Blogin nimi: Maailma sanoin ja kuvin

Blogi aloitettu: 25.5.2007
Blogimerkintöjä: 1 kpl
  • Kun vihertää4.5.2017 klo 15:28

    Vihreä aate on kuin keväinen ruoho, joka syksyn tullen muuttuu muikean ruskeaksi. On tietysti hyvä asia, että luontoa suojellaan, mutta on vaikea ymmärtää, miksi esimerkiksi petojen ?hyysääminen? olisi luonnon suojelun kannalta tärkeää. Samoin projekti rakentaa miljoonia linnunpönttöjä vaikuttaa ylimitoitetulta. Eikö jo itsessään luonnonlaki sanele, että heikommat lajit häviävät sitä mukaa kuin elinolosuhteet käyvät lajille ylivoimaiseksi? Ihmisen puuttuminen luonnon kiertokulkuun, vaikkapa suojelutarkoituksessa, vain vinouttaa kehitystä. Pian meillä on ennen näkemätön määrä vääriä lintuja, joille ei ole enää paikkaa missään. Samoin käy suurpedoille, kun niiden paapominen etenee. Kohta varmaan kansalainen velvoitetaan hankkimaan kotikarhu, kun perinteinen karhun elintila loppuu urbanisoitumisen seurauksena.

    Sekin on peräti merkillistä, miksi luonnonsuojelijat ovat kaupunkilaisia. Eihän kaupungissa ole edes luontoa, jota suojella. Miksi kaupunkilaiset pyrkivät hinnalla millä hyvänsä suojelemaan maalaisten luontoja? Maaseudun näkökulmasta kaupunkilaisten ?kivijalkojen? suojelutoimet ovat lähinnä kiusan tekoa. Sudet ja karhut ovat todellinen uhka juuri maaseudulla asuville. Kun maatalon pihaan kävelee suurpeto, se ei kiinnosta ketään, mutta kun kaupunkiin talsii peto, niin hätäviesti kiirii ympäri Suomen. Jopa mukavasti alkanut television katselu häiriintyy, kun ruudussa vilisee hätävilkku. Oma lukunsa ovat tietysti ekoterroristit, joiden aatteesta ei ole varmaa tietoa, mutta jotka tekojensa laadun perusteella vihertävät pahasti.

    Jopa vihreä tiede oudoksuttaa. Eläimet on alettu nähdä pieninä ihmisinä. Ei päivää, ettei jokin uutinen kerro eläimen tunteista, älykkyydestä ja ties mistä. Mielekkäämpää sen sijaan olisi tutkia sitä, missä määrin ihminen on peto. Viime aikojen tapahtumat viittaavat pikemminkin siihen, ettei ihmistä ole koskaan ollutkaan. Puhe apinan jalostumisesta on suuresti paisuteltu.
    Otso

    Takaisin blogimerkintöihin


Älypää tiedottaa

  • Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille Älypään pelaajille!

    6.12.2025

    Linnan juhlia odotellessa ajan saa kulumaan Älypään Linnan juhlat -visan sekä Itsenäisyyspäivävisan parissa! Visoista löytyy paljon Suomen itsenäisyyteen, menneiden vuosien Linnan juhliin ja itsenäisyyspäivän viettoon liittyviä kysymyksiä! Rauhaisaa itsenäisyyspäivää kaikille!

    Testaa tietosi Itsenäisyyspäivävisassa!

    Testaa tietosi Linnan juhlat -visassa!

  • Älypään jouluvisat ovat täällä!

    1.12.2025

    Nyt on taas se aika vuodesta, jolloin Älypään jouluvisat viihdyttävät pelaajia jouluvalmistelujenHyv Laita siis joululauluja soimaan, ota joulutortun seuraksi mukillinen glögiä ja testaa, mitä kaikkea tiedät joulun herkuista, jouluisesta musiikista ja erilaisista jouluperinteistä!



    Testaa tietosi jouluvisassa!

    Testaa tietosi joululauluista!

    Testaa tietosi jouluruuasta!

  • Pelaa uutta Suomipop-visaa!

    26.9.2025

    Älypään musiikkivisojen valikoima laajenee uudella Suomipop-visalla! Mikäli Kuumaan, Portion Boysin, Behmin ja muiden kotimaisten artistien musiikki on sinulle tuttua, tämä visa on juuri sinua varten! Laita siis suomipop soimaan ja testaa tietosi menneiden vuosien hiteistä ja viimeisimmistä uutuusbiiseistä!

    Pelaa Suomipop-visaa!

Lue lisää tiedotteita