Kartanokierroksella Päijät-Hämeessä17.5.2015 klo 15:10
Feodaaliajan kadottua historian hämäriin on moni perinteinen ammatti tai arvo kadonnut. Enää ei puhuta lääninherroista, vasalleista, torppareista, loisista eikä mäkitupalaisista. Aatelisten menetettyä valtansa, lääninsä ja torppansa ovat porvarit tehtaineen vallanneet maailman. Kartanonherrana oleminenkaan ei ole enää muodissa, vaikka kartanoita esimerkiksi Suomessa on vielä monilukuinen joukko. Kartanoelämästä sen sijaan voi vielä moni informaatioyhteiskunnan kansalainenkin nauttia, koska moni vanha kartano toimii vielä nykyäänkin tarjoten hotelli- ja majoituspalveluita. Ongelma on enää se mitä muuta vanhassa kartanossa voisi tehdä kuin vain nauttia hotelli- ja ravintolapalveluista. Jotakin oheistoimintaa tarvittaisiin: turnajaisia, safareja: suurriistan metsästystä: kettujahtia, karhujen ja susien ampumista? Luultavasti nykyaikaisilla konetuliaseilla varustettu safari olisi turvallinen, vaikka safarilla vastaan köntystelisi kokonainen karhuarmeija. Tosin Vihreä liitto ja EU luultavasti vastustaisi hanketta ja metsästyksen kohteeksi joutuisi suurriistan sijasta itse eurokansalainen. Pahimmassa tapauksessa EU lakkaisi sanomasta päivää ja pystyttäisi boikotin.
Päijät-Hämeessä muiden muassa on lukuisa määrä vanhoja kartanoita, vaikka Päijät-Häme ei varsinaisesti ole mikään kartanoiden luvattu maa. Moni tuskin on pannut merkille, että esimerkiksi säveltäjämestari Sibeliuksen sukujuuria löytyy Päijät-Hämeestä, Töyrylän kartanosta. Jean Sibeliuksen isoisän isoisä Matti Martinpoika (Matts) syntyi 1721 talon nuorimmaksi pojaksi Töyrylän kartanossa Artjärvellä (www.sibelius.fi/suomi/suku_perhe/suku_sibelius.htm).
Koiskalan kartanon kerrotaan saaneen alkunsa vuonna 1650, jolloin Didrik von Essenille lahjoitetuista tiloista muodostettiin Koiskalan Kartano. Vuonna 1910 kartano siirtyi Konstantin Linderille ja 1916 kartanon osti patruuna Ferdinand Frigren, Lahden Polttimon perustaja. Polttimot-yhtiöt, alun perin Lahden Polttimo Oy, on Lahdessa vuodesta 1883 toiminut perheyritys, joka valmistaa maltaita ja mallasuutteita. Yritys kuuluu maailman suurimpien mallasyhtiöiden joukkoon. Tätä nykyä Koiskalan kartano harjoittaa luomuviljelyä ja kasvattaa suomenlampaita.
UKK-arkisto ei varsinaisesti ole kartano, mutta entinen Seppälän sukutila Orimattilassa joka tapauksessa. Tila lienee tuttu, jos ei muuten niin Peter von Baghin elokuvasta Kreivi. Kun Urho Kekkonen vieraili USA:ssa kesällä 1970 hän innostui suuresti sekä Franklin D. Rooseveltin että Nixoninkin arkistosta. Samanlainen arkisto piti saada myös Suomeen. Kekkosen ja MTK:n silloisen puheenjohtajan Veikko Ihamuotilan yhteisen hiihtoretken tuloksena arkistolle löytyi sitten sopivat tilat Seppälän sukutilasta.
Mainittujen kartanoiden väliin jää Uusikylä. Mainittu paikka on tullut tunnetuksi ainakin suuresta asevarikon räjähdysonnettomuudesta. Suomen puolustusvoimien silloinen Asevarikko 2 lensi ilmaan 14. elokuuta 1965 Nastolan Terrikalliolla. Räjähdyksen voimasta 14 metrin läpimitaltaan olevien lohkareiden on kerrottu käyneen jopa kilometrin korkeudella maan pinnasta.
Kuvassa on yksi UKK ?arkiston rakennuksista. Paikka on tutustumisen arvoinen jos ei muuten, niin ainakin siksi, että rakennuksesta löytyy valokuva, jossa UKK:lla on hiukset. Kuva on Kajaanin Kipinän potkupallojoukkueesta vuodelta 1915. Potkupallojoukkueita tapaa nykyään ehkä yhtä paljon/vähän kuin kartanoitakin. Potkupallo on sekin muuttunut, luullakseni jalkapalloksi. Suomen kartanoluettelon löytää Wikipediasta osoitteesta: http://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_Suomen_kartanoista.

Älypää tiedottaa
Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille Älypään pelaajille!
6.12.2025
Linnan juhlia odotellessa ajan saa kulumaan Älypään Linnan juhlat -visan sekä Itsenäisyyspäivävisan parissa! Visoista löytyy paljon Suomen itsenäisyyteen, menneiden vuosien Linnan juhliin ja itsenäisyyspäivän viettoon liittyviä kysymyksiä! Rauhaisaa itsenäisyyspäivää kaikille!
Testaa tietosi Itsenäisyyspäivävisassa!
Testaa tietosi Linnan juhlat -visassa!Älypään jouluvisat ovat täällä!
1.12.2025
Nyt on taas se aika vuodesta, jolloin Älypään jouluvisat viihdyttävät pelaajia jouluvalmistelujenHyv Laita siis joululauluja soimaan, ota joulutortun seuraksi mukillinen glögiä ja testaa, mitä kaikkea tiedät joulun herkuista, jouluisesta musiikista ja erilaisista jouluperinteistä!
Testaa tietosi jouluvisassa!
Testaa tietosi joululauluista!
Testaa tietosi jouluruuasta!Pelaa uutta Suomipop-visaa!
26.9.2025
Älypään musiikkivisojen valikoima laajenee uudella Suomipop-visalla! Mikäli Kuumaan, Portion Boysin, Behmin ja muiden kotimaisten artistien musiikki on sinulle tuttua, tämä visa on juuri sinua varten! Laita siis suomipop soimaan ja testaa tietosi menneiden vuosien hiteistä ja viimeisimmistä uutuusbiiseistä!
Pelaa Suomipop-visaa!