Ihmeiden aika2.9.2021 klo 14:42
Maapallo on taas asennossa, josta voi päätellä syksyn alkaneen. Asian voi toki katsoa kalenterista siinä missä sähkön tulon töpselistä, mutta kumminkin. Ennustin, että tänä vuonna on lämmin syksy ja ensi talvi on lämmin, jos vanhat merkit pitävät paikkansa. Nykyään ei vain tiedä, pitävätkö vanhat merkit paikkansa. Toivon kuitenkin, että eduskunta potentiaalisessa viisaudessaan säätää lain paluusta normaaliin. Sen sijaan, että äityy kieltämään valtakunnassa symbolien käytön.
Symbolien käytön kieltämisestä ei seuraa hyvää. Päin vastoin. Sateenkaarikin voi sitten yllättäen saada tuomion kiihottamisesta kansanryhmää kohtaan samoin kuin punainen keskisormi. Aivan sen mukaan, kuka sattuu tulkitsijan paikalle.
Jos lippu symbolina kriminalisoidaan sen perusteella, että lippu edustaa aatetta, jonka perusteella on tapettu ihmisiä, niin silloin pitäisi kieltää myös ristin käyttö ja sehän olisi jo merkittävä kulttuuriteko sen lisäksi, että Raamatun siteeraaminen on kiihottamista ihmisryhmää kohtaan.
Symboleja puolestaan on määrä, jonka tietäminen vaatii sivistystä, jota näinä päivinä ei ole, kiitos koulutusjärjestelmän. Aiottuun symbolit kieltävään lakiin jäisi väistämättä porsaanreikiä siinä määrin, että rei?istä pääsisi läpi isommankin talon porsaat saati sitten päätöksentekijät ja niin kutsutun oikeuden palvelijat, jotka vanhan kaavan mukaan ensimmäisten joukossa jäävät kiinni säätämiensä lakien rikkomisesta.
Paikallinen vesilaitos puolestaan korottaa veden käyttämisen hintaa. Putket pitää nimittäin uusia. Vasta vuosi pari sitten maksuja korotettiin samalla perusteella. Ilmeisesti asennettiin huonot putket, kun jo nyt vuotavat. Ihmetystä herättää myös se, miksi investoinnit rahoitetaan tulorahoituksella. Kuka on syönyt poistot, joilla varataan rahat tällaisiin menoihin? Kaupunkiko on kupannut yhtiönsä rahattomaksi? Nyt kun raha ei kuuleman mukaan maksa mitään, niin sitä kummallisempaa on vedellä lypsäminen.
Joskus tuntuu, että maailmassa on ihmeitä enemmän kuin seitsemän. Mutta ehkä eduskunta kohta kieltää ihmeetkin. Ainakin vesimaksujen mielivaltaisen korottamisen.

Älypää tiedottaa
Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille Älypään pelaajille!
6.12.2025
Linnan juhlia odotellessa ajan saa kulumaan Älypään Linnan juhlat -visan sekä Itsenäisyyspäivävisan parissa! Visoista löytyy paljon Suomen itsenäisyyteen, menneiden vuosien Linnan juhliin ja itsenäisyyspäivän viettoon liittyviä kysymyksiä! Rauhaisaa itsenäisyyspäivää kaikille!
Testaa tietosi Itsenäisyyspäivävisassa!
Testaa tietosi Linnan juhlat -visassa!Älypään jouluvisat ovat täällä!
1.12.2025
Nyt on taas se aika vuodesta, jolloin Älypään jouluvisat viihdyttävät pelaajia jouluvalmistelujenHyv Laita siis joululauluja soimaan, ota joulutortun seuraksi mukillinen glögiä ja testaa, mitä kaikkea tiedät joulun herkuista, jouluisesta musiikista ja erilaisista jouluperinteistä!
Testaa tietosi jouluvisassa!
Testaa tietosi joululauluista!
Testaa tietosi jouluruuasta!Pelaa uutta Suomipop-visaa!
26.9.2025
Älypään musiikkivisojen valikoima laajenee uudella Suomipop-visalla! Mikäli Kuumaan, Portion Boysin, Behmin ja muiden kotimaisten artistien musiikki on sinulle tuttua, tämä visa on juuri sinua varten! Laita siis suomipop soimaan ja testaa tietosi menneiden vuosien hiteistä ja viimeisimmistä uutuusbiiseistä!
Pelaa Suomipop-visaa!