Blogin nimi: Sielun kaivo
Blogimerkintöjä: 146 kpl
Avainsanat: armo, totuus, synti, ja, katumus
-
Ikääntymisen ilosta: 14.8.2026 klo 12:11 Kommentoi (0)
Vanhuus on 'kypsän hedelmän ' aikaa. Pinta on pehminnyt, siemen on kypsynyt ja hedelmälihan maku on maukas.
Käytän taas vertauksia, sillä niillä on helpoin aloittaa asia josta yrittää kirjoittaa.
Puu on jo pudottanut lehtensä, kuori on halkeillut, mutta juuri työntää uutta vesaa. Kun vesojen aika on kasvaa tulee puutarhuri ja ymppää sen jalon viinipuun oksalla. Silloin alkaa ihmisyydeksi kasvu.
Jokainen vanhus kai seuraa 'vihreitä vesojaan'. On ilo nähdä edistymistä, mutta voi joutua näkemään myös surua ja tuskaa jota erilaiset ongelmat aiheuttavat. Silloin on apu uskosta Kristukseen, Hänen sovitustyöhönsä ja esirukouksensa.
'Rukoilkaa lakkaamatta'-kehotus on apuna ja jokapäiväisessä käytössä.
Kaikilla vesoilla ei kasvu ole ihanteellista, mutta kasvua tapahtuu siitä huolimata. Sellaisia taimia on hoidettava hyvin, tuettava eri tavoin ja lopulta luovutettava täydellisesti Taivaan Isän haltuun. Omat voimat on myös osattava antaa Hänen käsiinsä sillä Häneltä saa kaiken tarpeellisen.
Kiitos Taivaan Isälle sukupolvien ketjusta. Kiitos iloisista ja vilkkaista valkjärjeläisistä ja vakavahenkisistä virolahtelaisista.Kiitos puolison padasjokelaiselle suvulle, heidän perushämäläisestä rauhallisuudestaan ja työn arvostamisesta.
Kiitos Jumalalle puolisosta, perheestä jota on jo runsaasti neljässä polvessa.Uusin lapsikin on syntymässä lähiaikoina, Jumalan kunniaksi, mielestäni.
Kiitos elämästä, johda kotiin kuolemassa.
Ylstäen ja kiittäen,
R-m
-
Kun haluaisin olla hyvä, tai edes parempi... 9.8.2026 klo 11:44 Kommentoi (2)
Yleensä lähetykset jumalanpalveluksista, jotka katson joka sunnuntai, ovat olleet hyviä, tai vieläkin parempia. Silloin olen saanut kokea yhetyttä seurakuntalaisiin ja Jumalan henki on koskettanut Pyhän Henkensä kautta. Sellaista tunnetta ei unohda ! Sitten välistä sattuu, ehkä vain minulle, sellaista, että lähetys jääa jää aivan ulkokohtaiseksi, Raamatun sanaa lukuunottamatta. Mihin on Henki kadonnut ? Inhimilliseen suorittamiseen. Ulkolukuun kirjoitetusta saarnasta. Kirjoitettukin voi olla hyvä kun se tulee aidosta sydämestä ja viattomilta huulilta. Veisuukin kun on pontevaa esittämistä.Pahinta on esiintyjien ilmeettömyys, tai harjoiteltu hurskas muoto. Vaikuttaa kovan kurinpidon tulokselta.
Vai onko tällaisen kokemuksen syy omassa itsessäni, sielun kuivassa kaivossa, tai kelvottomaksi käyneestä kaivovedestä.
Haluaisin olla hyvä, tai edes parempi kristittynä. Etten arvostelisi kovin sanoin, etten ainakaan tuomitsisi. Edellä kerrotulla en tarkoitakaan tuomita, vaan kerron kuinka kirkonpenkissä voi kokea. Kotinuojatuokiin se välittyy. Kristus ei ole läsnä, jumalanpalvelus toimitetaan kaikkien sääntöjen mukaan. Astian maku vaan on voimaks, ja Pyhä Henki on mennyt sakastiin piiloon.
