Blogin nimi: Maailma sanoin ja kuvin

Blogi aloitettu: 25.5.2007
Blogimerkintöjä: 1 kpl
  • Talouspolitiikan alkeet8.5.2019 klo 17:33

    Maailmassa on paljon mielenkiintoista. Mukaan lukien porvarit. Porvarit ovat käsitykseni mukaan ihmisiä, joita kiinnostaa ennen kaikkea se, kuinka paljon omassa kirstussa on rahaa. Porvarille näyttää olevan toisarvoista se, onko muilla rahaa. Siksi porvari pyrkii jopa oman etunsa uhraten tekemään päätöksiä, jotka kartuttavat kilisevää juuri porvarin omaan kassaan.

    Tämä taas merkitsee sitä, että jotta porvarin kassa karttuisi, täytyy epäporvarin kassan tyhjetä. Se taas merkitsee sitä, että näin menetellen porvarin kassan saturaatiopiste saavutetaan ennemmin tai myöhemmin. Ajankohta määräytyy luonnollisesti ahneuden asteesta. Kun ahneus nousee tappiin, niin saturaatio on valmis sangen lyhyelläkin kassanhallinnan jaksolla.

    Porvarin tajuntaan näyttää olevan mahdotonta saada ajatus rahan kiertokulusta. Toimivassa taloudessa raha kiertää eikä jää suinkaan kasvamaan kasaa porvarilliseen ?taskumattiin?, kirstuun tai multaan kätkettynä salaiseen kukkapenkkiin, saati mustalla säkillä kannettuna veroparatiisisaarelle (skatteparadis).

    Vasemmiston nousu vaaleissa näyttäytyykin porvareille lähes maailmanloppuna. Härkäpäinen, (härkä, urospuolinen lehmä) pitäytyminen ?massin? kasvattamisessa näyttää johtavan porvarit oppositioon, jonne ne oikeastaan kuuluvatkin. Jo historiallisista syistä. Kekkonen oli viisas mies.

    Ongelmaksi vasemmistollekin muodostuu kuitenkin juuri tuo porvarillisen talouden ytimen ymmärtäminen, ytimen, joka ei suinkaan ole massin kasvattaminen, vaan se, miten saada massi kiertämään. Toisin sanoen talous toimivaksi. Talous ei yksinkertaisesti toimi sillä reseptillä, että työläiseltä ja tulonsiirtojen varassa eläviltä kerätään rahat porvarien rahavuorien kasvattamiseksi. Resepti, jota ?kaikenmaailman julkkishehhehekonomistit sun muut dosentit ja dosetit? ehtimiseen törpöttävät eetteriin. Jopa aatteestaan vieraantuneet kommunistit.

    Visakoivu, Betula pendula, on rauduskoivun mutaatiosta johtuva muunnos. Se on matala, joskus vain pensasmainen koivu. Sen runko on pahkainen. Visakoivu kasvaa luontaisesti Etelä-Suomessa, Karjalassa ja Baltiassa (Wikipedia). Kuvan visakoivu on vuodelta 1977 ja istutuksesta vastasi vieressä olevan laatan mukaan Lahden messut kyseiseltä vuodelta. Messuja kerrotaan järjestetyn Lahdessa vuodesta 1934 lähtien. Ensimmäiset Lahden Lyseossa.

    Visakoivu symboloi kirjoituksessa sitä ympäristöä, johon viisaan talouspolitiikan oppi pitäisi istuttaa. Mutta kun tilanne on ylläkuvatun kaltainen, istutus on haastava, ellei peräti visainen tehtävä.


    Visakoivu

    Takaisin blogimerkintöihin


Älypää tiedottaa

  • Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille Älypään pelaajille!

    6.12.2025

    Linnan juhlia odotellessa ajan saa kulumaan Älypään Linnan juhlat -visan sekä Itsenäisyyspäivävisan parissa! Visoista löytyy paljon Suomen itsenäisyyteen, menneiden vuosien Linnan juhliin ja itsenäisyyspäivän viettoon liittyviä kysymyksiä! Rauhaisaa itsenäisyyspäivää kaikille!

    Testaa tietosi Itsenäisyyspäivävisassa!

    Testaa tietosi Linnan juhlat -visassa!

  • Älypään jouluvisat ovat täällä!

    1.12.2025

    Nyt on taas se aika vuodesta, jolloin Älypään jouluvisat viihdyttävät pelaajia jouluvalmistelujenHyv Laita siis joululauluja soimaan, ota joulutortun seuraksi mukillinen glögiä ja testaa, mitä kaikkea tiedät joulun herkuista, jouluisesta musiikista ja erilaisista jouluperinteistä!



    Testaa tietosi jouluvisassa!

    Testaa tietosi joululauluista!

    Testaa tietosi jouluruuasta!

  • Pelaa uutta Suomipop-visaa!

    26.9.2025

    Älypään musiikkivisojen valikoima laajenee uudella Suomipop-visalla! Mikäli Kuumaan, Portion Boysin, Behmin ja muiden kotimaisten artistien musiikki on sinulle tuttua, tämä visa on juuri sinua varten! Laita siis suomipop soimaan ja testaa tietosi menneiden vuosien hiteistä ja viimeisimmistä uutuusbiiseistä!

    Pelaa Suomipop-visaa!

Lue lisää tiedotteita