Dolores Kühnhäckel 2 - Blogi - Phil Decker - Ihmiset - Älypää ilmaiset nettipelit ja tietovisat

Blogin nimi: Maailma sanoin ja kuvin

Blogi aloitettu: 25.5.2007
Blogimerkintöjä: 1 kpl

• Dolores Kühnhäckel 222.4.2025 klo 03:32

  Illallinen oli katettu pitkään tammituoliin. Ei pöytään ? vaan tuoliin. Dolores Kühnhäckel oli nimittäin päättänyt jo kutsun laatimisvaiheessa, että perinteinen pöytämuoto toisti liikaa länsimaisen vallan hierarkioita. ?Pöytä on symboli kontrollista ? joku istuu päässä, muut seuraavat,? hän totesi ja mursi tuolin jalat rituuaalisesti ennen vieraiden saapumista. Tarjoilu sijoitettiin lattialle, koska ?juuri siitä naisliike aikanaan nousi ? alhaalta käsin.?

  Illallisen nimi oli Patriarkaatin viimeinen illallinen, ja sen oli tarkoitus olla performatiivinen hyvästijättö binääriselle vallalle, kulinaarinen kaanoninpurku ja Dionysoksen hyväksymä intersektionaalinen seremoniakaari. Dolores oli valinnut vieraat huolellisesti. Pöydän ? tai siis lattian ? ääreen oli kutsuttu queer-vihannestaiteilija, suomenruotsalainen syömishäiriöaktivisti, vegaanishamaani ja yksi token-mies, joka oli erikoistunut pyytämään anteeksi asioita, joita hän ei ollut (vielä) tehnyt.

  Ruokalista oli yhtä paljon manifesti kuin menu:
  Alkuruokana: Kylmä katse maskuliiniselle katseelle, tarjoiltuna gazpachona.
  Pääruokana: Hapeton rakenneanalyyttinen paistos, jossa jokainen ainesosa sai kieltäytyä olemasta määriteltävissä.
  Jälkiruokana: Dekolonisoitu tiramisu, jossa ei ollut kahvia, keksejä, kermaa eikä tarkoitusta.
  
  Illallisen aikana keskustelu liikkui sulavasti aiheissa, jotka vaihtelivat postmodernista syömisen politiikasta mikroaggressiiviseen pöytäetikettiin. Dolores lausui: ?Minä en enää syö ruokaa. Minä problematisoin sen.? Muu seurue nyökkäsi niin hartaasti, että joku sai hetkellisesti niskakrampin.

  Token-mies, joka oli saanut kunnian istua lattialla kaikkein epämukavimmalla bambumattokulmalla, yritti kerran keventää tunnelmaa ehdottamalla, että ehkä joskus voisi vain ?syödä yhdessä?. Tähän Dolores vastasi pitkäkestoisella hiljaisuudella, joka kesti kaksi kokonaista minuuttia ? mikä performanssitaiteen kontekstissa on yhtä kuin passiivis-aggressiivinen lynkkaus.

  Kun illallisen loppupuolella nostettiin malja patriarkaatin haudalle, Dolores nousi (tai oikeammin ? kohottautui kehostaan käsin, sillä nouseminen olisi ollut liian vertikaalista) ja piti puheen:

  ?Tämä ei ole vain illallinen. Tämä on ruumiinavaus. Me emme syö enää mykkiä merkityksiä, me nielemme ne tietoisesti. Me puremme patriarkaatin pois kieleltämme, purkamatta kuitenkaan makuaistin hierarkiaa, jonka vielä analysoimme residenssissä myöhemmin.?

  Kukaan ei ollut aivan varma, mitä hän tarkoitti, mutta kaikki ymmärsivät sen olevan totta.

  Lopulta, kun viimeinenkin dekonstruktiivinen murunen oli nautittu ja jäljelle jäi vain joukko tyhjiä lautasten kaltaisia esineitä ? ei tietenkään varsinaisia lautasia, koska pyöreä muoto on liian kompromissihakuinen ? Dolores julisti illallisen päättyneeksi.

  Se ei ollut illallinen. Se oli päätösvaltaisuuden purkamisen juhla. Siinä samassa hetkessä, joku pyyhki suupielensä tekstiilillä, joka oli kudottu vanhoista rintaliiveistä. Joku toinen kuiskasi: ?Tämä muutti kaiken.?

  Dolores hymyili. Hän tiesi, ettei patriarkaatti ollut vielä täysin poissa ? mutta se oli saanut ripulin.

  

  Takaisin blogimerkintöihin

  ---