Blogin nimi: Maailma sanoin ja kuvin

Blogi aloitettu: 25.5.2007
Blogimerkintöjä: 1 kpl
  • Asuntomessut 20164.8.2016 klo 11:28

    Vuoden 2016 asuntomessut pidetään tai vietetään Seinäjoella 8.7 ? 7.8.2016 välisenä aikana, joten kiirettä pitämällä ehtii vielä mukaan, jos asiaa tarkastelee ajankohdan 4.8.2016 näkökulmasta. Mikään ei tosin estä tarkastelemasta asiaa jonkin aikaisemman päivämääränkin mukaan, mutta moisessa ei liene järkeä sitäkään vähää mitä muutenkaan.

    Asuntomessujen paikka on Kyrkösjärven rannalla. Kuvan oikeassa reunassa näkyvästä havupuumetsiköstä pitopaikka löytyy. Metsässä, mäenrinteessä on pientä Villin lännen kylää muistuttava kompleksi rakennuksia, joihin voi tutustua, tai sitten aikaa voi viettää rahaa erilaisiin kohteisiin tuhlaten. Yksi tapa on istuskella kahvi- tai ruokalateltassa. Jos tarve istuskeluun vähenee, voi välillä käydä kiertämässä näyttelytalojen toisia kerroksia. Rappujen ylös alas kulkeminen on erinomainen tapa kuluttaa energiaa.

    Ymmärtääkseni kuvan taustalla häämöttävien mastojen editse kiertää paikallinen kuntopolku, jonka pituus on viisi kilometriä. Sitten kauempaa löytyy luontopolku, mutta se on ärsyyntyneen maanomistajan estein katkaisema, joten sen kiertäminen lienee tällä haavaa erittäin haasteellista. Kuvan vasemmalla puolella siintää itse Kyrkösjärvi, joka on tekemällä tehty järvi. Järven eteen on ajettu hiekkaa, joten tällä menettelyllä on aikaansaatu tekemällä tehty hiekkaranta eli beach. Taustalla häämöttävät mastot puolestaan ovat tekemällä tehdyn vuoren päällä. Vuoren pitäisi olla nimeltään Jouppilan vuori, multakasa, jota hupaisasti vuoreksi kutsutaan. Edellä on lueteltu joitakin mahdollisuuksia sille, että ravintola- ja kahvilateltassa rahan kuluttamiselle saisi asiallista aihettakin.

    Messujen virallinen pysäköintipaikka sijaitsee raviradalla, josta on bussikuljetus itse messualueelle. Ravirata on sen verran kaukana, että jos sieltä kävelee messualueelle, niin ravintola- ja kahvilateltta on enemmän kuin tarpeeseen. Sen sijaan Törnävän leirintäalueelta ei ole kovin pitkä matka. Messualueen vierestä löytyy tosin sairaala ja terveyskeskus, joten jos taivallus osoittautuu ylivoimaiseksi, voi tarvittaessa tilata vaikka ambulanssin.

    Sjki

    Takaisin blogimerkintöihin


Älypää tiedottaa

  • Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille Älypään pelaajille!

    6.12.2025

    Linnan juhlia odotellessa ajan saa kulumaan Älypään Linnan juhlat -visan sekä Itsenäisyyspäivävisan parissa! Visoista löytyy paljon Suomen itsenäisyyteen, menneiden vuosien Linnan juhliin ja itsenäisyyspäivän viettoon liittyviä kysymyksiä! Rauhaisaa itsenäisyyspäivää kaikille!

    Testaa tietosi Itsenäisyyspäivävisassa!

    Testaa tietosi Linnan juhlat -visassa!

  • Älypään jouluvisat ovat täällä!

    1.12.2025

    Nyt on taas se aika vuodesta, jolloin Älypään jouluvisat viihdyttävät pelaajia jouluvalmistelujenHyv Laita siis joululauluja soimaan, ota joulutortun seuraksi mukillinen glögiä ja testaa, mitä kaikkea tiedät joulun herkuista, jouluisesta musiikista ja erilaisista jouluperinteistä!



    Testaa tietosi jouluvisassa!

    Testaa tietosi joululauluista!

    Testaa tietosi jouluruuasta!

  • Pelaa uutta Suomipop-visaa!

    26.9.2025

    Älypään musiikkivisojen valikoima laajenee uudella Suomipop-visalla! Mikäli Kuumaan, Portion Boysin, Behmin ja muiden kotimaisten artistien musiikki on sinulle tuttua, tämä visa on juuri sinua varten! Laita siis suomipop soimaan ja testaa tietosi menneiden vuosien hiteistä ja viimeisimmistä uutuusbiiseistä!

    Pelaa Suomipop-visaa!

Lue lisää tiedotteita