vaihtelevia tunnelmia Juhannuksen aatonaatton 202420.6.2024 klo 16:02
Aamuisella kauppareissulla kyllä näki kuka nauttii Juhannuksesta, Kauppias !
Iso kauppakeskus oikein pursuili asikasta ja tavaraa. Yleensä niin avarat keskikäytävät oli lahdottu miehenkorkusin läjin juomapakkauksia ja moniaita muitakin tarjouksia joita en ede tohtinut katsoa.
Ostamisvimma yltyy kun näkee mitä kaikkea on saatavilla. Pidin tiukasti silmät listassani, enkä haksahtanut kuin yhteen vuohenjuusto pötkylään.
Ihmiset jotenkin kuumenevat kun porukkaa on paljon. Tunkeilivat tarpeettomasti, kiertelivät pöytiä myötä ja vastapäivään, vähän törmäilivätkin.
Palvelutiskillä jossa jonotettiin kalaa ja lihaa oli onneksi lisätty henkilökuntaa niin ettei kovin kauan tarvinnut vuoroaan odottaa.
Kaupankäynnin huumassa myyjätkin kävivät äänekkäiksi. Tavanomaisen hillityn kuiskailun sijaan matala miesääni korotti bassonsa ja messusi SATA KOLOME ! jne. Pian oli vuoroni ja sain loheni ja lärvilautani.
Uusien perunoiden laarin kimpussa oli emäntää ja isäntää niin ettei sekaan mahtunut. Mutta mitä olivat ne toistakymmentä tyhjää pahvirasiaa, aika isoja, jotka lojuivat levällään laarin ympärillä.
Kukaan ei ehtinyt pitää järvestystä yllä eikä siivota sotkuja.
Määrätietoisesti etenin hyllyriviltä toiselle, ja löysin melkein kaiken .
Pienempi kärryni oli jo täynnä enkä käynyt siihen vessapapereita lisäämään. Kotona on vielä muutama rulla, jotta selvitään nämä neljä päivää.
Neljän päivän tv-ohjelmat on tämänpäivän lehdessä. Hankaa, mutta netistä voi Iltapulusta nähdä näppärmämmin vaikka jokaisen Älypää-käynnin yhteydessä.
Mennet viisikymmentä juhannusta olemme olleen mökillä Jussin-vietossa, ja vasta nämä viimeiset kymmenen kaupungissa.
Ikkunasta kun katselen , ei näy ketään. Maisema on kaunis, vihreä ja tällä hetkellä taivaskin on kirkas.Talossa oli lippu puolitangossa. Eräs on joutunut lähtemään Taivaalliseen juhannukseen.
Mikäpä tässä on juhannusta aloitellessa. Tukka on pesty ja papiljoitu, tavan vuoksi. Mihinkään ei olla menossa. EM-jalkapalloa katsotaan jos viitsitään. Minulla on jatkuva istunto Älypäässä päivittäin, ainakin niin kauan kuin näköä ja istumalihaksia riittää.
Hyvää keskikesän, Suomen lipun ja Johannes Kastajan juhlaa !
R-m
Älypää tiedottaa
Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille Älypään pelaajille!
6.12.2025
Linnan juhlia odotellessa ajan saa kulumaan Älypään Linnan juhlat -visan sekä Itsenäisyyspäivävisan parissa! Visoista löytyy paljon Suomen itsenäisyyteen, menneiden vuosien Linnan juhliin ja itsenäisyyspäivän viettoon liittyviä kysymyksiä! Rauhaisaa itsenäisyyspäivää kaikille!
Testaa tietosi Itsenäisyyspäivävisassa!
Testaa tietosi Linnan juhlat -visassa!Älypään jouluvisat ovat täällä!
1.12.2025
Nyt on taas se aika vuodesta, jolloin Älypään jouluvisat viihdyttävät pelaajia jouluvalmistelujenHyv Laita siis joululauluja soimaan, ota joulutortun seuraksi mukillinen glögiä ja testaa, mitä kaikkea tiedät joulun herkuista, jouluisesta musiikista ja erilaisista jouluperinteistä!
Testaa tietosi jouluvisassa!
Testaa tietosi joululauluista!
Testaa tietosi jouluruuasta!Pelaa uutta Suomipop-visaa!
26.9.2025
Älypään musiikkivisojen valikoima laajenee uudella Suomipop-visalla! Mikäli Kuumaan, Portion Boysin, Behmin ja muiden kotimaisten artistien musiikki on sinulle tuttua, tämä visa on juuri sinua varten! Laita siis suomipop soimaan ja testaa tietosi menneiden vuosien hiteistä ja viimeisimmistä uutuusbiiseistä!
Pelaa Suomipop-visaa!
ErkkiI kommentoi 20.6.2024 klo 22:56
Hyvää juhannusta! Idänpään S-marketissa oli iltapäivällä kanssa valtava tungos. Uudet perunat, kalat ja tuoreet mansikat tekee hyvin kauppansa, niitä hain itsekin!