Erlaiset palvelijat4.3.2025 klo 11:15
Hieno kokemus diabeteskontrolissa
Kohta neljäkymmentä vuotta olen ollut Kakkostyypin diabeetikko. Jokainen tämän sairauden kantaja tietää kuinka paljon ikävää seuraa kun haima ei tuota riittävästi insuliinia.
Perintotekijät ovat minullakin selvät, olenhan 'syömäköyhiä' karjalaisia joille puurot, pullat ja piirakat ovat aina maistuneet. Äitini puolelta lähes jokainen tähän aikanaan sairastui. Kuitenkin kaikki elivät yli 75-vuotiaiksi.
Aluksi käytettiin ruokavaliota, sitten , kontrollien näyttäessä arvojen huononemista alettiin lääkitä.
Nyt minulla on kolme eri tablettilääkettä, mutta ei onneksi insuliinia.
SOTEn Aluevaltuusto otti meitä tabletti-potilailta pois ilmaiset sokerimittarin lansetit ( mittauksessa tarvittavat liuskat ). Olivat sitä ennen jo vaihtaneet mittauslaitteen sellaiseen halpaan malliin johon lansetteja ei saa edes Yliopiston apteekista.Ne on itse hanottava Nettiapteekista.
Tähän asti olen saanut heikommanpuoleista palvelua kunnallisella puolella diabeetikkona. Lähinnä viime vuosina, en enää mitään.
Kun kysyin Hoirotarvikejakelusta miten nyt mittaan sokereitani, kuului tyly vastaus: Käyt labrassa kaksi kertaa vuodessa ! Jaha .
Olen ollut kyllä jo toista vuotta yksityisen lääkäriaseman maksava potilas. Olen erittäin tyytyväinen Ampiaiseen, mutta lansetteja heiltä ei saa.
Sensijaan, kun sain kutsun Vuosittaiseen diabeteskontrolliin, labrakäynnin ja lääkärin soiton jälkeen,koin jotain ainutlaatuista ! Kyllä siellä minut otti vastaan sairaanhoitaja, mutta hän oli Ihminen, lähimmäinen.
Ei edes mitattu sokeriarvoa, ei punnittu, ei mitattu pituutta, ei katsottu jalkoja ! Mikä autuus !
Joko hän ei katso tarpeelliseksi enää yli 80-vuotiasta holhota näillä rutiineilla, tai hän huomasi että itsekin osaan seurata tilaani.
Hän aloitti juttelemalla asiostamme kotona. Miten asumme, mitä syömme, kuinka ruokahuolto pelaa, entä liikkuminen, autoilu. Miten parisuhteemme voi. Mitä harrastan, ja kun siihen päästiin ja kerroin kirjoittelevani ja kuuntelevani kirjoja, meille tulikin paljon yhteistä.
Kun puhuimme kivuista ja olimme samaa mieltä siitä että kivut ovat osa elämää,olimme jo sielunsiskoja. Kuulinkin että tämä rouva on ollut myö seurakunnan palveluksessa.
Kun puhuimme 'katujen lapsista' ja ' rantojen miehistä', olin sulaa. Niin hyvää teki kohdata tällaista tällaisessa rutiinikohtaamisessa, että lähtiessämme melkein halasimme. Haluan pitää hänet Omana Hoitajanani !
Siis, tärkeitä eivät vanhoille ihmisille ole mittarien ja tutkimusten tilastot, vaan asiakkaan ( potilaan ) ja hoitajan kohtaamisen onnistuminen ihmisinä. Myös Ampiaisen lääkärini on samaa maata. Hän on esim. antanut 'luuvitosen' yhteisymmärryksen merkiksi. Hänen resepti on lähes aina: Jatka samaa rataa kohti sataa vuotta !
Riitta-mummi
Älypää tiedottaa
Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille Älypään pelaajille!
6.12.2025
Linnan juhlia odotellessa ajan saa kulumaan Älypään Linnan juhlat -visan sekä Itsenäisyyspäivävisan parissa! Visoista löytyy paljon Suomen itsenäisyyteen, menneiden vuosien Linnan juhliin ja itsenäisyyspäivän viettoon liittyviä kysymyksiä! Rauhaisaa itsenäisyyspäivää kaikille!
Testaa tietosi Itsenäisyyspäivävisassa!
Testaa tietosi Linnan juhlat -visassa!Älypään jouluvisat ovat täällä!
1.12.2025
Nyt on taas se aika vuodesta, jolloin Älypään jouluvisat viihdyttävät pelaajia jouluvalmistelujenHyv Laita siis joululauluja soimaan, ota joulutortun seuraksi mukillinen glögiä ja testaa, mitä kaikkea tiedät joulun herkuista, jouluisesta musiikista ja erilaisista jouluperinteistä!
Testaa tietosi jouluvisassa!
Testaa tietosi joululauluista!
Testaa tietosi jouluruuasta!Pelaa uutta Suomipop-visaa!
26.9.2025
Älypään musiikkivisojen valikoima laajenee uudella Suomipop-visalla! Mikäli Kuumaan, Portion Boysin, Behmin ja muiden kotimaisten artistien musiikki on sinulle tuttua, tämä visa on juuri sinua varten! Laita siis suomipop soimaan ja testaa tietosi menneiden vuosien hiteistä ja viimeisimmistä uutuusbiiseistä!
Pelaa Suomipop-visaa!