En karta eri lailla rakennettua palvelusta. Pidän gopel-musiikista, samoin vanhoista virsistä,kirkkovieraiden kertoma kiinnosta ja jälkieskustelu avartaa. Myös perinteiset messut, jopa Juhlajumalanpalvelukset voivat olla hienoja, kunhan sinne on valmistauduttu rukouksin, niin toimittajien kuin kirkkokansan osalta.
Riitta-mummi
-
Inho, viha, ja muut vahvat tunteet 3.8.2026 klo 14:53 Kommentoi (1)
Voiko kristitty inhota ? Inho on sellaista että sille ei voi mitään, se on niin syvällä ihmisen tunteissa. Kuitenkin, myös Jumalakin vihaa. Häntä vihastuttaa eniten synti ja saatana. Olemmeko me silloin myös oikeutettu tähän mielestäni kaikkein vastenmielisempään tunteeseen. Minulla on atavistinen inho käärmeisiin, krokotiileihin, ja muihiinkin isoimpiin matelijoihin. Onko siis rumuus inhottavaa ? Ei kai sinällään, sillä onhan kaunistakin rumuutta, sellaista 'rumankaunista. kuten vanhat kuluneet esineet. Kun ne on hienosti kuvattu, ruostuneet rautaromut ovat monesti oikeita taideteoksia... Onko inho siis ominaisuus josta kriitikot ja esteetikot erikoisesti kärsivät. Onhan olemassa ihmisiä jotka pitävät käärmeitä kotieläiminään, antavat niiden kietoutua ympärilleen. Toisenlaista , ehkä ymmärrettävämpää inhoa tunnen ahneutta kohtaan. Samoin kuin lasten tai heikompiosisten hyväksikäyttöä kohtaan.
Minulle syntyy helposti ja nopeasti mielipide monista asioista. Joskus se on vaivaannuttavaa kun tuntuu että olen 'aina arvostelemassa'. Puhuin tästä ominaisuudestani eräälle kunnioittamalleni naiselle, tunnetun körttisuvun jäsenelle. Yllätyin kun hän piti sitä hyvänä ja tarpeellisena ominaisuutena. Kaikkihan eivät näe tätäkään näin. Tarpeellinen on arviointikyky ainakin silloin kun on varoitettava ihmisiä jostakin vaarasta, vääryydestä tai pahansuopuudesta.
Auta Rakas Vapahtaja minua kantamaan näitäkin ominaisuuksiani, jotka eivät kaikkien lähimpienkään mielestä ole ymmärrettäviä ! Anna kaiken mitä olen , olla yksinomaan sinun palvelemistasi varten, ja olkoon kiitos ja kunnia Sinun, ei minun.
Avautuminenkin on vaikeaa, ja joskus pelottavaakin...vai onko pelko aseeni ?
Kaivon pohjalta , Riitta-mummi
-
Joh 20:23 30.7.2026 klo 19:45 Kommentoi (0)
Tämän päivän blogissa oli pohdintaa kristittyjen keskinäisestä rakkaudesta ja sen vaikutuksista: ' 'Lupaukset voivat myös laskeutua sydämeen kristittyjen keskinäisinä, lohduttavina armon sanoina. Anteeksiantamuksen lupaukseen saa tarttua myös jumalanpalveluksen synninpäästön kuullessaan tai yksityisessä ripissä. Siellä, missä anteeksiantamuksen sanat kuuluvat evankeliumin mukaisesti ja niihin tartutaan, on elämä ja autuus. Siellä on Jumalan valtakunta läsnä.'
