Englanti4.3.2016 klo 15:27
Englanti on maa, joka sijaitsee pääosin Ison Britannian saarella. Englanti on osa Yhdistynyttä kuningaskuntaa eli Britannian valtiota. Englanti kattaa 2/3 Ison Britannian saaresta. Lontoo on Britannian pääkaupunki. Iso Britannia on Euroopan suurin saari ja maailman yhdeksänneksi suurin. Väestöä Isossa Britanniassa on maailman saarista kolmanneksi eniten Jaavan ja Honshun jälkeen.
Englanti oli olemassa jo kauan ennen kuin siitä muotoutui kuningaskunta. Nykyisin Englanti on osa Yhdistynyttä kuningaskuntaa, johon kuuluvat myös Skotlanti, Wales ja Pohjois-Irlanti. Kaikkia Yhdistyneen kuningaskunnan neljää osaa hallitsee yhteinen monarkki.
Englantia on hallinnut joukko ?merkillisiä? hallitsijoita. Merkillisiä ainakin nimen perusteella, muiden muassa: Ethelred Neuvoton, Sven Haaraparta, Edmund Rautakylki, Knut Suuri, Harald Jäniksenkäpälä, Edvard Tunnustaja, Vilhelm Valloittaja.
Vilhelm Valloittaja oli Englannin ensimmäinen normannikuningas 1066-1087. Hän syntyi aviottomana lapsena Falaisessa, Ranskassa. Mainitusta syystä, ilmeisesti, hänet tunnetaan myös nimellä William the Bastard. Normannit olivat skandinaavisperäinen, Normandian seudulle Ranskaan asettunut väestö, joka vaikutti keskiajalla muiden muassa Brittein saarilla ja Välimerellä.
Juhana Maaton, John Lackland, oli myös yksi Englannin kuninkaista. Nimi juontaa juurensa siitä, että lukuisten vanhempien veljiensä vuoksi hänelle ei jäänyt yhtään perintömaata. Juhana Maaton tunnetaan edellisen kuninkaan Richard I Leijonamielen nuorempana veljenä.
Ehkä kaikkein ?merkillisin? hallitsija on kuitenkin Henrik VIII (1491-1547), Tudor ?suvun toinen monarkki. Hän on tullut kuuluisaksi mm. kuudesta avioliitostaan ja siitä, että hänellä kerrotaan olleen valtaa enemmän kuin yhdelläkään muulla englantilaisella monarkilla. Henrikin sanotaan olleen intohimoinen uhkapeluri, taitava muusikko, kirjailija ja runoilija minkä lisäksi hän menestyi myös keskiaikaisen tenniksen pelaajana.
Viimeisinä vuosinaan Henrik VIII oli erittäin ylipainoinen, hän kärsi keripukista ja joi määrättömästi alkoholia. Ylipaino aiheutti hänelle liikkumisvaikeuksia ja säärihaavan. Kuollessaan kuninkaan painoksi on arvioitu 178 kiloa.Paitsi edellä lueteltuja sairauksia ja tauteja Henrikin on epäilty sairastaneen kuppaa. Myös Cushingin oireyhtymä mainitaan. Tautiluetteloon on usein liitetty myös malaria.
Turnajaisonnettomuudessa vuonna 1536 Henrik VIII putosi ratsunsa selästä, jäi ratsunsa alle ja lojui kaksi tuntia tajuttomana. Mainittuja tauteja ja onnettomuuksia on pidetty selityksenä Henrik VIII:nnen luonteen ailahtelevuudelle ja aggressiivisuudelle.
Seuraavassa Henrik VIII:n puolisot aikajärjestyksessä:
Katariina Aragonialainen
Anna Boleyn
Jane Seymour
Anna Kleveläinen
Katarina Howard ( ruusu vailla piikkejä)
Katariina ParrLady Jane Grey oli Englannin kuninkaan Henrik VIII:n tyttärentyttären tytär. Hän tunnetaan nimellä ?yhdeksän päivän kuningatar? (10 ? 19. heinäkuuta 1553), tai vaihtoehtoisesti ?kolmentoista päivän kuningatar? (6 ? 19. heinäkuuta 1553), koska on epävarmaa milloin hän nousi valtaan ja milloin hänet syrjäytettiin. Yleisin versio on kuitenkin ?yhdeksän päivän kuningatar?. Kuningattaren valtakausi päättyi erilaisten juonittelujen jälkeen teloitukseen maanpetoksesta syytettynä.
Kuva ei liity Englantiin mitenkään, vaikka äkkiseltään luulisi, että siinähän on The Tube, Lontoon metro. Ei, kysymyksessä on Riihimäen rautatieasema, jossa odotellaan pääsyä Seinäjoelle.

Älypää tiedottaa
Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille Älypään pelaajille!
6.12.2025
Linnan juhlia odotellessa ajan saa kulumaan Älypään Linnan juhlat -visan sekä Itsenäisyyspäivävisan parissa! Visoista löytyy paljon Suomen itsenäisyyteen, menneiden vuosien Linnan juhliin ja itsenäisyyspäivän viettoon liittyviä kysymyksiä! Rauhaisaa itsenäisyyspäivää kaikille!
Testaa tietosi Itsenäisyyspäivävisassa!
Testaa tietosi Linnan juhlat -visassa!Älypään jouluvisat ovat täällä!
1.12.2025
Nyt on taas se aika vuodesta, jolloin Älypään jouluvisat viihdyttävät pelaajia jouluvalmistelujenHyv Laita siis joululauluja soimaan, ota joulutortun seuraksi mukillinen glögiä ja testaa, mitä kaikkea tiedät joulun herkuista, jouluisesta musiikista ja erilaisista jouluperinteistä!
Testaa tietosi jouluvisassa!
Testaa tietosi joululauluista!
Testaa tietosi jouluruuasta!Pelaa uutta Suomipop-visaa!
26.9.2025
Älypään musiikkivisojen valikoima laajenee uudella Suomipop-visalla! Mikäli Kuumaan, Portion Boysin, Behmin ja muiden kotimaisten artistien musiikki on sinulle tuttua, tämä visa on juuri sinua varten! Laita siis suomipop soimaan ja testaa tietosi menneiden vuosien hiteistä ja viimeisimmistä uutuusbiiseistä!
Pelaa Suomipop-visaa!