Greenhouse effect16.3.2018 klo 20:28
Greenhouse effect on ollut jo pitempään ajankohtainen asia. Jos ei muutoin, niin ainakin poliittisen mekkaloinnin vuoksi. Nythän puun polttaminen takassa aiheuttaa koppakuoriaisten elinolosuhteiden mittavan kaventumisen. Siksi on syntynyt poliittinen liike ?vihreät? ajamaan koppakuoriaisen asiaa. Siinä missä normaali puolue on ihmisen asialla, vihreä liike priorisoi koppakuoriaista, joihin tietääkseni kuuluu muiden muassa tupajumi.
Siitä ei tietystikään ole täyttä varmuutta, onko mikään puolue erityisesti ihmisestä kiinnostunut, mutta ainakin vaalien edellä voi törmätä esitteisiin, joissa jotkut puolueet väittävät olevansa juuri ihmisen asialla. Sen sijaan ulvominen sote -uudistuksen ympärillä on kaikkea muuta kuin ihmisen asialla olemista. Lähinnä huoli on ollut siitä, etteivät pormestarien elinolosuhteet kavennu.
Joka tapauksessa suomalainen terveysjärjestelmä on suorastaan järjenköyhä. Luulisi, että esimerkiksi tuumorin poistaminen kävisi helpoiten leikkaamalla tuumori pois, mutta ei. Suomalaisessa järjestelmässä pitää tehdä samat näytteenotot vähintään neljään kertaan. Luulisi, että kerralla leikkaamalla asia hoituisi nopeammin kuin pala kerrallaan nirhaamalla. Jatkuva tutkiminen ja paikasta toiseen siirtyminen uuvuttaa ennen pitkää raavaimmankin ihmisen. Myös ihmetyttää tutkimustulosten hehtaaritarkkuus. Miten ihmeessä joku osaa leikata oikein, jos ei tiedä mistä leikata? Kun valtakunnan politiikkakin on samaa tasoa, niin kysymyksessä lienee high grade idiotismus.
Tupajumi (Anobium punctatum) on ruskea, 3 ? 4 mm pitkä, puuta tuhoava kovakuoriainen. Se elää kosteissa puurakenteissa sekä luonnonvaraisena metsissä, mutta ei kuitenkaan Suomen metsissä tietää kaikkitietävä Wikipedia.
Kuva pyrkii havainnollismaan kasvihuoneilmiön vaikutuksia luonnossa.

Älypää tiedottaa
Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille Älypään pelaajille!
6.12.2025
Linnan juhlia odotellessa ajan saa kulumaan Älypään Linnan juhlat -visan sekä Itsenäisyyspäivävisan parissa! Visoista löytyy paljon Suomen itsenäisyyteen, menneiden vuosien Linnan juhliin ja itsenäisyyspäivän viettoon liittyviä kysymyksiä! Rauhaisaa itsenäisyyspäivää kaikille!
Testaa tietosi Itsenäisyyspäivävisassa!
Testaa tietosi Linnan juhlat -visassa!Älypään jouluvisat ovat täällä!
1.12.2025
Nyt on taas se aika vuodesta, jolloin Älypään jouluvisat viihdyttävät pelaajia jouluvalmistelujenHyv Laita siis joululauluja soimaan, ota joulutortun seuraksi mukillinen glögiä ja testaa, mitä kaikkea tiedät joulun herkuista, jouluisesta musiikista ja erilaisista jouluperinteistä!
Testaa tietosi jouluvisassa!
Testaa tietosi joululauluista!
Testaa tietosi jouluruuasta!Pelaa uutta Suomipop-visaa!
26.9.2025
Älypään musiikkivisojen valikoima laajenee uudella Suomipop-visalla! Mikäli Kuumaan, Portion Boysin, Behmin ja muiden kotimaisten artistien musiikki on sinulle tuttua, tämä visa on juuri sinua varten! Laita siis suomipop soimaan ja testaa tietosi menneiden vuosien hiteistä ja viimeisimmistä uutuusbiiseistä!
Pelaa Suomipop-visaa!