Itse, sen jälkeen kun rakas Körttifoorumi tuli 'tiensä päähän' koin melkoista ikävöintiä muiden kristittyjen seuraan. Koska nyt ikä ja liikuntarajoitteet vaivaavat, on myös seurakuntayhteys lähes jäänyt, ei sitä lämmintä ja tuttavallista 'kahvikeskustelua' netissä tai seuroissa enää ollut.Ihmisiä ja seurustelua rakastavana olen ollut jonkin aikaa kuin 'puilla paljailla'. Onneksi sain johdatuksen rekisteröityä tänne Älypäähän, sillä huomasin pian että täällä kristilliset arvot ovat kunniassa. Tarve vaihtaa ajatuksia, muustakin kuin uskosta, alkoikin sitten vähitellen sekä muutamien blogistien, että eri pelejä pelaavien kesken. Suomalaisilla on useimmilla jotakin yhteistä. Kun kirjoittaa asuin- ja kotipaikoistaan, kouluistaan ja harrastuksistaan, saa ehkä jonkun vastaamaan. Näin suurella foorumilla ei juuri tutustuta lähemmin, mutta vihdoin löysin ystävän joka on minulle kullan arvoinen nyt kun lähes jokainen samanikäinen ystävä on jo ' tuon-ilmaisissa'. Olen innokas keskustelemaan monista asioista olematta ammattilainen missään. Harrastuneisuutta on sitäkin enemmän. Olen sitä miettinyt että ihmiselle ,erityisesti muista luoduista poiketen, annettu puhekyky tulee käyttää ainakin niiden joille se on luontaista. Usko annettiin minulle, kastettuna luterilaisena oltuan jo 40 vuotta, vuoden 1983 alussa. Olen kokenut monenlaisten ihmisten kanssa suurta yhteyttä Kristuksen rakkauden välittämänä. Olen ekumenian kannalla. 'Että he olisivat kaikki yhtä !' sanoi Krstus jäähyväispuheessaan. Ei meitä kehoitettu pohtimaan kastejärjestystä, ruoka-asioita, eikä mielestäni sitäkään kuka saa rakastaa ketä. Sillä rakkaus on suurin. Sen suojassa saamme olla Krstuksessa elämämme matkan perlle asti.
R-m
-
Syntisenä uskontiellä... 28.7.2026 klo 17:34 Kommentoi (2)
Me uskovat emme ole ihmisinä muita parempia. Emmehän mekään ole muuta kuin syntisiä. Synti määritellään eroksi Jumalasta. Entä jos ei ole ollutkaan mitään yhteyttä Jumalaan, Luojaamme. Kristitylle on kaste ensimmäinen annettu yhteyden merkki, Kristuksen ristillä siunaten merkitty lapsi ( tai aikuinen ) on Jumalan lapsi. Ennen konfirmaatiota moni joutuu nykyään 'maailman teille'. Ennen kodin suoja oli oleellinen turva monelta pahalta. Nykyiset viestimet hoitavat ' oman osansa' maailman teille ohjaamisessa. Se onkin nykyajan suurimpa vitsauksa, joihin yhteiskunta on ryntynyt puuttumaan.
Nyt maallistuneet sanovat minun, 'kukkahattu-mummin' olevan moralisti. Olenkin, mutta vain omalla kohdalla. Moraalittomuus on puolestaan erittäin vaaralliseen elämäntapaan viittava ilmaus.Kristitty ei ole moralisti joka muita ohjailee, mutta hän on luonnostaan Kristuksen seuraajana käskyjä pyrkimään noudattava hyvien elämäntapojen ihminen. Ja silti myös syntinen. Sillä meissä jokaisessa on perisynti, taipumus olla noudattamatta annettuja käskyjä. Siihen johti esi-äiti-Eevan lankeemus. Saatanan olemus on ollut Jumalan vihollinen siitä asti kun enkeliruhtinas Lucifer häädettiin pois Taivaasta, Jumalan kansan kodista.
Siitä asti se on pitänyt yllä vihaa viekkaudella ja vääryydellä, tehden kaikkensa myös uskovien houkuttelemiseksi lankeamaan. Ei hätää ! Jos lankeatkin, käänny takaisin Kristuksen puoleen, tunnusta tekemäsi vääryydet ja synnit, niin isot kuin pienemmätkin. Vapaudut taas vaeltamaan tuttua 'kaitaa tietä' joka vie pelastukseen. Kaikki uskovat tietävät ja tuntevat kuinka tämä toimii. Synti on painavaa kannettavaa, mutta Armo kannatelee kuitenkin syntistä. Synnillä on palkkansa, syntisellä on Armahtaja !
