Blogin nimi: Maailma sanoin ja kuvin

Blogi aloitettu: 25.5.2007
Blogimerkintöjä: 1 kpl
  • Hyvää bara vatten juhlaa 201630.4.2016 klo 13:53

    Niinpä on tämäkin vuosi edennyt siihen kohtaan, että on aika juhlia kansainvälistä työläisten mielenosoituspäivää. Toisin sanoen vappua. Sikäli mikäli Suomen talouden kuntoon paneminen vaatii entisestäänkin räväkämpiä joustoja, niin varmaan vapun nimikin siitä vielä muutetaan jossakin yhteiskuntasopimusneuvottelussa jos ei nyt vallan kansainväliseksi niin ainakin kansalliseksi työväestön joustojuhlaksi. Juhlaksi, jossa naukkaillaan kuohujuoman sijaan pelkkää vettä, jonka myynti, luultavasti sekin, säädetään tapahtuvaksi Alkossa. Todennäköisesti lastensuojelu ja kansanterveys vaativat tätä. Vesihän alkaa olla jo viinaakin myrkyllisempää.

    Bara vatten ?juhla on jo ikivanha. Euroopassa keltit ja germaaniset kansat viettivät kesän alkamisen juhlaa toukokuun alussa. Juhlamenoihin kuului oleellisena osana kokkojen polttaminen. Tästä juhlasta käytettiin nimitystä Beltane, johon kuului mainitut kokkotulet, joiden uskottiin edistävän karjan hedelmällisyyttä. Beltane tarkoittaa ?hyvää tulta?. Saksassa vappuyö tunnetaan erityisesti noitien ja taikuuden yönä.

    Muinaissuomalaiset viettivät myös kevään juhlaa, helaa, eli toukojuhlaa. Silloin pelloille ja muille avoimille paikoille sytytettiin kokkoja eli helavalkeita. Juhlissa juotiin simaa ja tanssittiin. Germaanikansojen kokkotuliperinne jatkuu myös nykypäivän Ruotsissa, lähinnä Sveanmaalla. Suomessa vappukokkojen polttaminen on harvinaista ja sen mainitaan keskittyneen ruotsinkielisille paikkakunnille.

    Nimi Vappu tulee 700 ?luvulla eläneestä baijerilaisesta abbedissa Valburgista. Vappua on juhlittu Suomessa keskiajalta lähtien ensimmäinen toukokuuta, joka on Valburgin pyhimykseksi julistamisen merkkipäivä.

    Useissa maissa Vappu on tullut juhlapäiväksi työväenliikkeen myötä. Työväenliike valitsi 1800 ?luvun lopulla vapun kansainväliseksi juhlapäiväkseen. Työläisten kansainvälisen juhlapäivän alkujuuret ovat Yhdysvalloissa. Toukokuun ensimmäisenä päivänä 1886 järjestettiin Yhdysvalloissa laaja yleislakko, jossa vaadittiin kahdeksantuntista työpäivää. Lakkoa seuranneissa mellakoissa, Haymarketin verilöylyssä, kuoli useita työläisiä ja poliiseja.

    Pariisissa 1889 kokoontunut Toinen internationaali päätti, että Haymarketin marttyyreja muistettaisiin maailmanlaajuisesti ensimmäinen toukokuuta 1890. Ajankohta määrättiin kansainväliseksi työläisten mielenosoituspäiväksi.

    vappu2016

    Takaisin blogimerkintöihin


Älypää tiedottaa

  • Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille Älypään pelaajille!

    6.12.2025

    Linnan juhlia odotellessa ajan saa kulumaan Älypään Linnan juhlat -visan sekä Itsenäisyyspäivävisan parissa! Visoista löytyy paljon Suomen itsenäisyyteen, menneiden vuosien Linnan juhliin ja itsenäisyyspäivän viettoon liittyviä kysymyksiä! Rauhaisaa itsenäisyyspäivää kaikille!

    Testaa tietosi Itsenäisyyspäivävisassa!

    Testaa tietosi Linnan juhlat -visassa!

  • Älypään jouluvisat ovat täällä!

    1.12.2025

    Nyt on taas se aika vuodesta, jolloin Älypään jouluvisat viihdyttävät pelaajia jouluvalmistelujenHyv Laita siis joululauluja soimaan, ota joulutortun seuraksi mukillinen glögiä ja testaa, mitä kaikkea tiedät joulun herkuista, jouluisesta musiikista ja erilaisista jouluperinteistä!



    Testaa tietosi jouluvisassa!

    Testaa tietosi joululauluista!

    Testaa tietosi jouluruuasta!

  • Pelaa uutta Suomipop-visaa!

    26.9.2025

    Älypään musiikkivisojen valikoima laajenee uudella Suomipop-visalla! Mikäli Kuumaan, Portion Boysin, Behmin ja muiden kotimaisten artistien musiikki on sinulle tuttua, tämä visa on juuri sinua varten! Laita siis suomipop soimaan ja testaa tietosi menneiden vuosien hiteistä ja viimeisimmistä uutuusbiiseistä!

    Pelaa Suomipop-visaa!

Lue lisää tiedotteita