Hyvää juhannusta 202019.6.2020 klo 18:34
Ilmastonmuutoksesta huolimatta näyttää olevan jälleen juhannus. Kerrotaan, että ilmastonmuutos merkitsee talven katoamista, kun ilmasto lämpenee. Tästä syystä ei olisi maankaatoihme, vaikka myös juhannus katoaisi. Kenties siten, että Salpausselän kisat järjestettäisiin tulevaisuudessa juhannuksena.
Sitten kun porvaristo saa paikallisen sopimisen aikaiseksi, voidaan juhannus päättää paikallisesti ihan mihin ajankohtaan tahansa. Jos firman johtaja katsoo, että tammikuu on sopiva aika lähteä humalassa vesille, niin silloin mennään. Tai jos kassatilanne vaatii, niin ei kai mikään estä, vaikka porukalla päätettäisiin siirtää koko Johanneksen syntymää muutamalla sadalla vuodella.
Joka tapauksessa tämä juhannus näyttää poikkeuksellisen aurinkoiselta. Ainakaan ei sada rakeita. Tiistai tosin alkoi valtavalla pamauksella, tuntui, että kivitalokin hypähti muutaman sentin ilmaan. Seuraavana päivänä asialle löytyi vastuullisesta mediasta selitys. Kysymyksessä oli yliäänipamaus. Sen aiheutti F/A -18 -monitoimihävittäjä. Tietoja syystä moiseen kiireeseen ei sen sijaan ole annettu. Luultavasti puolustusvoimat siinä antoivat kansalaisille muistutuksen kommunismin vaaroista.
Juhannukseen pitäisi kuulua järven ranta ja kokko, mutta tällainen juhannus taisi olla viimeksi lapsuudessa, jolloin kokoonnuimme naapurin lasten rakentamalle kokolle Päijänteen rantaan juomaan mehua ja paistamaan makkaraa, joka oli, ihme kyllä, keksitty jo tuolloin. Viimeisin havaintoni juhannuskokosta on sekin jo pitemmän ajan takaa Hietaniemestä.

Älypää tiedottaa
Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille Älypään pelaajille!
6.12.2025
Linnan juhlia odotellessa ajan saa kulumaan Älypään Linnan juhlat -visan sekä Itsenäisyyspäivävisan parissa! Visoista löytyy paljon Suomen itsenäisyyteen, menneiden vuosien Linnan juhliin ja itsenäisyyspäivän viettoon liittyviä kysymyksiä! Rauhaisaa itsenäisyyspäivää kaikille!
Testaa tietosi Itsenäisyyspäivävisassa!
Testaa tietosi Linnan juhlat -visassa!Älypään jouluvisat ovat täällä!
1.12.2025
Nyt on taas se aika vuodesta, jolloin Älypään jouluvisat viihdyttävät pelaajia jouluvalmistelujenHyv Laita siis joululauluja soimaan, ota joulutortun seuraksi mukillinen glögiä ja testaa, mitä kaikkea tiedät joulun herkuista, jouluisesta musiikista ja erilaisista jouluperinteistä!
Testaa tietosi jouluvisassa!
Testaa tietosi joululauluista!
Testaa tietosi jouluruuasta!Pelaa uutta Suomipop-visaa!
26.9.2025
Älypään musiikkivisojen valikoima laajenee uudella Suomipop-visalla! Mikäli Kuumaan, Portion Boysin, Behmin ja muiden kotimaisten artistien musiikki on sinulle tuttua, tämä visa on juuri sinua varten! Laita siis suomipop soimaan ja testaa tietosi menneiden vuosien hiteistä ja viimeisimmistä uutuusbiiseistä!
Pelaa Suomipop-visaa!