Lähimmäisyys ja yhteisöllisyys29.5.2024 klo 21:23
Yhteiskuntaa on viime vuosina vaivannut sota Ukrainassa, koronapandemia , Israelin toimet Gazassa ja kotimaan lasten ja nuorten pahoinvointi ikävine ilmiöineen.
Kristitty pohtii onko tämä nyt sitä ahdistuksen aikaa . Merkit maanjäristyksistä, maanvyöryistä, suurista tulipaloista , ilman saastumisesta ja vesien myrkyttymistä voivat enteillä tuota pelottavaa aikaa.
Kaikkien näiden asioiden takia olisi aika tarkastella käyttäytymistään.
Olenko noudattanut annettuja ohjeita ympäristön säilyttämiseksi. Olenko auttanut lähimmäistäni hädässä. Olenko antanut tukeani jälkeläisille, ja myös muillekin missä sen tarvetta näen. Pyytämättäkin, ja niin ettei toinen käsi tiedä mitä toinen tekee. Eli numeroa tekemättä mistään.
Antaessaan saa, hyvän mielen ,ja ruumiillisista ponnisteluista hyvät unetkin kaupan päälisiksi.
Yhteisöllisyydestä puhuu eduskuntakin ja lähimmäisyydestä kirkko. Ymmärämmekö mitä se tarkoittaa.
Ei tarvitse olla näinkään vanha kun muistaa että kansallaamme on ollut paljon karttuisampi käsi.
Kaikenlaista tehtiin talkoilla niin maaseuduilla kuin kaupungeissa.
Monet yhdistykset, etenkin urheiluseurat toimivat pitkälti juuri talkoovoimin.
Lahden Hiihtoseura täällä Lahdessa teki Salpausselän kisat tuhatpäisen talkooväen voimin. Palkattuja ei ollut paljon.
Yhteisheenki oli hyvä ja palkkiona ehkä kakkukahvit ja pipo. Näin ei ole enää.
Urheilu on pelastanut monet nuoret pois huonoista harrastuksista. Tämän pitäisi herättää lasten vanhempia edistämään lapsien pääsyä urheilun pariin. Sieltä saa myös kavereita. Ne tuntuvat olevan monilta nykynuorilta vähissä.
Kun ollaan yksin, ja koulussa kiusataan, tulee mieleen kaikenlaista pahaa. Sen seurauksia on jouduttu tämän vuodenalun aikana kohtaamaan.
Ja rukous maamme puolesta on tärkeämpää nyt kuin vuosikymmeniin !
R-m
Älypää tiedottaa
Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille Älypään pelaajille!
6.12.2025
Linnan juhlia odotellessa ajan saa kulumaan Älypään Linnan juhlat -visan sekä Itsenäisyyspäivävisan parissa! Visoista löytyy paljon Suomen itsenäisyyteen, menneiden vuosien Linnan juhliin ja itsenäisyyspäivän viettoon liittyviä kysymyksiä! Rauhaisaa itsenäisyyspäivää kaikille!
Testaa tietosi Itsenäisyyspäivävisassa!
Testaa tietosi Linnan juhlat -visassa!Älypään jouluvisat ovat täällä!
1.12.2025
Nyt on taas se aika vuodesta, jolloin Älypään jouluvisat viihdyttävät pelaajia jouluvalmistelujenHyv Laita siis joululauluja soimaan, ota joulutortun seuraksi mukillinen glögiä ja testaa, mitä kaikkea tiedät joulun herkuista, jouluisesta musiikista ja erilaisista jouluperinteistä!
Testaa tietosi jouluvisassa!
Testaa tietosi joululauluista!
Testaa tietosi jouluruuasta!Pelaa uutta Suomipop-visaa!
26.9.2025
Älypään musiikkivisojen valikoima laajenee uudella Suomipop-visalla! Mikäli Kuumaan, Portion Boysin, Behmin ja muiden kotimaisten artistien musiikki on sinulle tuttua, tämä visa on juuri sinua varten! Laita siis suomipop soimaan ja testaa tietosi menneiden vuosien hiteistä ja viimeisimmistä uutuusbiiseistä!
Pelaa Suomipop-visaa!