Kalabaliikki2.12.2019 klo 19:14
Ihmettely on kaiken lähtökohta. Ainakin filosofian, kerrotaan. Ihmettelemällä syntyy kysymyksiä, vastauksia ei niinkään. Filosofia onkin hyvin keskeneräinen tiede. Edes perustavaa laatua oleviin kysymyksiin ei ole saatu vastausta. Esimerkiksi vastausta kysymykseen, onko jotakin olemassa, jos en näe sitä?
Filosofia on 600 ? 400 eaa antiikin Kreikassa syntynyt ajatteluperinne, jossa tutkitaan muiden muassa todellisuuden luonnetta ja tiedon olemassaolon yleisiä ehtoja.
Elämää suurempi ajankohtainen kysymys on tietysti hallituksen ja Postin välinen kalabaliikki, jonka luonnetta ja tiedon olemassaolon ehtoja nyt tutkitaan kissain ja koirain kanssa. Erityisesti porvarillinen oppositio näyttää kohonneen hurmioon tilanteen vuoksi. Sitä riemun ja riekkumisen määrää! Kenenkään päähän ei näy juolahtaneen kysymys, mitä varten pitää vaarantaa maan hallitus? Eikö olisi työnteon paikka? Vaikka ilmastotekoja.
Miksi ohjausministeri Paateron piti erota? Eikö hallitus ole sitä varten, että se hallitsee. Jos Postin johtaja pullikoi, niin miksi, hyvänen aika, ministerin pitää erota? Eikö normaalikapitalismin mukaan nimenomaan omistaja toimi kengän heiluttajana?
Nyt sitten pullikoivaa Postia käytetään hallituksen kaatamiseen kuin kankea kiven kääntöön. Ainakin kepulaisittain vertaus lienee osuva. Kaiken lisäksi eikö laillista hallitusta vastaan pullikoiminen ole yleensä rikos? Eikö olisi paras pitää hallitus nykyisellään? Mistä löytyy nykyistä pääministeriä parempi pääministeri? Arvaan, ettei mistään.
Kalabaliikki tarkoittaa kahakkaa, metakkaa, meteliä. Wikipedian mukaan sanahirviö on tullut ruotsin ja suomen kieleen turkin ääntämiseltään samantyyppisestä sanasta. Kalabalikhan on hieman samanlainen sana kuin kebab. Kebabilla ja kalabaliikilla tuskin on paljon yhteistä, ellei sitten kebabin jonottaminen aiheuta jälkimmäistä, siis kalabaliikkia.
Keskustalle ehdotan kalabaliikkia uudeksi kalaruokatuotteeksi tupailtoihin. Hyvin valmistettuna kalabaliikista saisi suotuisia rasvahappoja vanhojen huonojen happojen korvaajaksi.
Kuvassa otos Euroopan ympäristöpääkaupunki 2021:sta. Nimitys on EU:n komission tunnustus kaupungille, joka on ympäristötoiminnan edelläkävijä. Se tarkoittaa olemista esimerkkinä muille kaupungeille innovatiivisena ympäristöhaateiden ratkaisijana.

Älypää tiedottaa
Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille Älypään pelaajille!
6.12.2025
Linnan juhlia odotellessa ajan saa kulumaan Älypään Linnan juhlat -visan sekä Itsenäisyyspäivävisan parissa! Visoista löytyy paljon Suomen itsenäisyyteen, menneiden vuosien Linnan juhliin ja itsenäisyyspäivän viettoon liittyviä kysymyksiä! Rauhaisaa itsenäisyyspäivää kaikille!
Testaa tietosi Itsenäisyyspäivävisassa!
Testaa tietosi Linnan juhlat -visassa!Älypään jouluvisat ovat täällä!
1.12.2025
Nyt on taas se aika vuodesta, jolloin Älypään jouluvisat viihdyttävät pelaajia jouluvalmistelujenHyv Laita siis joululauluja soimaan, ota joulutortun seuraksi mukillinen glögiä ja testaa, mitä kaikkea tiedät joulun herkuista, jouluisesta musiikista ja erilaisista jouluperinteistä!
Testaa tietosi jouluvisassa!
Testaa tietosi joululauluista!
Testaa tietosi jouluruuasta!Pelaa uutta Suomipop-visaa!
26.9.2025
Älypään musiikkivisojen valikoima laajenee uudella Suomipop-visalla! Mikäli Kuumaan, Portion Boysin, Behmin ja muiden kotimaisten artistien musiikki on sinulle tuttua, tämä visa on juuri sinua varten! Laita siis suomipop soimaan ja testaa tietosi menneiden vuosien hiteistä ja viimeisimmistä uutuusbiiseistä!
Pelaa Suomipop-visaa!