Turha häpeä, salatut tunteet27.9.2024 klo 14:35
Häpeää kokee luonnollisesti jokainen moraalilta vahva ihminen. Jo aivan pieni lapsikin sisäistää mallin oikeasta ja väärästä.
Jos on joutunut rangaistuksi väärästä teosta, ei sitä pidä kantaa loputtomasti, vaan on saanut tuntea sen sovitetuksi tai anteeksiannetuksi.
Kun lapseen on kohdistunut väärä teko mikä on salattu, jää häpeä kannettavaksi ehkä elämän loppuun asti.
Häpeän leima pysyy ja vaikuttaa elämää näivettävästi , ellei sitä avata ja saada parannetuksi.
Salaaminen on avomielisyyden vastakkainen tapa käsitellä tapahtunutta. Olen huomannut kuinka jatkuva asioiden salaaminen vaikuttaa ihmiseen ja elämään. Se mikä on monien mielestä hyvää käytöstä, avomielisen lörpöttelyn vastakkainen olemus, voi paaduttaa sisimmän kivikovaksi. Silloin minkään ei anneta koskettaa, sillä se saattaa tuntua joltakin. Tunteminen puolestaan murtaa sitä muuria joka on vaivalla rakennettu suojaksi.
Olisi erittäin arvokasta että asioista osattaisiin puhua heti tapahtuneiden tilanteiden yhteydessä. Se ei ole ollut suomalainen tapa, mutta nyt sitä korostetaan kun erilaisia ikäviä asioita esim. nuorten käyttäytymisen johdosta kohdataan.
Yhteiskunta korostaa erikoisesti läpinäkyvyyttä ja avoimuutta. Minun nuoruudessa läpinäkyvyys oli negatiivinen ilmaus valheellisuudesta ja sen pakoilusta.
Ei ihmisen, joka ei ole luonnostaa avomielinen silti pidä tuntea huonommuutta, saati häpeää. Sellaisenaan hän on ihminen joksi hänet on luotu perintötekijöiden vaikuttaessa osaltaan. Puhun tässä kohdanneiden vaikeuksien ja vääryyksien tuottamasta salaamisesta ja häepeästä.
Lähimmäisinä meillä jokaisella on mahdollisuus tehdä parhaamme , kykyjemme mukaan.Paras apu on Herran armo !
Ilman nykyään häpeää elävä Riitta-mummi
Älypää tiedottaa
Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille Älypään pelaajille!
6.12.2025
Linnan juhlia odotellessa ajan saa kulumaan Älypään Linnan juhlat -visan sekä Itsenäisyyspäivävisan parissa! Visoista löytyy paljon Suomen itsenäisyyteen, menneiden vuosien Linnan juhliin ja itsenäisyyspäivän viettoon liittyviä kysymyksiä! Rauhaisaa itsenäisyyspäivää kaikille!
Testaa tietosi Itsenäisyyspäivävisassa!
Testaa tietosi Linnan juhlat -visassa!Älypään jouluvisat ovat täällä!
1.12.2025
Nyt on taas se aika vuodesta, jolloin Älypään jouluvisat viihdyttävät pelaajia jouluvalmistelujenHyv Laita siis joululauluja soimaan, ota joulutortun seuraksi mukillinen glögiä ja testaa, mitä kaikkea tiedät joulun herkuista, jouluisesta musiikista ja erilaisista jouluperinteistä!
Testaa tietosi jouluvisassa!
Testaa tietosi joululauluista!
Testaa tietosi jouluruuasta!Pelaa uutta Suomipop-visaa!
26.9.2025
Älypään musiikkivisojen valikoima laajenee uudella Suomipop-visalla! Mikäli Kuumaan, Portion Boysin, Behmin ja muiden kotimaisten artistien musiikki on sinulle tuttua, tämä visa on juuri sinua varten! Laita siis suomipop soimaan ja testaa tietosi menneiden vuosien hiteistä ja viimeisimmistä uutuusbiiseistä!
Pelaa Suomipop-visaa!