Blogin nimi: Maailma sanoin ja kuvin

Blogi aloitettu: 25.5.2007
Blogimerkintöjä: 1 kpl
  • Koli5.9.2016 klo 15:53

    Syysmaisema Pielisjärveltä on Eero Järnefeltin öljyvärimaalaus vuodelta 1899. Maalaus esittää Pohjois-Karjalassa silloisessa Pielisjärven kunnassa, nykyisessä Lieksassa, sijaitsevaa Pielinen ?nimistä järveä kuvattuna Koli ?nimiseltä vaaralta. Maalaus ei vastaa täydellisesti todellista näkymää kaikilta yksityiskohdiltaan.

    Koli on Pohjois-Karjalan korkein vaara Pielisen rannalla Lieksassa. Kolin tunnetuimmat huiput ovat Ukko- ja Akkakoli, jotka on luultavasti nimetty vanhojen jumalien mukaan. Alueella sijaitsee Kolin kansallispuisto. Vuoteen 1973 asti Koli sijaitsi Pielisjärven kunnan alueella, mutta kunta yhdistyi sittemmin Lieksan kauppalan kanssa Lieksan kaupungiksi.

    Erik (Eero) Nikolai Järnefelt syntyi 1863 Viipurissa ja kuoli 1937 Helsingissä. Hänen tunnetuimpia maalauksiaan ovat maalaukset Kolin maisemista ja muotokuvat aikansa merkkihenkilöistä. Järnefeltin pääteoksena pidetään maalausta Kaski, toiselta nimeltään Raatajat rahanalaiset. Raahen kirkon alttaritaulu Heräävä toivo vuodelta 1926 oli taiteilijan viimeiseksi jäänyt suuri työ.

    Järnefelt rakennutti Tuusulanjärven rantaan arkkitehti Usko Nyströmin suunnitteleman Suviranta ?nimisen taiteilijakodin, joka valmistui vuonna 1901. Järnefeltit asuivat Suvirannassa ympärivuotisesti vuoteen 1917 saakka, jolloin perhe muutti Helsinkiin.

    Tarkoitus Kolilla käydessä oli etsiä sama paikka, jonka Järnefelt oli ikuistanut maalaukseensa Syysmaisema Pielisjärveltä ja ikuistaa maisema kameralla. Hankkeen onnistuminen olisi vaatinut parempaa valmistautumista sillä tienoo on sen verran laaja ja allekirjoittaneen Itä-Suomen tiedot siinä määrin hatarat, että paikan löytyminen olisi ollut vähintään yksi ihme lisää maailman ihmeiden joukkoon.

    Koli

    Takaisin blogimerkintöihin


Älypää tiedottaa

  • Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille Älypään pelaajille!

    6.12.2025

    Linnan juhlia odotellessa ajan saa kulumaan Älypään Linnan juhlat -visan sekä Itsenäisyyspäivävisan parissa! Visoista löytyy paljon Suomen itsenäisyyteen, menneiden vuosien Linnan juhliin ja itsenäisyyspäivän viettoon liittyviä kysymyksiä! Rauhaisaa itsenäisyyspäivää kaikille!

    Testaa tietosi Itsenäisyyspäivävisassa!

    Testaa tietosi Linnan juhlat -visassa!

  • Älypään jouluvisat ovat täällä!

    1.12.2025

    Nyt on taas se aika vuodesta, jolloin Älypään jouluvisat viihdyttävät pelaajia jouluvalmistelujenHyv Laita siis joululauluja soimaan, ota joulutortun seuraksi mukillinen glögiä ja testaa, mitä kaikkea tiedät joulun herkuista, jouluisesta musiikista ja erilaisista jouluperinteistä!



    Testaa tietosi jouluvisassa!

    Testaa tietosi joululauluista!

    Testaa tietosi jouluruuasta!

  • Pelaa uutta Suomipop-visaa!

    26.9.2025

    Älypään musiikkivisojen valikoima laajenee uudella Suomipop-visalla! Mikäli Kuumaan, Portion Boysin, Behmin ja muiden kotimaisten artistien musiikki on sinulle tuttua, tämä visa on juuri sinua varten! Laita siis suomipop soimaan ja testaa tietosi menneiden vuosien hiteistä ja viimeisimmistä uutuusbiiseistä!

    Pelaa Suomipop-visaa!

Lue lisää tiedotteita