Blogin nimi: Maailma sanoin ja kuvin

Blogi aloitettu: 25.5.2007
Blogimerkintöjä: 1 kpl
  • Runni18.6.2016 klo 13:18

    Runni on kylä Iisalmessa Kiurujoen varrella. Wikipedia kertoo kylässä pitävän majaa kolmesataa taloutta. Runni on yksi Iisalmen merkittävimmistä perinnemaisemakohteista. Museovirasto on listannut Runnin kylpylän ja Saarikosken kanavan valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin Suomessa. Kylän nimi, Runni, tulee ruotsin kielen lähdettä tarkoittavasta sanasta ?brunn?.

    Kylpylätoimintaa Runnilla on harjoitettu 1700 ?luvulta alkaen. Virallisesti kylpylätoiminta aloitettiin vuonna 1904. 1750 ?luvulla löydettiin Runnin lähde, jonka rautapitoisella vedellä todettiin olevan terveyttä edistäviä vaikutuksia. Terveyslähteen ensimmäiset rakennukset ovat valmistuneet todennäköisesti jo 1760-70 ?luvuilla.

    Vuosisadan vaihteessa perustettiin Runninlähteen Osakeyhtiö, joka rakennutti lähdeveden juojille hotellin vuonna 1904 ja käynnisti samalla kylpylätoiminnan erilaisine hoitopalveluineen. Monet kuuluisat suomalaiset ovat viettäneet kesiään Runnin kylpylässä, esimerkiksi: Gallen-Kallela, Järnefeltin veljekset, Väinö A. Sola, Aino Ackte, Oskar Merikanto, Yrjö Kilpinen, Toivo Kuula, Leevi Madetoja, Juhani Aho, L. Onerva, Eino Leino ja marsalkka Mannerheim ja sisarensa Sophie Mannerheim.

    Kylpylähotellin kahteen kerrokseen sijoitettuihin, kuuluisuuksien mukaan nimettyihin, huoneisiin kuuluvat muiden muassa WC, suihku, TV ja langaton nettiyhteys.

    Kuva Runnin vanhasta kartanohotellista on otettu noin kello yhdeksän aikaan aamulla pari tuntia kestäneen proteiinipitoisen ateriarupeaman jälkeen. Aterian, joka koostui prinssinakeista, lihapullista, kananmunista ja pekonista. Hotellin televisiossakin olivat ääniasetukset kohdallaan niin että iltapäivän potkupallo-otteluistakin kuuli selostukset.

    Lisää Runnista voi lukea osoitteesta:

    http://runninkyla.jimdo.com/sitemap

    Runni

    Takaisin blogimerkintöihin


Älypää tiedottaa

  • Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille Älypään pelaajille!

    6.12.2025

    Linnan juhlia odotellessa ajan saa kulumaan Älypään Linnan juhlat -visan sekä Itsenäisyyspäivävisan parissa! Visoista löytyy paljon Suomen itsenäisyyteen, menneiden vuosien Linnan juhliin ja itsenäisyyspäivän viettoon liittyviä kysymyksiä! Rauhaisaa itsenäisyyspäivää kaikille!

    Testaa tietosi Itsenäisyyspäivävisassa!

    Testaa tietosi Linnan juhlat -visassa!

  • Älypään jouluvisat ovat täällä!

    1.12.2025

    Nyt on taas se aika vuodesta, jolloin Älypään jouluvisat viihdyttävät pelaajia jouluvalmistelujenHyv Laita siis joululauluja soimaan, ota joulutortun seuraksi mukillinen glögiä ja testaa, mitä kaikkea tiedät joulun herkuista, jouluisesta musiikista ja erilaisista jouluperinteistä!



    Testaa tietosi jouluvisassa!

    Testaa tietosi joululauluista!

    Testaa tietosi jouluruuasta!

  • Pelaa uutta Suomipop-visaa!

    26.9.2025

    Älypään musiikkivisojen valikoima laajenee uudella Suomipop-visalla! Mikäli Kuumaan, Portion Boysin, Behmin ja muiden kotimaisten artistien musiikki on sinulle tuttua, tämä visa on juuri sinua varten! Laita siis suomipop soimaan ja testaa tietosi menneiden vuosien hiteistä ja viimeisimmistä uutuusbiiseistä!

    Pelaa Suomipop-visaa!

Lue lisää tiedotteita