Blogin nimi: Sielun kaivo

Blogi aloitettu: 14.5.2024
Blogimerkintöjä: 1 kpl
Avainsanat: armo, totuus, synti, ja, katumus kpl
  • Itseltään kieltäminen3.10.2024 klo 19:47

    on eräänlaista 'kaivon puhdistamista'  johon ihailemani Mestari Eckhart neuvoo häntä joka haluaa yhteyttä Herraamme Kristukseen.

    Kieltäytyminen ja kärsiminen kasvattaa kärsivällisyyteen. Kärsivällisyys ei ole häpeäksi, päinvatoin se on monien toivoma ihanne itsessään.

    Minä, nopeana ( vielä vanhanakin ) olen halunnut mieluummin heti, kaikki ja minulle ainakin !

    Nyt elämän olessa jo kaukana nuoruuden monista houkutuksista ja turhuuksista, olen vapaaehtoisesti asettanut itseäni koetukselle muutamien helmasyntieni suhteen.

    Tänään tein päätöksen, tai yrityksen ainakin, olla notkumasta netissä tunnista toiseen, milloin mitäkin pelaten tai tutkien. Olen huomannut koukun mikä oli minulle uutta, kilpailuhenkisyyden. Se ei ennen koskaan vaivannut, mutta kun Älypäässä pääsin podiumille pari kertaa, pyrky pysyä siellä alkoi muistuttaa 'täyden työpäivän tekemistä'.

    Uutisissa on samaan aikaan puhuttu työuupumisesta ja uupujista. Tunnistin samat oireet itsessäni. Väsymystä, haluttomuutta, aloitekyvyttömyyttä, laiskuutta jopa aryisyyttä. Tämä en ollut minä!

    Sisäinen ääneni, Kristuksen tunto, neuvoi tähän poispanemiseen jota nyt yrittelen.

    Avoimuuttani  kirjoittelen, kunhan inspiraatio tulee, kaikesta mikä on mielestäni jakamisen arvoista

    Olen jo vuosikymmeniä sitten poistanut tupakanpolton. Vuosia sitten myös liiaksi kokemani alkoholin. Viiniä kyllä joskus otan jos sitä on tarjolla ja hetki ja ruoka on oikea.

    Hiljakkoin sain rukoilemalla itseni eroon kovien Mynthon-pastillien pureskelemisesta. Olin  niillä pilannut hampaani, mutta halusin loput omat säilyttää.

    Pyhyyttäni en korosta kertomalla näistä, vaan tämä on luonnollinen vanhan ihmisen loppusiivous näillä kymmenillä. Ohjaus, ohjailtavuus tai vaistomaisuus, kaikki ovat mielestäni hyviä asioita tehdä ennen kuin on jo  myöhäistä ja yö.

    Riisuudun kun riisutaan...

     

     

    R-m

    Takaisin blogimerkintöihin


Älypää tiedottaa

  • Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille Älypään pelaajille!

    6.12.2025

    Linnan juhlia odotellessa ajan saa kulumaan Älypään Linnan juhlat -visan sekä Itsenäisyyspäivävisan parissa! Visoista löytyy paljon Suomen itsenäisyyteen, menneiden vuosien Linnan juhliin ja itsenäisyyspäivän viettoon liittyviä kysymyksiä! Rauhaisaa itsenäisyyspäivää kaikille!

    Testaa tietosi Itsenäisyyspäivävisassa!

    Testaa tietosi Linnan juhlat -visassa!

  • Älypään jouluvisat ovat täällä!

    1.12.2025

    Nyt on taas se aika vuodesta, jolloin Älypään jouluvisat viihdyttävät pelaajia jouluvalmistelujenHyv Laita siis joululauluja soimaan, ota joulutortun seuraksi mukillinen glögiä ja testaa, mitä kaikkea tiedät joulun herkuista, jouluisesta musiikista ja erilaisista jouluperinteistä!



    Testaa tietosi jouluvisassa!

    Testaa tietosi joululauluista!

    Testaa tietosi jouluruuasta!

  • Pelaa uutta Suomipop-visaa!

    26.9.2025

    Älypään musiikkivisojen valikoima laajenee uudella Suomipop-visalla! Mikäli Kuumaan, Portion Boysin, Behmin ja muiden kotimaisten artistien musiikki on sinulle tuttua, tämä visa on juuri sinua varten! Laita siis suomipop soimaan ja testaa tietosi menneiden vuosien hiteistä ja viimeisimmistä uutuusbiiseistä!

    Pelaa Suomipop-visaa!

Lue lisää tiedotteita