Kiinnostava kuvataide27.8.2024 klo 18:36
En muista että alle kouluikäisenä olisin juuri piirtänyt. Muovailuvahat muistan, mutta vasta n. 10-vuotiaana löysin piirtämisen tai paremminkin maalaamisen ihanuuden. Silloin koulussa annettiin vesivärit ja opettaja oli kiinnostunut opettamaan vesivärien salat. En tiedä tulinko kunnianhimoiseksi, jota en yleensä ole missään lajissa, mutta kun työmme asetettiin liitutaulun reunustalle arvioitaviksi sain hyviä arvioita ja se innosti yrittämään.
Oppikoulussa meillä oli kaksikin hyvää kuvaamataidon opettajaa. Puhuttiin jopa Kultaisesta leikkauksesta ja harjoiteltiin varjostamista ja perspektiiviä viivoittaen kuvaa.
Silloin, kerron 1950-luvusta , ei ollut hienoja taidekirjoja, vain joitakin musta-valkoisia muistan kirjastosta lainanneeni. Luin kuitenkin H. Ahtelan (nimimerkki, oik. Einar Reuter ) kirjoittaman kirjan Helene Schjerfbeck´stä. Hän ei ollut silloin niin tunnettu kuin myöhemmin ja nyt on.
Sattui mukavasti että opettajani nimi oli myös Ahtela.
Kai oppitunnella silloin puhuttiin myös impressionisteistä, sillä ostin itselleni muutamia pehmeäkantisia pieniä taidekirjoja impressionisteista. He tekivät, ainakin muutamat heistä vahvan vaikutuksen. Pidin , varauksin, Van Gogh´sta, mutta enemmän Gauguin´sta ja Henri Rousseau´n mielikuvitusmaisemista villieläimineen. Degas oli minusta liian sievää, pointtillistit eivät sytyttäneen, mutta symbolinen taide tuli jo silloin nuorena kaikkein kiinnostavimmaksi.
Myös fauvismi, etenkin Pablo Picasson sininen kausi oli kiinnostava.
Kotimaiset Hugo Simberg, Magnus Enckel Tampereen Tuomiokirkossa Lennart Segerstrålen alttaritaulu Rovaniemen kirkossa ovat minusta upeita.
Nyt vuosikymmeniä myöhemmin tiedän ja tunnen symboleiden ja mystiikan kiinnostavuuden. Niitä edustaa myös moderni maalaustaide, kuten Kuutti Lavonen. Hänen Pyhän Olavin kirkon maalaukset olen kokenut riipaisevan vaikuttavina. Olen nähnyt se livenä, kuten em. kirkkomaalauksetkin.
Vahva ekspressionisti on Kuutti Lavonen, yksi parhaimmista.
Kuutti Lavosen isän, Ahti Lavosen töihin tutustuin asueassamme Hämeenlinnassa. Näyttely vanhassa makasiinissa otti minut sisään abstraktin kuvan nautintoon. Kuvan ei aina tarvitse esittää jotakin, vaan se tekee kuvasta sisäisen kokemuksen kompositiollaan, värivalinnoillaan, ilmeellään. Tavallaan siinä maalaa itse.
Kontrasti tuossa näyttelyssä oli vahva kun toisella seinällä oli ripustettuna väkevä Akseli Gallen-Kallelan Väinämöisen hyvästijättö.
Gallen-Kallelan Ruoveden silloisessa ateljeessa kävimme ja interiööri Ad Astra-töineen ihastutti. Ostin sieltä Lemminkäisen äiti-työn, kopion tietysti. Samoin olen hankkinut Helene Shjerfbeck´ä Mäntän Joenniemestä.
Lahtelaisia taiteilijoita tunsin muutamia ja olen ostanut töitä.suoraan ateljeesta ja myös taidekaupoista.
Oma kiinnostukseni on jatkunut jälkeläisissäni, jotka lähes kaikki ovat maalaustaiteen ystäviä.
Vanhemman vaikutus harrastuneisuuteen jatkuu ainakin minun osalta. Puolison metsästysharrastus ei niinkään. Mutta kalastus kyllä.
Älypää tiedottaa
Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille Älypään pelaajille!
6.12.2025
Linnan juhlia odotellessa ajan saa kulumaan Älypään Linnan juhlat -visan sekä Itsenäisyyspäivävisan parissa! Visoista löytyy paljon Suomen itsenäisyyteen, menneiden vuosien Linnan juhliin ja itsenäisyyspäivän viettoon liittyviä kysymyksiä! Rauhaisaa itsenäisyyspäivää kaikille!
Testaa tietosi Itsenäisyyspäivävisassa!
Testaa tietosi Linnan juhlat -visassa!Älypään jouluvisat ovat täällä!
1.12.2025
Nyt on taas se aika vuodesta, jolloin Älypään jouluvisat viihdyttävät pelaajia jouluvalmistelujenHyv Laita siis joululauluja soimaan, ota joulutortun seuraksi mukillinen glögiä ja testaa, mitä kaikkea tiedät joulun herkuista, jouluisesta musiikista ja erilaisista jouluperinteistä!
Testaa tietosi jouluvisassa!
Testaa tietosi joululauluista!
Testaa tietosi jouluruuasta!Pelaa uutta Suomipop-visaa!
26.9.2025
Älypään musiikkivisojen valikoima laajenee uudella Suomipop-visalla! Mikäli Kuumaan, Portion Boysin, Behmin ja muiden kotimaisten artistien musiikki on sinulle tuttua, tämä visa on juuri sinua varten! Laita siis suomipop soimaan ja testaa tietosi menneiden vuosien hiteistä ja viimeisimmistä uutuusbiiseistä!
Pelaa Suomipop-visaa!