Blogin nimi: Maailma sanoin ja kuvin

Blogi aloitettu: 25.5.2007
Blogimerkintöjä: 1 kpl
  • Kesää kohti17.1.2022 klo 15:56

    On hyvä, että ihminen vanhenee vain kerran vuodessa. Olisi kohtuutonta vanheta joka päivä. Ei sitä kukaan jaksaisi. Hyvä puoli asiassa on vielä se, että jos unohtaa syntymäpäivänsä, niin voi olla, ettei vanhene lainkaan. Vanhenemisesta on tehty aivan liian suuri numero. Erityisesti kestävyysvajeesta, jolla ei ole vanhenemisen kanssa välttämättä mitään tekemistä.

    Kerrotaan, että rahan tuhlaaminen maksaa itsensä ennen pitkää takaisin. Erityisesti näin on väitetty ilmaisen ehkäisyn tekevän. Kun kuppa ei ilmaisen ehkäisyn myötä enää tartu, niin sairaanhoitomenot siitä pois häviävät. Kerrotaan. Sormi opettavaisesti pystyssä.

    Totta väittävät. Siksikin, että jos potentiaalinen kupan saava ihminen jää syntymättä, niin eihän kuppa tosiaan leviä. Ongelma syntyy kuitenkin siitä, että kestävyysvaje siitä vain pahenee, koska uusi työläinen jää syntymättä, ja kestävyysvaje näin pienenemättä. Ehkä asia olisi ajateltava uudestaan. Se tietysti edellyttää, että on aivot, jotka pystyvät ajattelemaan. Aivot ylipäätään.

    Näyttää siltä, että kestävyysvajeen nitistäminen edellyttää ainakin kahta asiaa: nimittäin vanhenemisen ja ehkäisemisen käsitteiden ajattelemista uudelleen. Sen sijaan, että niin kutsuttuja vanhuksia alettaisiin listiä ja uusien ihmisten syntymistä estää, niin kannattaisi pikemminkin panostaa vanhusten nuorentamiseen ja uusien ihmisten aikaansaamiseen.

    Luulisi, että moderni järki sanoisi, että jos ihmisten määrää vähennetään ikäryhmien molemmista päistä, niin ennen pitkää seurauksena on asiakaskato. Se taas merkitsee mittavia tulonmenetyksiä ja näin muodoin verorahojen vähentymistä virkamiesten ja poliitikkojen pohjattomiin tarpeisiin puhumattakaan omistavan luokan rahavuorista, joiden korkeus on ylittänyt jo aikaa sitten kaikki maantieteelliset rajat niin korkeus kuin leveyssuunnassakin.

    Kuuntelin äskettäin erästä älykkyystutkimusta, jonka mukaan erään nimeltä mainitsemattoman valtion keskimääräinen älykkyysosamäärä oli viime vuosina kääntynyt pitkäaikaisen nousun jälkeen laskuun.Koska Suomessa peruskoulu tuottaa yhä vain huonompia tuloksia, pelkään pahoin, että meille on käynyt samalla tavalla. Olemme siis tulleet aikaisempaa tyhmemmiksi. Ainakin osa porukasta. Ehkä ilmaisen ehkäisyn vaatimuksen taustalla kytee ajatus, että näin voitaisiin estää väestön lisää tyhmeneminen.

    Koska kertovat, että ikääntyminen heikentää muistia, niin laitan tarvitseville oheen kuvan vuodenajasta, jota kohti olemme pyrkimässä. Tosin kevät on tässä ensin, mutta koska maapallon lämpenemisen on kerrottu vähentävän jopa vuodenaikoja, niin edustakoon kuva siinä tapauksessa katoavaa kansanperinnettä.

    Kesä

    Takaisin blogimerkintöihin


Älypää tiedottaa

  • Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille Älypään pelaajille!

    6.12.2025

    Linnan juhlia odotellessa ajan saa kulumaan Älypään Linnan juhlat -visan sekä Itsenäisyyspäivävisan parissa! Visoista löytyy paljon Suomen itsenäisyyteen, menneiden vuosien Linnan juhliin ja itsenäisyyspäivän viettoon liittyviä kysymyksiä! Rauhaisaa itsenäisyyspäivää kaikille!

    Testaa tietosi Itsenäisyyspäivävisassa!

    Testaa tietosi Linnan juhlat -visassa!

  • Älypään jouluvisat ovat täällä!

    1.12.2025

    Nyt on taas se aika vuodesta, jolloin Älypään jouluvisat viihdyttävät pelaajia jouluvalmistelujenHyv Laita siis joululauluja soimaan, ota joulutortun seuraksi mukillinen glögiä ja testaa, mitä kaikkea tiedät joulun herkuista, jouluisesta musiikista ja erilaisista jouluperinteistä!



    Testaa tietosi jouluvisassa!

    Testaa tietosi joululauluista!

    Testaa tietosi jouluruuasta!

  • Pelaa uutta Suomipop-visaa!

    26.9.2025

    Älypään musiikkivisojen valikoima laajenee uudella Suomipop-visalla! Mikäli Kuumaan, Portion Boysin, Behmin ja muiden kotimaisten artistien musiikki on sinulle tuttua, tämä visa on juuri sinua varten! Laita siis suomipop soimaan ja testaa tietosi menneiden vuosien hiteistä ja viimeisimmistä uutuusbiiseistä!

    Pelaa Suomipop-visaa!

Lue lisää tiedotteita