Bloginkirjoittajan ajatusmaailmasta11.8.2025 klo 16:28
Kirjoittamalla purkaa ajatuksiaan siten että toivoo toistenkin mielestä niissä lauseissa olevan' jotakin '. Joko tietoa, järkevää pohdintaa, tai sielunmaisemaa avartavaa.
Onko kirjoittava ihminen taiteellinen aina ? Ei välttämättä, mielestäni. Monet poliitikot, jotka ovat kaikkea muuta kuin taiteellisia kirjoittavat paljon. He haluavat vaikuttaa, ja taka-ajatushan on aina seuraavat vaalit.
On päiväkirjamaisen tekstin naputtelijoita. He haluavat kertoa ja jättää jäljen harrastuksistaan, esim. urheilusuorituksista.Körttifoorumilla oli sellainen mies, ja täällähän on samanlainen. Se on kai nimeltään suorituskeskeisyyttä. Yksi sellainen mies asuu täällä meilläkin. Ja kaikki nämä kolme ovat aito-hämäläisiä.
Sitten olemme me, sielun-kaivon tyhjentäjät. Meillä on herkät hoksottimet, me seuraamme kaiken olevaisuutta ja arvioimme sitä tavanomaista enemmän. Lienemme humanisteja, tai jotakin sellaista.
'Tule pois sieltä sfääreistä' kehoitti minua eräs lääkäri-ihminen kun kerroin ahdistuksistani.
Ei käy esittäminen paistinpannua kun on syntynyt 'metsänkeijuksi' ! ' Ne härijstä puhuu jotka härjillä ajaa ', pätee yhä vaikka nyt ajellaan hybridi-autoilla ja nuoremmat skuuteilla.
Tällaista on kirjoittaminen. Kesken´-kaiken syntyy hassuja kielikuvia kuin tyhjästä vaan. Pää on silloin täynnä kaikenlaista, ei siis tyhjä.
'Mies se tulee räkänokastakin, muttéi tyhjän naurajasta ! Näin minuakin on lapsena kasvatettu. Onnekseni minä olenkin usein totisin kasvoin vaikka sydän on salaa riemuisa.Taitavat jotkut pitää tosikkonakin
Vihaisiakin kirjoittajia on. He vihaavat enimmäkseen kaikkea. Naapureita, koiria,kissoja ja etenkin koiria joilta tulee kakkaa.Sateisia säitä on vihattava ja niitä matkustetaan pakoon Espanjaan.
Ilmastomuutoksen takia heidän lentelyitään puolestaan vihataan ja espanjalaiset vihaavat heitä jotka täyttävät heidän lomakohteensa
Politiikka on aihe josta ei seurassa saa puhua, mutta lehdissä kyllä kirjoitetaan. Nyt vihataan Putinia ja Trumpia ja Netaljahua. Ja näiden miesten pitäisiä kyetä rakentamaa parempaa tulevaisuutta maailmaan joka on matkalla kohti tuhoa.
Uskostaan kertovia kummeksutaan, jopa vihataan kun luulevat olevansa jotakin
Nyt onkin sitten rukouksen paikka. Ei kirjoitella, vaan rukoillaan rauhaa ja ystävyyttä kaikkialle !
Riitta-mummi
Älypää tiedottaa
Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille Älypään pelaajille!
6.12.2025
Linnan juhlia odotellessa ajan saa kulumaan Älypään Linnan juhlat -visan sekä Itsenäisyyspäivävisan parissa! Visoista löytyy paljon Suomen itsenäisyyteen, menneiden vuosien Linnan juhliin ja itsenäisyyspäivän viettoon liittyviä kysymyksiä! Rauhaisaa itsenäisyyspäivää kaikille!
Testaa tietosi Itsenäisyyspäivävisassa!
Testaa tietosi Linnan juhlat -visassa!Älypään jouluvisat ovat täällä!
1.12.2025
Nyt on taas se aika vuodesta, jolloin Älypään jouluvisat viihdyttävät pelaajia jouluvalmistelujenHyv Laita siis joululauluja soimaan, ota joulutortun seuraksi mukillinen glögiä ja testaa, mitä kaikkea tiedät joulun herkuista, jouluisesta musiikista ja erilaisista jouluperinteistä!
Testaa tietosi jouluvisassa!
Testaa tietosi joululauluista!
Testaa tietosi jouluruuasta!Pelaa uutta Suomipop-visaa!
26.9.2025
Älypään musiikkivisojen valikoima laajenee uudella Suomipop-visalla! Mikäli Kuumaan, Portion Boysin, Behmin ja muiden kotimaisten artistien musiikki on sinulle tuttua, tämä visa on juuri sinua varten! Laita siis suomipop soimaan ja testaa tietosi menneiden vuosien hiteistä ja viimeisimmistä uutuusbiiseistä!
Pelaa Suomipop-visaa!