiä ja testaa, mitä kaikkea tiedät joulun herkuista, jouluisesta musiikista ja erilaisista jouluperinteistä!
Testaa tietosi jouluvisassa!
Testaa tietosi joululauluista!
Testaa tietosi jouluruuasta!Pelaa uutta Suomipop-visaa!
26.9.2025
Älypään musiikkivisojen valikoima laajenee uudella Suomipop-visalla! Mikäli Kuumaan, Portion Boysin, Behmin ja muiden kotimaisten artistien musiikki on sinulle tuttua, tämä visa on juuri sinua varten! Laita siis suomipop soimaan ja testaa tietosi menneiden vuosien hiteistä ja viimeisimmistä uutuusbiiseistä!
Pelaa Suomipop-visaa!