Blogin nimi: Maailma sanoin ja kuvin

Blogi aloitettu: 25.5.2007
Blogimerkintöjä: 1 kpl
  • Treenimerkintöjä12.10.2021 klo 17:32

    Uutena terveystietona luin D -vitamiinin lihasvoimaa heikentävästä vaikutuksesta. Kun nyt olen jonkin aikaa syönyt mainittua ainetta purkista, voin todeta, etten ole havainnut minkäänlaista vaikutusta. Ainakaan olotilassa. Lihasvoima ei ole kadonnut, pikemminkin päin vastoin, mutta tuskin se vitamiinista on aiheutunut, vaan harjoittelusta.

    Etunojapunnerrus sujuu nyt helposti. Eilen pääsin kolmeenkymmeneenviiten. Tulos, joka ei käsittääkseni ole kummoinen, mutta kuitenkin tulos. Valitettavasti se on terveyden kannalta liian vähän, koska luin, että pitää punnertaa yli 40 kertaa, että toimenpiteellä olisi terveysvaikutuksia. Toki jos punnerran polvet maassa, niin tällä tavoin pääsin aamulla 70:een.

    Kestävyyskunto ei tunnu nousevan mihinkään. Juokseminen on raskasta, sydän ja keuhkot toimivat täysillä, mutta vauhti ei lisäänny. Askeleessa ei ole lentovaihetta ollenkaan, vaan juoksu on varsinaista punnertamista.

    Vaikka lenkki ei nykyään ole pitkä, niin seuraavana päivänä keho on todella raihnaisen oloinen. Tila, jonka saa jo parin tunnin saunomisella.

    Päivänä muutamana olin nousemassa ruokapöydästä, kun havaitsin, että minulta puuttuu oikea jalkaterä. Tunsin vain jalan tyngän nilkan kohdalta. Koko jalkaterä oli tipo tiessään. Kesti hetken ennen kuin hermosto hahmotti puuttuvan osan. Ilmeisesti olin istunut tavalla, joka esti verenkierron nimenomaan kyseiseen raajan kohtaan. Tai sitten kysymyksessä on jonkin kauhean taudin esiaste. En vain tiedä minkä.

    Vaihdoin Vi-Siblinin äskettäin kaurapuuroon. Havaitsin, että kaurapuurossa on enemmän ravintoaineita ja puuro ajaa suoliston kannalta saman asian kuin VS. Näyttää siltä, että ruisleipä alkaa olla liian vahvaa syötävää. Nyt käyttämässäni puurossa on omenaa, mustikoita ja vadelmia seassa eikä valmistuminenkaan vie kauan kunhan vain kaataa kuumaa vettä seoksen päälle ja odottaa hetken aikaa.

    Eko- ja elo -hippienkin iloksi laitan oheen kuvan arskasta ja eteläpohjalaisesta peltomaisemasta. Kuva on otettu entisen juoksureittini varrelta. Toivottavasti hipeillä menee kivasti vielä senkin jälkeen, kun energian hinta jatkaa kipuamistaan sitä mukaa kuin uusiutuvia energioita ei saada käyttöön riittävän nopeasti.

    Arska2

    Takaisin blogimerkintöihin


Älypää tiedottaa

  • Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille Älypään pelaajille!

    6.12.2025

    Linnan juhlia odotellessa ajan saa kulumaan Älypään Linnan juhlat -visan sekä Itsenäisyyspäivävisan parissa! Visoista löytyy paljon Suomen itsenäisyyteen, menneiden vuosien Linnan juhliin ja itsenäisyyspäivän viettoon liittyviä kysymyksiä! Rauhaisaa itsenäisyyspäivää kaikille!

    Testaa tietosi Itsenäisyyspäivävisassa!

    Testaa tietosi Linnan juhlat -visassa!

  • Älypään jouluvisat ovat täällä!

    1.12.2025

    Nyt on taas se aika vuodesta, jolloin Älypään jouluvisat viihdyttävät pelaajia jouluvalmistelujenHyv Laita siis joululauluja soimaan, ota joulutortun seuraksi mukillinen glögiä ja testaa, mitä kaikkea tiedät joulun herkuista, jouluisesta musiikista ja erilaisista jouluperinteistä!



    Testaa tietosi jouluvisassa!

    Testaa tietosi joululauluista!

    Testaa tietosi jouluruuasta!

  • Pelaa uutta Suomipop-visaa!

    26.9.2025

    Älypään musiikkivisojen valikoima laajenee uudella Suomipop-visalla! Mikäli Kuumaan, Portion Boysin, Behmin ja muiden kotimaisten artistien musiikki on sinulle tuttua, tämä visa on juuri sinua varten! Laita siis suomipop soimaan ja testaa tietosi menneiden vuosien hiteistä ja viimeisimmistä uutuusbiiseistä!

    Pelaa Suomipop-visaa!

Lue lisää tiedotteita