Älypää

Blogin nimi: Sielun kaivo

• Muistojen maisemakuvia... 27.3.2026 klo 14:24

  Ensimmäiset muistikuvat luonnosta ovat varmaan neljäkymmenluvun lopulta. Salpausselän harjun rinteen päältä löytyivät supat, katajapensaat, kangasvuokot ja erikoinen suuri rapakivi. Sen kiven kylkeen oli hakattu risti ja kuulin kerrottavan että Sisällissodan taisteluissa oli siinä joku kuollut. Puhuttiin venäläisiä siinä kuolleen.

  Paljon mahdollista, sillä osa saksalaisista joukoista  tuli Orimattilan ja Pennalan kautta, noustuaan maihin Loviisassa. Lahdesta Loviisaan kulki myös rata, sellainen kapearaiteinen jonka vanha veturi, Loviisan Pässi vietti eläkepäiviään Kansaopiston sillan lähellä.

  Kun harjun juurelle kaivettiin monttu ystäväni tulevalle kodille, sieltä löytyi erikoisia kiven tai saven välimuotoa olevia pyöreäksi muotoutuneita kivettymiä. Nyt tiedän niiden olleen hierrinkiviä jotka ovat jääkauden aikaisia jäänteitä, tyypillisiä juuri Salpausselille.

  Rautatie on liittynyt maisemiini monta kertaa alkaen Lappeenrannasta, josta läheltä rataa meidän , äidin ja minun piti läheteä evakkoon ihan Luumäkeen saaka, kun Neuvostoliitto aikoi pommittaa rataa, ja ehkä pommittikin.

  Myöhemmin asuin Kärkölässä ihan radan vieressä olevassa talorykelmässä. Yölliset 'ryssänjunat' vihelsivät kaamealla äänellä, enemmän se muistutti laivan hätähuutoa kuin vislaavaa junaa.

  Ratapenkat olivat monien kiinnostavien kasvien kasvupaikkan. Oli mäkitervakkoja, pietaryrttiä, ja rohtovirmajuurta, jonka tuoksu teki kissani villiksi.

  Nostavan notkelmista poimin kasviooni kosteikkokasveja.

  Junien mukana , niiden viljakuornien roskista ovat monet vieraslajit levinneet maahamme . 

  Kotoperäisiin lajeihin kuuluvat kuivan maan kasvit ovat kesäkukkien parhaimmistoa. Päivänkakkara, sinikello, peurankello ja kissankäpälä kasvavat niittymailla. Leinikkejä on alkukesällä pellot ja niityt keltaisenaan. Myrkyllisinä eläimet jättävät ne rauhaan, mutta maljakossa ne eiät kestä.

  Juhannuskukka, metsäkurjenpolvi ei oikein sekään halua olla maljakossa.

  Kielo, sensijaan on kaunis ja ihana tuoksultaan. maamme nimikkokukka.

  Kosteissa notkelmissa oli sekä keltaista että tummaa rohtoraunioyrttiä, ikivanhaa lääkekasvia.

  Enää en ole nähnyt niittyjä, en vasikoita niillä laiduntamassa, eikä sellaista määrää perhosia ja muita hyönteisiä enää ole maisemissani.

  Riitta-mummi

  Takaisin blogimerkintöihin

  ---

Ei kommentteja