Blogin nimi: Maailma sanoin ja kuvin

Blogi aloitettu: 25.5.2007
Blogimerkintöjä: 1 kpl
  • Katoavaa kansanperinnettä7.5.2015 klo 12:15

    Tanssilava on ulkoilmaan tanssipaikaksi rakennettu avoin tai katettu lava, jolla harrastetaan tanssia (Wikipedia). Tanssilavailmiö on tunnettu ainakin Suomessa ja Ruotsissa, mutta myös Norja, Venäjä, Irlanti ja Meksiko mainitaan tanssilavakulttuurin yhteydessä. Englannissa tanssia ei ole harrastettu lavalla, vaan tanssisalissa (ballroom dancing) vastineena pohjoismaiselle tanssilavalle (dansbana). Molemmissa ilmiöissä on kysymys kuitenkin niin kutsutuista seuratansseista, joita puolestaan on useita ja joista osaa tanssitaan erityisesti Suomessa, kuten suomalainen tango ja humppa, joka lienee käytetyn askelluksen mukaan joko kävelyä tai sitten jokin samban murre.

    Humppa on nopeaa suomalaista tanssimusiikkia, joka on tasajakoista joko 2/2 tai 4/4-tahtilajista. Humpan kerrotaan kehittyneen 1910 ?luvulla jatsista ja foxtrotista. Suomen ensimmäisenä humppalevytyksenä pidetään vuonna 1928 tehtyä, Jaakko Pullin säveltämää Puuseppää. Eniten levytetty humppa on Usko Kempin Tulipunaruusut vuodelta 1930.

    Humppa kohosi suureen suosioon 1970 ?luvun puolivälissä ja siitä tuli koko maassa vanhempien ihmisten suosima musiikki- ja tanssityyli. Itä- ja Kaakkois-Suomessa kerrotaan myös nuorison olleen harrastunut humppamusiikista. Lappeenrannan humppafestivaalit lienevät osoitus erityisesti Itä-Suomen humppaharrastuneisuudesta. Humppakuume koki kuitenkin pikaisen romahduksen 1980 ?luvulle tultaessa. Nykyisin humppaa esittää lähinnä Eläkeläiset ?yhtye, joka on ollut erityisen suosittu Saksassa. Olin pudota istualleni, kun sain kuulla eteläsaksalaiselta opiskelijalta, että lähes ainoa asia, jonka hän tuntee Suomesta on ELÄKELÄISET.

    Suomalaiset ovat kehittäneet tangosta oman versionsa, niin musiikillisesti kuin tanssillisestikin. Tangon suosiosta kertoo muiden muassa jokakesäinen tangofestivaali Seinäjoen Tangomarkkinat, jota on järjestetty vuodesta 1985 lähtien. Tunnettuja suomalaisia tangoja ovat muiden muassa Unto Monosen Satumaa ja Toivo Kärjen Liljankukka.

    Kuvassa on Törnävänsaaren tanssilava ennen palamistaan. Lava näkyy nettiuutisen mukaan kärähtäneen pari vuotta sitten. Muistelen käyneeni siellä katsomassa näytelmän ja ainakin pari humppaa muistuu mieleen.

    Törnävänsaaren tanssilava 

    Takaisin blogimerkintöihin


Älypää tiedottaa

  • Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille Älypään pelaajille!

    6.12.2025

    Linnan juhlia odotellessa ajan saa kulumaan Älypään Linnan juhlat -visan sekä Itsenäisyyspäivävisan parissa! Visoista löytyy paljon Suomen itsenäisyyteen, menneiden vuosien Linnan juhliin ja itsenäisyyspäivän viettoon liittyviä kysymyksiä! Rauhaisaa itsenäisyyspäivää kaikille!

    Testaa tietosi Itsenäisyyspäivävisassa!

    Testaa tietosi Linnan juhlat -visassa!

  • Älypään jouluvisat ovat täällä!

    1.12.2025

    Nyt on taas se aika vuodesta, jolloin Älypään jouluvisat viihdyttävät pelaajia jouluvalmistelujenHyv Laita siis joululauluja soimaan, ota joulutortun seuraksi mukillinen glögiä ja testaa, mitä kaikkea tiedät joulun herkuista, jouluisesta musiikista ja erilaisista jouluperinteistä!



    Testaa tietosi jouluvisassa!

    Testaa tietosi joululauluista!

    Testaa tietosi jouluruuasta!

  • Pelaa uutta Suomipop-visaa!

    26.9.2025

    Älypään musiikkivisojen valikoima laajenee uudella Suomipop-visalla! Mikäli Kuumaan, Portion Boysin, Behmin ja muiden kotimaisten artistien musiikki on sinulle tuttua, tämä visa on juuri sinua varten! Laita siis suomipop soimaan ja testaa tietosi menneiden vuosien hiteistä ja viimeisimmistä uutuusbiiseistä!

    Pelaa Suomipop-visaa!

Lue lisää tiedotteita