Lumisota13.2.2017 klo 18:03
Lumisota on Viktor Janssonin suunnittelema pronssipatsas Lahdessa, yhteiskoulun ja lyseon välisessä puistikossa. Patsas on vuodelta 1937 ja se kuvaa lumipalloa heittävää poikaa ja lumipalloa valmistelevaa tyttöä. Muinoin maailmassa, kun tupakkaa sai vielä polttaa eikä myytävää tavaraa ollut vielä piilotettu asiakkailta muutoin kuin mustassa pörssissä, sai vielä heitellä lumipallojakin. Nykyään kun kaikki on kielletty ja vain erillisestä anomuksesta sallittu, niin lumen kohottaminenkin, mitä ilmeisimmin, on kielletty.
Luultavasti sota, lumisota mukaan lukien, on myös läntisten arvojen vastainen toimenpide, joten jo tältäkin pohjalta kaikenlainen sotaan viittaava on tuomittava teko. Tätä nykyä myös rikoksen suunnittelu on rikos, joten lumen puristelukaan tuskin jää enää rankaisematta. Onneksi patsaita ei ole toistaiseksi ryhdytty mittavammin kaatamaan. Tosin se mitä nykypatsas esittää, on mitä suurimmassa määrin kryptinen kysymys. Ennen pitkää patsaskin muuttuu digitaaliseksi kaiken muun hyvän lisäksi. Enpä ihmettelisi, vaikka patsaan kylkeen myytäisiin jopa mainostilaa.
Viktor Jansson 1886-1958 oli suomenruotsalainen kuvanveistäjä Helsingistä. Paitsi kuvanveistäjänä hänet tunnetaan myös kirjailija Tove Janssonin isänä. Viktor Janssonin patsaita löytyy Lahdesta Lumisota ?patsaan lisäksi muitakin. Kaupungintalon puistikosta löytyy Vapaudenpatsas, 1921, ja Lahden stadionilta Hiihtäjäpatsas, 1938.

Älypää tiedottaa
Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille Älypään pelaajille!
6.12.2025
Linnan juhlia odotellessa ajan saa kulumaan Älypään Linnan juhlat -visan sekä Itsenäisyyspäivävisan parissa! Visoista löytyy paljon Suomen itsenäisyyteen, menneiden vuosien Linnan juhliin ja itsenäisyyspäivän viettoon liittyviä kysymyksiä! Rauhaisaa itsenäisyyspäivää kaikille!
Testaa tietosi Itsenäisyyspäivävisassa!
Testaa tietosi Linnan juhlat -visassa!Älypään jouluvisat ovat täällä!
1.12.2025
Nyt on taas se aika vuodesta, jolloin Älypään jouluvisat viihdyttävät pelaajia jouluvalmistelujenHyv Laita siis joululauluja soimaan, ota joulutortun seuraksi mukillinen glögiä ja testaa, mitä kaikkea tiedät joulun herkuista, jouluisesta musiikista ja erilaisista jouluperinteistä!
Testaa tietosi jouluvisassa!
Testaa tietosi joululauluista!
Testaa tietosi jouluruuasta!Pelaa uutta Suomipop-visaa!
26.9.2025
Älypään musiikkivisojen valikoima laajenee uudella Suomipop-visalla! Mikäli Kuumaan, Portion Boysin, Behmin ja muiden kotimaisten artistien musiikki on sinulle tuttua, tämä visa on juuri sinua varten! Laita siis suomipop soimaan ja testaa tietosi menneiden vuosien hiteistä ja viimeisimmistä uutuusbiiseistä!
Pelaa Suomipop-visaa!