Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2015!23.12.2014 klo 17:42
Joulurauha on vanhaan pohjoismaiseen lainsäädäntöön kuulunut määräys 20 päivää kestävästä ajanjaksosta joulun aikana. Keskiajalla Ruotsin valtakunnassa joulurauha oli kuninkaanrauha, joka mahdollisti hallitsijan tuomiovallan käytön ohi sukuyhteisöjen. Muita vastaavantyyppisiä lakeja olivat muiden muassa käräjärauha ja naisrauha.
Nykyisin joulurauha julistetaan paitsi Turussa niin myös joissakin muissa kaupungeissa. Turussa julistus luetaan Vanhalla Suurtorilla kello 12. Julistus alkaa Jumala ompi linnamme -virrellä, jonka jälkeen Turun tuomiokirkon kello lyö 12. Soittokunta soittaa sitten Artturi Ropen Sotamarsalkan hopeatorvet -fanfaarin ja julistuksen lukija astuu Brinkkalan talon parvekkeelle. Lopuksi lauletaan Maamme -laulu ja Laivaston Soittokunta soittaa Porilaisten marssin. Juhlatilaisuuden kuorona toimii Mieskuoro Laulun Ystävät. Julistuksen on lukenut tavallisesti Turun kaupungin kansliapäällikkö (Wikipedia).
Henkilökohtaisesti olen alkanut ihmetellä, miksi koulussa ei enää lauleta Suvivirttä ja joulujuhlan laitakin on niin ja näin. Kyllä nähdäkseni myös joulurauhan julistuksetkin pitäisi kyseenalaistaa. Muutoin saan kognitiivisen dissonanssin.
Jos mainitunkaltaisia julistuksia ylipäätään, niin paras niitä lukemaan olisi poliisiylijohtaja poliisitalon mahdolliselta parvekkeelta. Ylijohtaja voisi julistuksessaan kieltää vaikkapa poliisien luvattoman kansalaistietojen keräämisen, aiheettomat rekisterimerkinnät, huumetynnyrin maahantuonnin ja rahan kaivamisen tonttimaahan. Sen jälkeen voisi pääministeri astua julistamaan ja kehottamaan kansalaisia nimeltä mainiten poistumaan harmaalta vyöhykkeeltä ja siirtymään puhtaan valkoiselle alueelle. Alueelle, jonka ainakin normaalin säätilan mukaan näihin aikoihin pitäisi olla puhdas hanki. Jos ei aivan umpi, niin hanki kumminkin.

Älypää tiedottaa
Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille Älypään pelaajille!
6.12.2025
Linnan juhlia odotellessa ajan saa kulumaan Älypään Linnan juhlat -visan sekä Itsenäisyyspäivävisan parissa! Visoista löytyy paljon Suomen itsenäisyyteen, menneiden vuosien Linnan juhliin ja itsenäisyyspäivän viettoon liittyviä kysymyksiä! Rauhaisaa itsenäisyyspäivää kaikille!
Testaa tietosi Itsenäisyyspäivävisassa!
Testaa tietosi Linnan juhlat -visassa!Älypään jouluvisat ovat täällä!
1.12.2025
Nyt on taas se aika vuodesta, jolloin Älypään jouluvisat viihdyttävät pelaajia jouluvalmistelujenHyv Laita siis joululauluja soimaan, ota joulutortun seuraksi mukillinen glögiä ja testaa, mitä kaikkea tiedät joulun herkuista, jouluisesta musiikista ja erilaisista jouluperinteistä!
Testaa tietosi jouluvisassa!
Testaa tietosi joululauluista!
Testaa tietosi jouluruuasta!Pelaa uutta Suomipop-visaa!
26.9.2025
Älypään musiikkivisojen valikoima laajenee uudella Suomipop-visalla! Mikäli Kuumaan, Portion Boysin, Behmin ja muiden kotimaisten artistien musiikki on sinulle tuttua, tämä visa on juuri sinua varten! Laita siis suomipop soimaan ja testaa tietosi menneiden vuosien hiteistä ja viimeisimmistä uutuusbiiseistä!
Pelaa Suomipop-visaa!