Auringonlasku Seinäjoella1.10.2014 klo 16:18
Auringon sanotaan nousevan idästä. Jostakin syystä, vaikka luulisi, että länsimaissa auringon pitäisi nousta nimenomaan lännestä. Tuntuu nimittäin vähintäänkin kummalliselta, että aurinko nousee juuri idästä ja valaisee ensimmäisenä idän, vaikka asian pitäisi länsimaisen sivistyksen ylivoimaisuuden perusteella olla täsmälleen päinvastoin. Jotta aurinko saataisiin nousemaan lännestä, pitäisi auringon paikka miettiä uudelleen. Tällöin Ville Niinistökin olisi tyytyväinen. Ei pääsisi enää valittamaan suomettumisesta, jolla perinteisesti on ymmärretty lähinnä vaaka-asentoa itään päin.
Oheisessa kuvassa, valitettavasti, näkyy vain auringonlasku, eikä sekään ole ilta Välimerellä (mediterranean evening), vaan auringonlasku Seinäjoella syyskuun viimeisenä päivänä vuonna 2014. Yritin todistaa kuvan avulla sen, ettei aurinko suinkaan laske mereen, vaan Seinäjokeen, mutta ilta kuvanottoaikaan oli vielä siksi nuori, ettei punaisen kiekon hulahtamista Seinäjokeen vielä ollut havaittavissa. Toinen mahdollinen selitys on se, ettei kamerassani ollut riittävästi pikseleitä ja kuvasta tuli siksi sen verran epätarkka, että aurinko jäi möllöttämään metritolkulla joen yläpuolelle.
Pietro Frosini, 1885 Catania, Sisilia - 1951 New York, oli italialais-amerikkalainen harmonikkataiteilija, säveltäjä ja sovittaja, jota pidetään yhtenä merkittävimmistä 1900 -luvun pioneereista harmonikkamusiikin alalla. Hänet tunnetaan myös harmonikan velhona "The Wizard of Accordion". Ilta Välimerellä on yksi hänen tunnetuimmista sävellyksistään. Useasti mainittu Ilta Välimerellä (Love Smiles) soitetaan harmonikkakisoissa, mutta kyllä sävellyksen voi soittaa kitarallakin ( esimerkiksi: http://www.youtube.com/watch?v=uW2g6aKA_vM).

Älypää tiedottaa
Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille Älypään pelaajille!
6.12.2025
Linnan juhlia odotellessa ajan saa kulumaan Älypään Linnan juhlat -visan sekä Itsenäisyyspäivävisan parissa! Visoista löytyy paljon Suomen itsenäisyyteen, menneiden vuosien Linnan juhliin ja itsenäisyyspäivän viettoon liittyviä kysymyksiä! Rauhaisaa itsenäisyyspäivää kaikille!
Testaa tietosi Itsenäisyyspäivävisassa!
Testaa tietosi Linnan juhlat -visassa!Älypään jouluvisat ovat täällä!
1.12.2025
Nyt on taas se aika vuodesta, jolloin Älypään jouluvisat viihdyttävät pelaajia jouluvalmistelujenHyv Laita siis joululauluja soimaan, ota joulutortun seuraksi mukillinen glögiä ja testaa, mitä kaikkea tiedät joulun herkuista, jouluisesta musiikista ja erilaisista jouluperinteistä!
Testaa tietosi jouluvisassa!
Testaa tietosi joululauluista!
Testaa tietosi jouluruuasta!Pelaa uutta Suomipop-visaa!
26.9.2025
Älypään musiikkivisojen valikoima laajenee uudella Suomipop-visalla! Mikäli Kuumaan, Portion Boysin, Behmin ja muiden kotimaisten artistien musiikki on sinulle tuttua, tämä visa on juuri sinua varten! Laita siis suomipop soimaan ja testaa tietosi menneiden vuosien hiteistä ja viimeisimmistä uutuusbiiseistä!
Pelaa Suomipop-visaa!