Ajatusten vaihtoa itseni kanssa9.8.2024 klo 18:37
Haluaisin olla hyvä, kiltti, rauhallinen ja viisas. En ole.
Miksi aina pintaan nousee kaikki se perimässä saatu johon kuuluu suunsoitto, äkäily ja viisastelu.
Vaikka kuinka paljon sieluni kaivoa tästä happamasta vedestä lappaan pois, aina sitä riittää.
On 'helppo nakki 'sanoa: Se on se ihmisen perisynti. Tai kuten Jaakob, se kaikkitietävä neuvojen antaja: Kieli on pieni elin, mutta sitä ei kesytä kukaan eikä mikään,
Miten ihmeessä olenkin tänne asti elämässä päässyt. Saanut puolison yli kuusikymmentä vuotta sitten, lapset vuotta-paria myöhemmin. Tulin mummiksi 42-vuotiaana ja isomummiksi viisitoista vuotta sitten.
En ainakaan omasta hyvyydestäni ole näitä saanut , en ansioista. Jumalan armoa kaikki.
Jo esiäitini oli rukoileva mummo. Sekö on se sukupolvien kantava voima. Itsekin olen kova rukoilemaan, itse asiassa pidän yllä keskustelua Kristuksen ja Taivaan Isän kanssa lähes jatkuvasti. Tällaista rukoilemista eivät korkeakirkolliset pidä oikeana rukouksena, mutta tämä on minun uskoni mukaista.
Ei liirumlaarumia, eri muotojumalisuutta, vaan omaa arkista elämää ja koko ajan Herran silmien alla.
Tänään olen ollut oikein ilkeä puolisolle, eräästä syystä. Tiedän kyllä mistä se alkoi, mutta en kehtaa julkistaa. Niin mitättömiä ovat usein ne jutut mistä tulistun. Herra kyllä tietää tulikkonsa. Krisus armahtaa, kunhan nöyrryn tunnustamaan .
Kristusta ei tarvitse lepytellä. Puoliso antaa anteeksi kun laitan jotain oikein hyvää herkkuruokaa. Olen jo laittanutkin.
Olen pohtinut tulevatko mummot vanhoina kiukkuisiksi ja vaarit vähäpuheisiksi.
Tässä onkin jo tekotarpeet jokapäiväseen torailuun.
Onkohan kenelläkään muulla näin.
R-m 81v-kivulias ja kiukkuinen, mutta nuori mieleltään.
Älypää tiedottaa
Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille Älypään pelaajille!
6.12.2025
Linnan juhlia odotellessa ajan saa kulumaan Älypään Linnan juhlat -visan sekä Itsenäisyyspäivävisan parissa! Visoista löytyy paljon Suomen itsenäisyyteen, menneiden vuosien Linnan juhliin ja itsenäisyyspäivän viettoon liittyviä kysymyksiä! Rauhaisaa itsenäisyyspäivää kaikille!
Testaa tietosi Itsenäisyyspäivävisassa!
Testaa tietosi Linnan juhlat -visassa!Älypään jouluvisat ovat täällä!
1.12.2025
Nyt on taas se aika vuodesta, jolloin Älypään jouluvisat viihdyttävät pelaajia jouluvalmistelujenHyv Laita siis joululauluja soimaan, ota joulutortun seuraksi mukillinen glögiä ja testaa, mitä kaikkea tiedät joulun herkuista, jouluisesta musiikista ja erilaisista jouluperinteistä!
Testaa tietosi jouluvisassa!
Testaa tietosi joululauluista!
Testaa tietosi jouluruuasta!Pelaa uutta Suomipop-visaa!
26.9.2025
Älypään musiikkivisojen valikoima laajenee uudella Suomipop-visalla! Mikäli Kuumaan, Portion Boysin, Behmin ja muiden kotimaisten artistien musiikki on sinulle tuttua, tämä visa on juuri sinua varten! Laita siis suomipop soimaan ja testaa tietosi menneiden vuosien hiteistä ja viimeisimmistä uutuusbiiseistä!
Pelaa Suomipop-visaa!