Potentiaalinen pylväshäirintä21.7.2022 klo 11:43
Häiritseminen näyttää olevan tänä päivänä vähintään yhtä suuri ongelma kuin rutto 1300 -luvulla. Ennen häiritseminen liittyi vain koululuokkaan, jossa opettaja joutui tiuhaan lyömään karttakepillä opettajan pöytään kurin ja järjestyksen palauttamiseksi opetustilaan. Turhaan tietenkin.
Tämän päivän häiritseminen vaatisi tieteellisen tutkimuksen sen selvittämiseksi, mitä sillä tarkoitetaan, tai katekismuksen termein ?mitä se on?. Tänään on maalittamista, vihapuhetta, kiihottamista, alistavaa katsetta ja häirintää. Häirintääkin niin monta eri sorttia, ettei enää pysy luvussa mukana.
Tässä keskityn potentiaaliseen häirintään. Häirintään, jota ei vielä ole, mutta voisi olla. Sillä tarkoitan pylväshäirintää. Häirintää, jota pylväässä asuminen mahdollisesti herättää.
Ihmisellä on oikeus vapaasti valita asuinpaikkansa ja asumistapansa, otaksun. Luulen, että ne ovat ihmisoikeuksia. Mutta vaatiiko pylvään tekeminen rakennusluvan ja saako pylvään pystyttää mihin tahansa? Tämä vaatisi tarkat ohjeet, jotta julkinen valta ei tulisi häiritsemään pylväässä asujaa sillä perusteella, että asuminen olisi vastoin jotakin pykälää tai valtakunnan syyttäjää.
Entä saako pylväässä asumiseen asumistukea? Kuinka korkea pylväs saa olla, ylipäätään, minkälainen pitää asumiseen, mahdollisesti myös sanan julistukseen, tarkoitetun pylvään olla. Vaatiiko pylväs esim. Wc:n ja pesutilat?
Edellä sanotun lisäksi on oletettavissa, että outo asumismuoto herättää myös normihäiritsijät: pylvään kaatajat, poikkisahaat ja töhertäjät. Sahaajat ovat kautta aikain sahanneet poikki grillikatoksen tukipuita ja kaatajat kaataneet bajamajoja ja töhertäjät ruiskineet maalia siinä missä lemmikit kertaalleen käytettyä juomaa lyhtypylväiden juurelle.
Mikään uusi ilmiö pylväässä asuminen ei ole. Pylväässä asuminen sai alkunsa nykyisen Syyrian alueella 400 -luvun alussa, jolloin Pyhä Simeon Styliitta nousi pylvään päälle rukoilemaan ja mietiskelemään. Styliitat elivät pylvään päällä koko elämänsä ja asuivat pylväässä kesät talvet. Simeon Styliitan pylvästä mainitaan korotetun useaan kertaan niin että se lopulta oli 16, 5 metrin korkuinen.

Älypää tiedottaa
Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille Älypään pelaajille!
6.12.2025
Linnan juhlia odotellessa ajan saa kulumaan Älypään Linnan juhlat -visan sekä Itsenäisyyspäivävisan parissa! Visoista löytyy paljon Suomen itsenäisyyteen, menneiden vuosien Linnan juhliin ja itsenäisyyspäivän viettoon liittyviä kysymyksiä! Rauhaisaa itsenäisyyspäivää kaikille!
Testaa tietosi Itsenäisyyspäivävisassa!
Testaa tietosi Linnan juhlat -visassa!Älypään jouluvisat ovat täällä!
1.12.2025
Nyt on taas se aika vuodesta, jolloin Älypään jouluvisat viihdyttävät pelaajia jouluvalmistelujenHyv Laita siis joululauluja soimaan, ota joulutortun seuraksi mukillinen glögiä ja testaa, mitä kaikkea tiedät joulun herkuista, jouluisesta musiikista ja erilaisista jouluperinteistä!
Testaa tietosi jouluvisassa!
Testaa tietosi joululauluista!
Testaa tietosi jouluruuasta!Pelaa uutta Suomipop-visaa!
26.9.2025
Älypään musiikkivisojen valikoima laajenee uudella Suomipop-visalla! Mikäli Kuumaan, Portion Boysin, Behmin ja muiden kotimaisten artistien musiikki on sinulle tuttua, tämä visa on juuri sinua varten! Laita siis suomipop soimaan ja testaa tietosi menneiden vuosien hiteistä ja viimeisimmistä uutuusbiiseistä!
Pelaa Suomipop-visaa!