Blogin nimi: Sielun kaivo

Blogi aloitettu: 14.5.2024
Blogimerkintöjä: 1 kpl
Avainsanat: armo, totuus, synti, ja, katumus kpl
  • Vähemmän on enemmän..16.6.2024 klo 11:36

    aikaa tärkeämpään kuin tavaran haalimiseen. Voin todistaa olleeni oululaisttain sanoen 'ränttäröökylä'. Kaikkea piti olla runsasti, koruja, vaatteita, ostoksia, tuttavuuksia, touhua, jäsenyyksiä jos missäkin.

    Nyt olen pitkään ymmärtänyt tyytä vähempään. Tyytyminen on vanhaa viisautta. Sitä sopisi monen esim. ihmissuhteissaan kokeilla.

    Pitääkö puolison tai itsen olla aina oikeassa, tietää paremmin ja enemmän. Pitääkö ? Sana pitää on minulle myrkkyä, sillä en meinaa jaksaa sitä kaikkea mitä minun pitää. Ei puoliso sitä vaadi, vaan itse olen itselleni asettanut normit joiden puitteissa on elettävä.

    Paljo rairastelukaan ei ole täysin ' kanaa kyninyt'. Ajoittaiset isommat sairaudet ovat näyttäneen oman pienuuteni määrän. Mutta. Kun pää nousee petistä, niin jo taas touhuamaan !

    Se on tätä karjalaista luontoanikin. Muistan kuinka mummoni, yhdentoista lapsen äiti meni sisälläkin juoksujalkaa työstä toiseen.

    Hänkin oli uskova ihminen, mutta veri veti emännöimään.

    Emännöinti on minullakin toinen puoliskoni, toinen haluaa olla rauhassa, kuunnella musiikkia ja kirjoitella .

    Miten saisi tasapainon Martan ja Marian kesken. Kristus sanoi Martalle että Maria on valinnut hyvän osan.

    Minä olen edelleen puolinainen nainen.

    Takaisin blogimerkintöihin


Älypää tiedottaa

  • Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille Älypään pelaajille!

    6.12.2025

    Linnan juhlia odotellessa ajan saa kulumaan Älypään Linnan juhlat -visan sekä Itsenäisyyspäivävisan parissa! Visoista löytyy paljon Suomen itsenäisyyteen, menneiden vuosien Linnan juhliin ja itsenäisyyspäivän viettoon liittyviä kysymyksiä! Rauhaisaa itsenäisyyspäivää kaikille!

    Testaa tietosi Itsenäisyyspäivävisassa!

    Testaa tietosi Linnan juhlat -visassa!

  • Älypään jouluvisat ovat täällä!

    1.12.2025

    Nyt on taas se aika vuodesta, jolloin Älypään jouluvisat viihdyttävät pelaajia jouluvalmistelujenHyv Laita siis joululauluja soimaan, ota joulutortun seuraksi mukillinen glögiä ja testaa, mitä kaikkea tiedät joulun herkuista, jouluisesta musiikista ja erilaisista jouluperinteistä!



    Testaa tietosi jouluvisassa!

    Testaa tietosi joululauluista!

    Testaa tietosi jouluruuasta!

  • Pelaa uutta Suomipop-visaa!

    26.9.2025

    Älypään musiikkivisojen valikoima laajenee uudella Suomipop-visalla! Mikäli Kuumaan, Portion Boysin, Behmin ja muiden kotimaisten artistien musiikki on sinulle tuttua, tämä visa on juuri sinua varten! Laita siis suomipop soimaan ja testaa tietosi menneiden vuosien hiteistä ja viimeisimmistä uutuusbiiseistä!

    Pelaa Suomipop-visaa!

Lue lisää tiedotteita