Oma ylösnousemuskokemus14.5.2026 klo 20:41
Käynti kotikirkossa todensi sen että kaipuuni käydä Herran pöydässä tuli ihanasti palkituksi.
Edellisestä kerrasta oli toista vuotta, mihin on selityksenä liikkumisolosuhteemme ja puolison kunto. Nyt arvelin että hän selviää puolentoista tunnin 'yksinäisyydestä' sekä perunoiden keitosta lounaalle.
Ruoka oli muten valmis kun sen niin järjestin aamulla.
Liikuin kivistä kirkkotietä varovaisesti ja olin silti eteistiloissa ensimmäisiä.
Muutamat vanhat ystävät tervehtivät ja halasivat, ja tunsin kotoisaa lämpöä ja minua kohdeltiinkin kuin arvohenkilöä. Kirkkoväärti osoitti minulle paikan jossa rollaattori ei estänyt muiden liikkumista. Istuin koko messun ajan ja sain ehtoollisen ns.' penkkiin'.
Voi mikä kirkkaus, autuus, mikä rauha ja kiitollisuus vallitsi seurakunnassa. Olin jälleen elävä osa sitä !
Kirkkosali oli aivan entisenlainen, vain iso viherkasvi oli kovasti kasvanut.
Puolisolle lähti monet terveiset viemisinä. Muutoinkin kerroin syödessämme kaiken mitä siellä koin ja havaitsin.
Kun sain todistetuksi itselleni että kykenemme näin tulemaan toimeen muutaman tunnin eri paikassa, aion uudistaa säännöllisemmän kirkossakäymiseni. Taidan kyllä olla ylivoimaisesti vanhin , ainakin tänään oli niin.
Sielun kaivossa pisaroi hiukan jälleen...
Riitta-mummi
Älypää tiedottaa
Älypää toivottaa kaikille äideille oikein hyvää äitienpäivää!
10.5.2026
Kukkia, kakkua, onnitteluja, niistä on perinteinen äitienpäivä tehty! Liput liehuvat taas äitien kunniaksi, ja Älypään Äitienpäivävisassakin juhlistetaan äitien omaa päivää! Älypää toivottaa oikein hyvää äitienpäivää kaikille äideille!
Muista myös kokeilla Älypään perinteistä Äitienpäivä-visaa.
Kuplivan hauskaa vappua kaikille Älypään pelaajille!
30.4.2026
Taas on aika korkata simapullot, puhaltaa serpentiinit ilmaan ja valita juuri se itselle sopivin vappupallo! Juhlatunnelmaan voi virittäytyä myös Älypään perinteisen Vappuvisan parissa. Oikein hauskaa vappua kaikille pelaajille!
Testaa tietosi Vappuvisassa!Pääsiäinen on taas täällä, samoin Älypään Pääsiäisvisa!
3.4.2026
Oikein hyvää mämmin, suklaamunien ja tietovisojen täyteistä pääsiäisaikaa Älypään pelaajille!
Käy kokeilemassa Älypään pääsiäisvisaa!