Varautumisia30.9.2022 klo 03:54
Elämme vaarallisia aikoja. Mutta ei hätää, jos kotivara on kunnossa ja usko viranomaisiin vahva. Näin emme joudu kybervaikutetuiksi, eikä vesijohtoihin ilmaannu reikiä, eikä sähkö katoa töpselistä. Kun vielä rakennamme satoja kilometriä piikkilanka-aitaa, niin a vot.
Turvallisuuspoliittinen ulottuvuus pitäisi ehdottomasti ulottaa myös itätuuleen. Ties mitä sekin tuo tullessaan. Siperian oppi ei ole relevantti näinä aikoina. Aidan sähköistystä ei pidä unohtaa. Ei myöskään aggregaattia.
Paikallislehdestä luin ilouutisen niin ikään. Sananvapaus ei ole kaventunut. Raija Toiviainen, jos kuka tietää asian. Jos nyt jokunen sana on pannassa, niin kyllä lopuilla saa sanoa vapaasti ihan mitä haluaa, ellei sanojen asettelusta pilkota rasismi, kiihottaminen tai muu paha aikomus.
Ja nämä aikomuksethan tietää hyvin paitsi meedio, ajatustenlukija, niin myös juristi. Meediota tarvitaan erityisesti jo manan majoille menneiden valkoisten heteronormatiivis -oletettujen suurmiesten tuotoksien rasismipitoisuuden arvioimiseksi. Punnitsemiseksi. Viimeisimmät ehdokkaat kielletyiksi sanoiksi ovat äiti ja isä sekä äidinvaisto. Äidinvaisto on saamani opin mukaan patriarkaatin keksintö, joka on syntynyt naisoletetun alistamiseksi.
Juuri kun suuri prosessi oikeussalissa jumalallisen ilmoituksen kiihottavuudesta on tauolla, on uusi keissi syntynyt kuin tilauksesta. Kuten varmaan onkin. Siis tilauksesta. Mikko Kärnä on syyttäjän mukaan syyllistynyt professorin loukkaamiseen. Ja senhän tietää, että jos professoria loukkaa, niin se on näinä päivinä vakava asia, etten sanoisi raskas, kuten sanonkin. Professorilta karkaa uskottavuus. Rankalla tuomiolla professoreiden uskottavuus nousee ryminällä. Täytyyhän ihmisen johonkin uskoa. Miksi ei sitten professoriin.
Pilapiirtäjä Ville Rantaa syytetään kiihottamisesta. Ei riitä, että sanasta joutuu vankilaan. Eikä ihme. Kuva kertoo enemmän kuin tuhannen sanaa. Luultavasti joku väitöstutkimus tämäkin. On se niin eksakti.
Tänä vuonna paikallisesta urheiluliikkeestä löytyi kaikki tarvitsemani. Toissavuonna ei löytynyt. Viime vuonna ei löytynyt myyjää. Nyt tärppäsi. Myyjä käveli suoraan vastaan, ja siitä lähti. Siis ostaminen. Nyt on talvilenkkeilyyn sopivat varusteet kengistä alusasuun saakka.
Aluksi yritin nettikaupasta, mutta toivotonta mikä toivotonta. Lähes kaikki asut ovat naisille. Eikä tässä kaikki: esitellyt vaatteet ainakin näyttävät alusvaatteilta. Toimivaa kokonaista talviasua on vaikea löytää. Edellisen ostin Inarista. Jos vielä pakkanen pysyy alle kymmenessä celsiuksessa, niin TARKENEE.

Älypää tiedottaa
Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille Älypään pelaajille!
6.12.2025
Linnan juhlia odotellessa ajan saa kulumaan Älypään Linnan juhlat -visan sekä Itsenäisyyspäivävisan parissa! Visoista löytyy paljon Suomen itsenäisyyteen, menneiden vuosien Linnan juhliin ja itsenäisyyspäivän viettoon liittyviä kysymyksiä! Rauhaisaa itsenäisyyspäivää kaikille!
Testaa tietosi Itsenäisyyspäivävisassa!
Testaa tietosi Linnan juhlat -visassa!Älypään jouluvisat ovat täällä!
1.12.2025
Nyt on taas se aika vuodesta, jolloin Älypään jouluvisat viihdyttävät pelaajia jouluvalmistelujenHyv Laita siis joululauluja soimaan, ota joulutortun seuraksi mukillinen glögiä ja testaa, mitä kaikkea tiedät joulun herkuista, jouluisesta musiikista ja erilaisista jouluperinteistä!
Testaa tietosi jouluvisassa!
Testaa tietosi joululauluista!
Testaa tietosi jouluruuasta!Pelaa uutta Suomipop-visaa!
26.9.2025
Älypään musiikkivisojen valikoima laajenee uudella Suomipop-visalla! Mikäli Kuumaan, Portion Boysin, Behmin ja muiden kotimaisten artistien musiikki on sinulle tuttua, tämä visa on juuri sinua varten! Laita siis suomipop soimaan ja testaa tietosi menneiden vuosien hiteistä ja viimeisimmistä uutuusbiiseistä!
Pelaa Suomipop-visaa!