Viimeisellä rannalla - Blogi - Riitta-mummi - Ihmiset - Älypää ilmaiset nettipelit ja tietovisat

Blogin nimi: Sielun kaivo

Blogi aloitettu: 14.5.2024
Blogimerkintöjä: 1 kpl
Avainsanat: armo, totuus, synti, ja, katumus kpl

• Viimeisellä rannalla3.6.2025 klo 14:24

   

  Mikä on niin arvokasta etten voi siitä luopua

  Mikään materia ei ole sitä.Arvokkain on ehkä elämä muistoineen. Sitä en kaipaa sinällään, mutta yhä useammin muistelen. Jotakin kummallistakin on kyllä jäänyt unohduksiin, kuten se että en muista veljeäni kodin ruokapöydässä. Ainoastaan joulupöydästä hänet muistan. Hän olikin paljon ulkoileva poika. Ehkä hän oli enimmäkseen ulkona kaverin tai kavereiden kanssa.Jääpallo oli hänen lajinsa, jopa niin että kaatuilu toi kokemuksen sairaalasta. Tuli vettä polveen. Jalka oli vedossa kun kävin häntä HMLn saraalassa tervehtimässä.

  Oltiin veljen kanssa rauhaista sisaruspari, yhtään tappelua en muista olleen

  Muisto äiditä on ihana. Kun isämme oli paljon matkatöissä, kodin piiriin kuului oikeastaan aina äiti, ja isä piipahti viikonloppuisin. Se että hän toi tuomisia, oli kivaa.  Äiti ohjasi läksyissä, luki meille iltaisin ja leikitti itse lapsena oppimiaan yksinkertaisa sisäleikkejä meille. Leluja ei ollut, eikä tavittukaan kun oli karamellipapereita ja postikortteja, käpyjä ja pieniä kiviä. Äiti vei minua mukanaan Martta-kerhon toimintaankin.

  Ensimmäisen appelsiinin maistoin 1940-luvun lopussa, isän tuliaisena.

  Joitakin vuosia myöhemmin hän osti minulle mustan kiiltäväpintaisen käsilaukun. Se oli upeaa, kellään mulla kymmenvuotiaalla ei ollut sellaista

  ---

  Puolison kanssa tehdyt kalastus- ja saarireissut ovat hienoimpia muistojani. Ne loppuivat kun hänen pikkuveljensä 'tunki' tilalleni soutajaksi.Marjareissut männikköön, jossa myös kahviteltiin ja paistettiin makkaraa nuotiolla olivat hurjan mukavia. Silloin siinä oli vain sorakuoppa jossa näitä tehtiin. Nykyisin siinä vieressä on laavu, kummipoikamme rakentama

  Hauskoja olivat kyllä Herättäjäjuhlamatkatkin, vaikka juhlien sisältö on enemmän hengellinen. Se ystäväpiiri johon olen liki kahdenkymmene vuoden aikana tutustunut on osittain vieläkin olemassa. Luonnollista poistumaa on tietenkin.

  Körteillä kukki huumori, vaikka oltaisiin ukkossateen läpimäriksi kastelemia ja pieneen karkkivarastoon toistakymmentä ihmistä sulloutuneina, kuten Oulun Raksilassa. Siinä sitten kuiskuteltiin ilot kuten surutkin ystävälle.

  Voitin kerran palkintoviikonlopun Paavo Ruotsalainen maille Aholansaareen. Nilsiä olikin uusi paikkakunta kartallani. Saari on pienen laivamatkan päässä Sääskiniemestä johon auto jäi. Koiramme pääsi mukaan Saareen.

  Voi sitä elämisen yksinkertaisuutta kaksisataa vuotta sitten ! Kaikki rakennukset puusta ja harmaata väriltään. Paikka on hyvin kaunis. Tupa oli iso, ihmiset pieniä kuten kalusteetkin, vaikka kerrotaan Paavon olleen kookas. Hänestä on vain yksi jäljellejäänyt kuva ja siinä hän näyttää kyttyräiseltä. Ehkä pitkä mies oli vanhemmuuttaan kumaratunut

  Minulle Paavo Ruotsalainen on tullut kaikkein läheisemmäksi, ehkä alter egoni on kuitenkin Pietari. Voiko tällainen kuin mie itseään näin suuriin miehiin verratakaan!

  No. Jopa tuli paljon tätä josta en luopuisi , mutta ehkä on lähdettävä kuten on tultukin, vain nahkapuku päällä

  Ja lopulta tiedän, että Hän on seisova multieni päällä.

   

  Riitta-mummi

   

  Takaisin blogimerkintöihin

  ---