Kun kirveestä tulee vasara1.3.2017 klo 19:36
Katoaako ymmärrys yhteiskunnasta? Kun asioiden erottelukyky katoaa, niin kaikki alkaa vähitellen vaikuttaa niin kutsutulta mössöltä. Ilmeisesti urbanisoitumisen myötä ihmisen tietojenkäsittelykyky rapistuu minkä seurauksena evoluution kehittämä äly on alkanut ottaa taka-askeleita. Siksi lainsäätäjä lienee ryhtynyt helpottamaan ymmärtämisen tuskaa ryhtymällä säätämään eri asioita samaksi asiaksi. Esimerkiksi kirves ja vasara ovat perinteisesti olleet kaksi eri asiaa, mutta koska molemmissa on varsi, niin vasaraa voi aivan hyvin kutsua kirveeksi. Kun asia vielä vahvistetaan lainsäädännöllä totuudeksi, niin kyllä tässä rajallinen tietojenkäsittelykyky paranee kummasti. Huimasti suorastaan. Sen verran heikolla liekillä ymmärrys on yhteiskunnassamme lepattanut. Eikä asia juurikaan kohene, kun kiiluvasilmäiset ministerit hokevat mantraansa ja momentumejaan. Edellä kuvattu esimerkki on tietenkin fiktiivinen, mutta kuvastaa hyvin lainsäädännön tasoa.
Suorastaan järkyttävää on, jos tieto siitä, että valtaosa kansalaisista kannattaa armomurhaamista, pitää paikkansa. Kansakuntahan on paitsi tyhmä, niin suorastaan murhanhimoinen. Asennehan merkitsee sitä, ettei parantamiseen ja kivunlievitykseen tunneta kiinnostusta, vaan siihen, miten henki kansalaisesta saataisiin lähtemään mahdollisimman rivakasti. Tähänhän tämä asenneilmasto johtaa, kun otetaan huomioon sairaanhoitoon käytettävissä olevat resurssit. Kun armomurhaaminen mahdollistuu, niin resursseja vapautuu sitä enemmän mitä vilkkaammin väestöä poistutetaan maallisesta muonavahvuudesta. Syntyy säästöä ja porvari iloitsee.
Edellä kuvattua asiaa havainnollistamaan kannattaa tutustua Martti Innasen maalaukseen ?Mouhijärven umpitollo?. Siinä kiteytyy suomalaisuus ulottuvuuksissaan. Mitä sitten lienevätkin. Ne ulottuvuudet siis. Tämänkertainen kuva sen sijaan esittää Näsinneulaa, joka on Tampereella Näsijärven rannalla sijaitseva 168 metriä korkea näköalatorni. Näsinneulan kerrotaan olevan Pohjoismaiden toiseksi korkein näköalatorni Tukholman Kaknästornetin jälkeen (Wikipedia). Torni on rakennettu vuosina 1970-1971 ja sen on suunnitellut Pekka Ilveskoski.

Älypää tiedottaa
Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille Älypään pelaajille!
6.12.2025
Linnan juhlia odotellessa ajan saa kulumaan Älypään Linnan juhlat -visan sekä Itsenäisyyspäivävisan parissa! Visoista löytyy paljon Suomen itsenäisyyteen, menneiden vuosien Linnan juhliin ja itsenäisyyspäivän viettoon liittyviä kysymyksiä! Rauhaisaa itsenäisyyspäivää kaikille!
Testaa tietosi Itsenäisyyspäivävisassa!
Testaa tietosi Linnan juhlat -visassa!Älypään jouluvisat ovat täällä!
1.12.2025
Nyt on taas se aika vuodesta, jolloin Älypään jouluvisat viihdyttävät pelaajia jouluvalmistelujenHyv Laita siis joululauluja soimaan, ota joulutortun seuraksi mukillinen glögiä ja testaa, mitä kaikkea tiedät joulun herkuista, jouluisesta musiikista ja erilaisista jouluperinteistä!
Testaa tietosi jouluvisassa!
Testaa tietosi joululauluista!
Testaa tietosi jouluruuasta!Pelaa uutta Suomipop-visaa!
26.9.2025
Älypään musiikkivisojen valikoima laajenee uudella Suomipop-visalla! Mikäli Kuumaan, Portion Boysin, Behmin ja muiden kotimaisten artistien musiikki on sinulle tuttua, tämä visa on juuri sinua varten! Laita siis suomipop soimaan ja testaa tietosi menneiden vuosien hiteistä ja viimeisimmistä uutuusbiiseistä!
Pelaa Suomipop-visaa!