Riitta-mummi, jokapäiväisen parannuksen tarpeessa...
-
Kaipuu jonnekin... 23.7.2026 klo 20:22 Kommentoi (0)
Minulla ollut aika-ajoin aikoja jolloin olen kaivannut lapsuuteeni. Eniten ehkä kesäisiä viikkoja Virolahdella tai isän suvun Keski-Suomalaisissa maisemissa jonne Karjalan evakot olivat monien vaiheiden jälkeen asettuneet. Kuhmoinen, Jämsä,Vilppula ja Saarijärvi kangastelevat rakkain sukulaisin ja viehättävin maisemin, kaikki asuivat vesistöjen äärellä. Meri on ollut aina minulle rakas. Niin se oli äidillenkin. Hän kirjoitti Pitkäpaaden kallioista . Sinne mentiin veneellä eväät ja kahvipannu mukana. Lettupannukin oli, ja taikina valmiina kattilassa. Sellainen kummallinen kaipuu Karjalaan yleisemminkin on ollut elämäni herkimpinä hetkinä. Kun olen lukenut kirjoista juuri vanhempieni kotiseuduista ja isäni työpaikasta Viipurissa, haluaisin minäkin olla siellä. En ole käynyt, eivät käyneet enää vanhempanikaan kun raja sulkeutui. Äidn sisarukset ovat käyneet suvun maatilan tanhuvilla.Orslahti on muutaman kilometrn päässä Vaalimaalta. Valokuvista näkyy yhä omenapuut ja papan asentamat portinpylväät ja kellari. Ne ovat omaa virolahtelaista graniittia, kuten talon kivjalka ja navetankin rakenteet. Virolahden graniittia vietiin Pietarin rakennuksiin 1700-luvulla valtavat määrät. Louhokset ovat siitä yhä muistomerkkeina monin paikoin.
Eräänlaista, kaipauksen tapaista on myös muutamissa nykyisen maamme paikkakunnissa. Hämeenlinna oli mukava paikka asua ja rakentaa koti Aulangon harjulle.Se tosin loppui lyhyeen, mutta käyty on usein sukulaisissa ja vanhoja tuttuja paikkoja katsomassa.Olen kiintynyt Hämeenlinnaan, niin karjalais-henkinen kuin olenkin. Myös muutamat rannikkokaupungit ovat usein muitoissan. Kristiinankaupunki, Tammisaari, Porvoo ja muutkin , joissa olen vieraillut.
Monia edesmenneitä ihmisiä kaipaan tietenkin, mutta se on yksityisintä historiaani....
Taivaskaipuu on yleistä ikäisissäni, mutta minä jaksan sitä aikaa vielä vartoa. Elän tätä päivää ja päivän kerrallaan...
Riitta-mummi
-
Kosto... 14.7.2026 klo 17:34 Kommentoi (0)
Kosto
' on suloinen' sanoo vanha sanonta. Sitä noudatetaan parhaillaankin maailman suurien valtojen välisissä konflikteissa . Myös kristityt voivat taipua kostamaan, keksimällä verukkeita joihin se naamioidaan.
Parisuhteet ovat huonoimillaan oikea kostojen kierre. Kukapa ei olisi syyllistynyt haukkumaan takaisin ja herjaamaan rumin sanoin kun on kokenut tulleensa loukatuksi. Petetyt saattavat katsoa ihan oikeudekseen kostaa jollain lailla. Tällaista tapahtuu, ja lehdet repivät otsikoita , sillä 'Paha kello kuuluu kauimmaksi'.
Raadollista, inhimillistä puolustellaan, vaikka Sanassa kielletään kostamaan pahaa pahalla, vaan antamaan lyötäväksi toinenkin poski.
