Blogin nimi: Sielun kaivo

Blogi aloitettu: 14.5.2024
Blogimerkintöjä: 1 kpl
Avainsanat: armo, totuus, synti, ja, katumus kpl
  • Mistä viha syntyy20.5.2024 klo 18:51

    Sanonta, Rakkaudessa ei ole pelkoa saa pohtimaan. Onko vihassa pelkoa.

    Luulen että osassa vihasta on  syynä myös pelko, esim. menettämisen pelko aikaansaa vihaa.

    Mitkä muut syyt ovat synnyttämässä vihaa. Luulen että kateus on syy myös siihen. Se on monen pahan juuri. Pitkittynyt kateus saa aikaan toimintaa. Toiminta on joskus näkyvää, joskus salaista. Salainen ja vihainen toiminta on nimensä mukaan salakavalaa. Kun tällaisen ohteeksi joutuu on vaikeaa olla syttymättä vastavihaan.

    Käännä toinen poski-neuvo, niin toimiva kuin se saattaisikin olla, on useimmille ylitsepääsemätön paikka.

    Tuntuu että ihmiset ovat tulleet viime vuosina erityisen vihaisiksi. Milloin millekin, kaikki kohteet kelpaavat. Politiikka ensin, sitten kirkko, ja sen ratkaisut. Kaikki erilaisuus synnyttää vihaa, lievempää ehkä.

    Sanassa sanotaan, vihastukaa mutta älkää vihatko. Tähän olisikin hyvä päästä. Asiat voivat suututtaa, harmittaa tai vihastuttaa, mutta jos ei ei ole 'sata-varma' syyllisisä, unohtakaa, antakaa niinsanotusti 'olla' ja jatkakaa elämistä vihaamatta.

    Viha on helpompaakuin rakkaus, se on meille perisynnissä annettu. Siitä huolimatta, tuomitseminen ei kuulu meille.

    R-m

    Takaisin blogimerkintöihin


Älypää tiedottaa

  • Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille Älypään pelaajille!

    6.12.2025

    Linnan juhlia odotellessa ajan saa kulumaan Älypään Linnan juhlat -visan sekä Itsenäisyyspäivävisan parissa! Visoista löytyy paljon Suomen itsenäisyyteen, menneiden vuosien Linnan juhliin ja itsenäisyyspäivän viettoon liittyviä kysymyksiä! Rauhaisaa itsenäisyyspäivää kaikille!

    Testaa tietosi Itsenäisyyspäivävisassa!

    Testaa tietosi Linnan juhlat -visassa!

  • Älypään jouluvisat ovat täällä!

    1.12.2025

    Nyt on taas se aika vuodesta, jolloin Älypään jouluvisat viihdyttävät pelaajia jouluvalmistelujenHyv Laita siis joululauluja soimaan, ota joulutortun seuraksi mukillinen glögiä ja testaa, mitä kaikkea tiedät joulun herkuista, jouluisesta musiikista ja erilaisista jouluperinteistä!



    Testaa tietosi jouluvisassa!

    Testaa tietosi joululauluista!

    Testaa tietosi jouluruuasta!

  • Pelaa uutta Suomipop-visaa!

    26.9.2025

    Älypään musiikkivisojen valikoima laajenee uudella Suomipop-visalla! Mikäli Kuumaan, Portion Boysin, Behmin ja muiden kotimaisten artistien musiikki on sinulle tuttua, tämä visa on juuri sinua varten! Laita siis suomipop soimaan ja testaa tietosi menneiden vuosien hiteistä ja viimeisimmistä uutuusbiiseistä!

    Pelaa Suomipop-visaa!

Lue lisää tiedotteita