Blogin nimi: Saimaanrannalta
Blogimerkintöjä: 1 kpl
Avainsanat: Saimaa, norppa, kuutti, ilmastonmuutos
-
Saimaanrannalta 10.3.2009 klo 01:19
Hyvää tiistaipäivää kaikille. Katsoin Savonlinnan ohikulkutietä tai kutsukoon sitä kuka milläkin nimityksellä haluaa kritisoineen MOT-ohjelman maanantai-iltana. Hyvin heiveröisiä tuntuivat vastustajien argumentoinnit olevan. Emeritusprofessori haluaisi Savonlinnasta Suomen-Venetsian. Varsin haastavalta tehtävä vaikuttaa ottaen huomioon, että meillä nyt kuitenkin sattuu olemaan vielä neljä vuodenaikaa eikä Välimerellistä ilmastoa. Sinisentalon herttainen rouvashenkilö taasen murehti kesäisen uimapaikkansa jäämistä tielinjauksen alle ja melua jota tie tulisi aiheuttamaan kyseiselle paikalle. Rouva, savolinnalaissyntyisenä ja täällä toimivana lääkärinä aivan varmasti tietää, millä alueilla ne suurimmat raskaan liikenteen meluhaitat, liikenteen pienhiukkaspäästöt sekä jatkuva tiepöly syntyvät ja ovat vaivanneet vuosikymmeniä niitä asukkaita ja liikeyrityksiä, jotka joko asuvat tai toimivat Olavinkadun, Tulliportinkadun ja Heikinpohjantien, sekä näiltä lähtevien poikittaiskatujen varsilla. Tien vaikutuksesta nykyiseen kaupunkikuvaan sekä sen vaikutuksesta ympäröivään luontoon ei nähdäkseni tule sen suurempaa ongelmaa olemaan, koska nykyaikaisilla tien ja sillanrakennustekniikoilla, sekä maisemoinneilla nämä pystytään eliminoimaan minimaalisiksi. Tien suurimpina etuina ovat raskaan liikenteen, sekä osan kevyemmän liikenteen poissaamisessa ydinkeskusta, meluhaittojen, pienhiukkaspäästöjen tieltä jatkuvasti nousevan pölyn sekä keskustan ruuhkien että onnettumuusriskien huomattava väheneminen. Tie mahdollistaa myös kaupunkikeskuksen kehittämisen, eikä poissulje myöskään maisemallisia arvoja. Hyvää päivänjatkoa kaikille ja hienoja visailuja t. hanepappa.
Ei kommentteja