Karhukoplat29.8.2020 klo 18:47
Karhukopla, The Beagle Boys, on Carl Barksin luoma Aku-Ankka sarjakuvissa esiintyvä konnajoukko, joka toistuvasti pyrkii ryöstämään Roope-Ankan rahat, mutta epäonnistuu ja joutuu vankilaan. Ensimmäisen kerran Karhukopla esiintyi tarinassa Ankkalinnan pamaus, Terror of the Beagle Boys, vuonna 1951. Kopla pukeutuu yleensä mustaan silmänaamioon, sinisiin housuihin ja punaisiin paitoihin, joissa on numeroista 1, 7 ja 6 koostuvat sarjanumerot (Wikipedia).
Suomi kulkee päivä päivältä yhä merkillisempään suuntaan. Paitsi että olemme sukupuolineutraaliudessa maailman elittiä niin myös virkavallan suojelu on kääntänyt käsityksen demokratiasta ylösalaisin. Vanhoina hyvinä aikoina kansaa piti suojella valtiovallan mielivallalta, mutta tänään valtiovaltaa pitää suojella kansalta. Esimerkkinä vaikkapa poliisi, jonka suojelemiseksi poliiseilta poistunee nimi ja sen sijaan tullee numero rintaan samalla tavalla kuin Karhukoplalla. Sillä erotuksella, ettei ryöstön kohteena ole Roopen rahat vaan vain vähäistä ylinopeutta ajavan autoilijan tienestit.
Ainoa, jonka pitää tässä maassa esiintyä nimellä, on kansalainen, joka ei voi kätkeytyä nimimerkin tai numeron taakse, jos aikoo sanoa jotakin julkisesti. Aina pitää esiintyä omalla nimellä ja osoitteella. Nimettömät sanomiset jätetään niin kutsutusti omaan arvoonsa. Nimettömänä esiintyminen on kuuleman mukaan puskista huutelua.
Poliisin toiminta sitä vastoin ei ole puskista huutelua, koska poliisi suorittaa tehtävänsä useinkin juuri puskassa, tarkemmin sanottuna puskan takana. Jokainen ratsiahan pitää järjestää siten, että se tulee autoilijalle yllätyksenä. Näin lihallisesta poliisijoukosta aina peltipoliisiin saakka. Hyvä peltipoliisi vahtii heti nopeusrajoituksen päättymistä osoittavan merkin jälkeisen puskan takana.
Toinen kotimaisen sielunmaiseman piirre on heikon yritysjohdon iänikuinen natina liian korkeista palkoista. Jopa kannattavia yrityksiä lakkautetaan vain jotta päästäisiin sanomaan, että siinäs näitte. Jos palkkoja ja yritysveroja ei alenneta, niin mehän lopetamme tehtaat ja menemme Kiinaan. Porvarit sitten keräävät asialla kultaisia, hyvin maksettuja, irtopisteitä, kun eivät muuhun kykene.
Itse asiassa voitollisessa yrityksessä palkkojen pitäisi ollakin kustannuksia korkeammat, muutoinhan voitto ei ole mahdollinen. Vain monopoli ja riisto mahdollistavat nykyistenkaltaisten voittojen olemassaolon. Täydellisen kilpailun vallitessa voitot painuvat nollaan, jolloin talous toimii optimaalisesti ja resurssit kohdentuvat oikein.

Älypää tiedottaa
Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille Älypään pelaajille!
6.12.2025
Linnan juhlia odotellessa ajan saa kulumaan Älypään Linnan juhlat -visan sekä Itsenäisyyspäivävisan parissa! Visoista löytyy paljon Suomen itsenäisyyteen, menneiden vuosien Linnan juhliin ja itsenäisyyspäivän viettoon liittyviä kysymyksiä! Rauhaisaa itsenäisyyspäivää kaikille!
Testaa tietosi Itsenäisyyspäivävisassa!
Testaa tietosi Linnan juhlat -visassa!Älypään jouluvisat ovat täällä!
1.12.2025
Nyt on taas se aika vuodesta, jolloin Älypään jouluvisat viihdyttävät pelaajia jouluvalmistelujenHyv Laita siis joululauluja soimaan, ota joulutortun seuraksi mukillinen glögiä ja testaa, mitä kaikkea tiedät joulun herkuista, jouluisesta musiikista ja erilaisista jouluperinteistä!
Testaa tietosi jouluvisassa!
Testaa tietosi joululauluista!
Testaa tietosi jouluruuasta!Pelaa uutta Suomipop-visaa!
26.9.2025
Älypään musiikkivisojen valikoima laajenee uudella Suomipop-visalla! Mikäli Kuumaan, Portion Boysin, Behmin ja muiden kotimaisten artistien musiikki on sinulle tuttua, tämä visa on juuri sinua varten! Laita siis suomipop soimaan ja testaa tietosi menneiden vuosien hiteistä ja viimeisimmistä uutuusbiiseistä!
Pelaa Suomipop-visaa!