Kristus ei puolustautunut sanallakaan kun Pilatus tenttasi hänen 'kuninkuuttaan'. Vaikenemnen on hyvä keino, se ei lisää volyymia eikä tuota uusia solvauksia.Kristus komensi myrskyssä tuultakin vaikenemaan, ja se tyyntyi ja oli hiljaa kuten käsky kuului.
Kuinka myrskyä ihminen muka voisikaan kostaa ? Aaltojen piekseminen ei mitään auta. Auttaako yhä uusien pommien kylväminen ihmspolojen asuintaloihin, jopa sairaaloihin.
Islam kostaa, kristinusko kieltää kostamisen, mutta ei pysty siihen rehellisesti.
Sotaa raaempaa ei juuri ole, ihmistä kohtaan. Luontoa kyllä tuhotaan ymmärtämättömyyden ja ennenkaikkea ahneuden tähden. Mikä on luonnon kosto ?
Onko se tämä ilmastomuutos ? Vai onko se Jumalan tapa näyttää kenen on voima ja valta luomakunnassa.
R-m
-
Parhain tie... 12.7.2026 klo 13:53 Kommentoi (0)
Parempi tie
Lähes kahdeksankymmentä vuotta on minussa vaikuttanut pieni kertomus Puttelista ja Tuttelista. Se on opettavainen tarina Parempi tie.
Se löytyy yhä viestimissä: Sakari Topelius, Parempi tie.Siinä köyhä äiti lähettää viimeisellä markallaan lapsensa torille leipää ostamaan.
Kun äiti sitä luki meille se jäi muistiin ja muistan sen yhä. Olen mielestäni lukenut sitä myös omille lapsille ja lapselapsilleni, sillä yhä muistan sen kuinka toinen lintu raakkuu:' Rinkeleitä, piparkakkuja', mutta toinen livertää: 'Kuivaa leipää, kuivaa leipää'.
Lapset valitsevat tienhaarassa eri tiet. Torilla poika näkee myyjällä houkuttelevat piparkakut ja nauhassa tuoreita rinkeleitä., joita hän ostaa. Mieliteko on suuri ja niin hän päättää ottaa ja syödä v a i n yhden . Yksi kerralaan alkaa houkutus voittaa ja lopulta hän syö ne kaikki kotimatkalla. Seuraa vatsanpuruja, syyllisyys painaa ja äidin nuhteet pelottavat. Poika palaa tyhjin käsin ja nälkäisenä torilta.
Sisko on totellut äidin neuvoja ja ostanut ruisleipää. Siitä annetaan armollisesti tuhlaajapojallekin .
Tarina on tosi meidän useimpien ihmisten valintojen suhteen tällä 'torireissulla'. Houkutuslintuja on laumoittain, mutta viisaan pienen pajulinnun ohje häipyy kovaäänisten ' helppoheikkien' kutsuihin. Jaksoimmeko kuunnella järkevää elämänkokemuksen ääntä.
Yli sata vuotta vanha satu neuvoo tottelemaan äitiä , toisinsanoen Jumalaa, kunnioittamaan häntä ja tyytymään siihen mitä on kohdallemme määrätty.
Nyky-lapsille Topelius sanoisi: Katso mihin seuraan liityt, valheen vai totuuden ? Toimi aina kuten on neuvottu, totuutta ja rehellisyyttä noudattaen.
Mutta jos hairahdut, on 'Tuhlaajapojan' armo tallella. Se on se parhain tie !
R-m
-
Viikonloppu Körttiradion ääreessä 6.7.2026 klo 10:07 Kommentoi (0)
Kulutin lähes koko viime viikonlopun körtti-nettiradion kuuntelussa ja toki myös MM-jalkapallon parissa. Entisiiin live-Herättäjäjuhliin kokemusta ei voi verrata,kuitenkin molemmat olivat antoisia tuntemuksia. Kun ennen istuttiin puisilla pitkillä penkeillä milloin sateessa, milloin helteessä, niin kokipa siinä monenlaisia fyysisiäkin tuntemuksia. Nyt kokemukset olivat sielullisa ja esteettisiä. Puheissa oli hurjan hienoja sisältöjä,jos oli muunlaistakin ,jopa sateenkaaren värejä. Kuvagallerian parisataa kuvaa täydensivät kokemusta.
Istuinpaikkani netin ääressä ei koetellut ruumistani läheskään samalla lailla kuin seurapenkeissä . Välillä pääsin virsien kuuluessa käymään missä milloinkin, tarpeiden mukaan.
Elävöittävän puhelunkin sain juhlapaikalta jossa vielä muutama aikalainen oli. Martti Pentti oli Lähetysseroissa puhumassakin.
'En lakkaa toivomasta'-teeman mukaisesti pidän toivoa yllä että vielä kerran , vuonna 2028 pääsen 'Juhulille' Heinolaan. Sinne on sopiva matka rolla-körtille. Rollaatoreja, kävelysauvoja ja-keppejä näkyy Ylivieskan kuvissa lisääntyneessä määrin. Ei kaikki körtit suinkaan ole vanhoja. Ylivieskan juhllla oli tiedotteiden mukaan mukavasti nuoria ihmisiä, oli lapsiakin. Kaikelle kansalle riitti omaa kiinnostavaa ohjelmaa, myös taiteesta nauttiville.
' Olen maan päällä muukalaine, kotimaalleni matkaavainen', Siionin virren mukaan...
R-m
-
Usko, uskossa, uskosta, uskoon... 3.7.2026 klo 09:01 Kommentoi (0)
Olen vime päivinä miettinyt kumpi on parempaa, puhua uskosta, vai elää uskosta. Kokonaisuutta, uskovaa ihmistä, ei vapaan sanan yhteiskunnassa kielletä puhumasta tai kirjoittamasta uskonasioista. On kuitenkin oltava 'viisas kun käärme 'näin tehdessään. Paavali neuvoi puhumaan niin että otetaan kuulija huomioon. 'Minä olen kaikille kaikkea...' , hän sanoo:kreikkalaselle kreikkalainen, juutalaselle juutalainen jne.
Viisas neuvo nykyäänkin, vaikka umpirehelliselle tämä neuvo kuulostaa jotenkin kovin ovelalta.
Siinä missä samanlaiset lapset leikkivät sopuisimmin, ovat samaa kieltä puhuvat 'samalla viivalla'.
En siis puhu Kaanaankieltä tai 'raamattua' vaan vain ihmisenä joka uskoo.
Itä-Suomalaisten puheen nuotti kuulostaa 'miustkii ain nii kotosalt jott'
Mutta. Uskosta puhumisen aika ja paikka annetaan sille jolle Herra on sen tehtäväksi antanut. Ei tarvitse itse miettiä mitä sanoo, missä ja milloin. Vaikka ympyrät elämässä ovat käyneet näin pieniksi kuin ne minullakin ovat, tulee aika usein kohtaamisia joissa eteen tuodaan keskustelu joka kääntyy näihin elämän suuriin kysymyksiin. Ehtoopuolella olevat, sairastavat tai muiden voinnista huolestuneet ystävät ja tuttavat haluavat keventää kuormaansa. Siihen on kuunteleminen parasta apua. En voi olla sanomatta kuitenkaan muutamaa lohdutksen sanaa, tai muuta ajatusta jonka Jumalan Henki minulle jakaa. Usein keskustelu päättyy yhteiseen toteamukseen: Tapahtukoon Jumalan tahto !
Muutoin koen että ei uskosta eläminen ole sen ihmeempää kuin että toimiin kuten Kristus sanoo: Rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi. Sitä ei pakolla toteuteta, vaan rakkaudesta.
Ei uskova ihminen siis ole muita kummempi tai kummajainen. Uskon ei tuisi erottaa, vaan yhdistää !
R-m